Ohuella jäällä

Luku Kaksikymmentäneljä

Kun artikkeli julkaistiin muutama viikko myöhemmin, yhdessä kuvassa Brooks ja Elias katsovat toisiaan. He olivat vain härnänneet toisiaan, mutta kuva oli otettu oikealla hetkellä. Silmäkulmat ovat rypyssä ja suut pehmeässä, leveässä hymyssä. Elias näytti umpirakastuneelta. Brooks näytti niin komealta, että hetken Elias meinasi tehdä jotain niin idioottimaista kuin leikata kuvan lehdestä.

Elias jakoi artikkelin edustusjoukkueen ryhmäkeskustelussa. Kenneth vastasi pian: "Iskät <3" Andrew taas: "Tuo on homoa." Brooks reagoi sydänemojilla molempiin viesteihin.

Muutama päivä myöhemmin Toby lähetti Eliakselle kuvan artikkelista ja tekstasi perään: "Näinkö nopeasti löysit tilalleni uuden kapteenin?" ja hetkeä myöhemmin seurasi: "Onko hänellä isompi muna?" Ja sitten Elias vietti seuraavan historian tuplatunnin miettien syntisiä ajatuksia.

Brooks ei voinut paeta elämäänsä Elias Somersetin makuuhuoneessa ikuisesti, vaan lopulta hänen oli palattava kotiin häntä koipien välissä. Hän ei suostunut heittämään hukkaan aikaansa äitinsä kanssa Williamin vuoksi. Se mies oli vienyt häneltä jo tarpeeksi.

Hän avasi makuuhuoneen oven päättäväisesti, mutta osa itsevarmuudesta ja uhmasta valui hänen kehostaan siltä seisomalta. Eleonora laski kirjan kädestä. 

"Missä sinä olet ollut?"

"Eliaksella."

"Sinä olet poikani. Ja minä olen vielä äitisi. Sinun pitää ilmoittaa minulle menoistasi."

Brooks istui alas sängynreunalle. 

"Oletko vielä vihainen?" Eleonora kysyi.

"Hän jätti meidät, äiti. Mikset voi nähdä sitä?" 

"Usko huviksesi, etten minä en ole unohtanut. Hän on kuitenkin huolehtinut meistä omalla tavallaan. Ilman häntä meillä ei olisi kotia, enkä minä olisi saanut hoitoa. Olen antanut hänelle anteeksi."

"Minä en voi", Brooks sanoi. Williamille anteeksiantaminen olisi vaatinut hänestä jotain mitä hän ei ollut valmis antamaan. 

"Tähän ei ole parannuskeinoa. Minä kuolen. Sinä tiedät sen. Isäsi on halukas osoittamaan itsensä. Sinä olet lapsi, kultaseni. Sinun ei pitäisi olla vastuussa hänestä."

"Et voi antaa hänen viedä Samia minulta."

"Isäsi on tehnyt virheitä. Hän ei kuitenkaan ole paha ihminen. Hän haluaa osallistua poikansa elämään. Se on hänen oikeutensa. Olet lapsi. Päätös ei kuulu sinulle."

"Tuo on paksua. Nytkö aiot pelata lapsi-korttia?"

"Olen lopen uupunut, Brooks. Mitä sinä haluat, että teen?" äiti huokaisi. "Olen aina ajatellut vain teidän parasta. Sinä lähdet yliopistoon ja sinut valitaan NHL-joukkueeseen. Et voi pitää huolta 12-vuotiaasta ja samalla nauttia elämästäsi. En kestä ajatusta, että halveksut minua lopun elämääsi."

"Teen niin jos annat Samin sille kusipäälle."

Eleonora värähti kun hän veti syvää henkeä. Ilme naisen kasvoilla kovettui, kun hän käänsi katseensa ja nousi ylös sängyltä.

"Olkoon sitten niin."

William ei katoa. Päivä toisensa jälkeen William ilmaantui paikalle. Hän vei Samin elokuviin ja seisoi tämän kanssa kotiotteluiden katsomoissa ja huusi kovempaa kuin monet muut.

Brooks kohteli miestä kuin ilmaa ja öisin hän kuunteli, kuinka Eleonora itki ja yski hiljaa makuuhuoneessa.

Joka kerta, kun William asetti ison kämmenensä Brooksin hartialle ja puristi ja sanoi "poika", osa Brooksin sisällä samaa aikaa murtui, mutta parani.