Tarina jääkiekkojoukkueesta, mutta ennen kaikkea tarina kahdesta pojasta.
Brooks Myers on Oakridge Ottersien kapteeni ja valmis tekemään mitä tahansa, jotta hänet valitaan seuraavana kesänä pelaamaan NHL:ään. Se on hänen ainoa mahdollisuutensa elätt...
Brooks ei pysty kohtaamaan valmentaja Silvaa. Ei perjantain pelipäivään valmistavissa treeneissä, eikä pukukopissa ennen matsia. Hän luimisteli ympäriinsä kuin tappelussa hävinnyt koira. Hänen päässään pyöri katkeamattomalla syötöllä sanat; "Valmentaja tarjosi minulle paikkaasi kapteenina."
Jäällä ei ollut enää pelkästään hän ja kiekko. Siellä oli Elias. Siellä oli tunteita. Jäällä, ensimmäistä kertaa vuosikausiin, seisoi pieni lapsi eteisessä seuraamassa avuttomana vierestä, kun isä riuhtoi saappaita jalkaan, heitti varustekassin olalle ja poistui metsään viimeistä kertaa. Pieni lapsi, joka piteli äitiä kädestä, kun tämä itki lohduttomana makuuhuoneen lattialla.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Brooks oli kadonnut jonnekin kauas mistä kukaan ei tavoittanut häntä.
Inho ja katkeruus olivat väistäneet jonkin tieltä, mitä Elias vihasi vielä enemmän, kuin välinpitämättömyyttä. Pelkoa. Jäällä oli täysin joidenkin alkukantaisten vaistojen varassa taisteleva karhu. Luoti, joka sinkoili hallitsemattomasti.
Toisen erän alkaessa Elias tarttui Brooksia punavalkoisen pelipaidan hihasta. Brooks ei vilkaissutkaan häntä.
"Brooks", Elias pyysi lähes anelevasti. "Et keskity. Pääsi ei ole pelissä. Sinun pitää hengittää."
Brooks repäisi itsensä irti otteesta ja asettui keskiympyrään. Hän painoi päänsä ja sulki silmänsä. Ja veti syvään henkeä.
Kun Brooks koukkasi salamannopeasti kiekon vastustajapelaajan edestä, hän ei syötä Eliakselle. Se pieni ele merkitsi paljon enemmän kuin kukaan voisi ymmärtää.
He voittavat ottelun, mutta vain hädin tuskin. Valmentaja Silva seisoi vaihtoaitiossa viimeiseen minuuttiin saakka jalka penkillä ja kainalot hiessä ja puristeli kansiota käsissään niin lujasti, että sormenpäät turtuivat. Kun hän pääsisi kotiin, hän tarvitsisi ison tuopillisen olutta.
Brooks puhui joukkueelle, kuin ei olisi edes paikalla vaan hänen ruumiinsa sisällä oli pienempi Brooks, joka ohjaili isompaa etäyhteydellä. Kun Elias tuli suihkusta pyyhe lanteillaan, Brooks oli jo hävinnyt.
Elias astui viimeisenä ulos pukukopista varustekassi olalla, Felicia odotti käytävällä malttamattomana Ottersien punavalkoinen kaulahuivi harteilla ja pipo päässä. Hän ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että olisi odottanut Eliasta.
