Ohuella jäällä

Luku Kolmekymmentäneljä

"Joten...olen paskapää."

Brooks. Hänen olemassaolonsa kirous.

"Nytkö vasta tajusit?"

"En ole hyvä näissä asioissa."

"Olen huomannut."

"Joten tämä on todella kiusallista ja vihaan tätä. Ole kiitollinen."

"Vahva aloitus."

Brooks voisi haukkua häntä ja Elias olisi silti kiitollinen.

"Olen kusipää, okei? Kusen asioita, enkä aina edes välitä siitä. Sellainen minä olen. Kun minulla on jotain hyvää, se muuttuu paskaksi lähes poikkeuksetta."

"Ja minä olen se jokin hyvä tässä skenaariossa?"

Brooks oli hiljaa.

"Luulin, että olin saamassa anteeksipyynnön, enkä rakkaudentunnustusta."

"Ja minä luulen, että otan anteeksipyyntöni ja lähden helvettiin."

"Brooks."

Hänen nimensä oli pehmeä rukous Eliaksen huulilla.

"Anna minun puhua", Brooks pyysi.

Elias nyökkäsi, vaikka Brooks ei voisi sitä nähdä. Brooks hengähti raskaasti ja lakanat kahisivat linjan toisessa päässä, kun poika epäilemättä etsi parempaa asentoa.

"Minun on vaikeaa päästää ihmisiä lähelle, enkä tiedä miksi kukaan edes haluaisi päästä lähelle. Olen tottunut siihen, että ihmiset varovat minua tavalla tai toisella. Ja sitten sinä tulit, etkä välittänyt tippaakaan yksityisyydestäni. Näit kaikki asiat, joita yritin piilotella. Sinä olet sinä ja ehkä minusta tuntui, että ajattelet olevasi parempi kuin minä."

"En ikinä ajattelisi niin."

"Et tietenkään, koska olet niin...."

"Mitä?"

"...vitun hyvä ihminen", Brooks kuulosti melkein katkeralta. "Olet Elias Somerset. Jokaisen äidin unelmavävy."

Elias Somerset. Mikä vitsi.

"Kai tajuat, että se on hevonpaskaa?"

"En tiedä, mutta olen tajunnut, että sinä tiedät kaiken minun elämästäni, enkä minä tiedä mitään sinun elämästäsi."

"Et ole koskaan kysynyt", Elias sanoi.

"Kai minä kysyn nyt."

"Kysy sitten."

Pitkä hiljaisuus.

"Oletko kunnossa?"

Elias ei ollut kunnossa, eikä ollut ollut pitkään aikaan. Miten hän selittäisi sen Brooksille ilman, että kuulostaisi vikisevältä, etuoikeutetulta pennulta? Hänellä oli kaikki eväät ja edellytykset olla maailman onnellisin ihminen ja silti hän oli onneton.

Brooksille ei ollut itsestäänselvää, että jääkaapissa oli ruokaa. Brooksilla ei ollut mitään, mutta hänellä oli rakkautta. Eliaksella oli kaikki, mutta kukaan ei rakastanut häntä. Ainakaan todellista Eliasta. Brooks ei mitenkään voisi ymmärtää häntä.

Ja oli Elias onnellinen, aina välillä. Hän oli aidosti onnellinen maajoukkuepaikasta ja lämpimästä hiekasta varpaiden välissä, mutta niitä ohimeneviä hetkiä seurasi aina hetkiä, jolloin hän oli niin väsynyt ja ahdistunut, ettei meinannut jaksaa hengittää. Eikä Elias osaisi selittää sitä.

Ei voisi selittää, että oli 18-vuotias ja väärinkäytti päihteitä, jotta voisi olla rauhassa. Hänellä oli rahaa. Hän olisi voinut mennä terapiaan vaikka seuraavana päivänä, mutta ei mennyt, sillä hänelle oli iskostettu ajatus, ettei Somerset tarvinnut kenenkään apua.