Ohuella jäällä

Kolmastoista luku

"Syöt sipsejä salilla", Brooks totesi. "Sillä voi olla jotain tekemistä asian kanssa."

Andrew katsoi alas pussiin, jota piteli sylissään. "Tämä on palauttava ateriani."

Brooks asettui makaamaan penkille.

"Minun on pakko kysyä", Diego aloitti ja laski tangon Brooksille. "Milloin aiot kutsua meidät linnaasi? Olen odottanut kutsua, mutta sitä ei ole näkynyt."

Puheensorina hiljeni. Elias lakkasi punnertamasta. He olivat kaikki odottaneet enemmän tai vähemmän epätoivoisesti, että pääsisivät näkemään missä Jackson Somerset asui. Ja ehkä sitäkin enemmän, että saisivat puristaa tämän kättä. Jokainen näistä pojista oli joskus haaveillut olevansa kuin hän. Kotikaupungin sankari. Aikansa kovin maalintekijä.

Elias naurahti vaivaantuneesti. "Missä minun kutsuni sinun kotiisi on?"

"Niin no minulla ei ole poreallasta ja paljua. Jos haluat masentua helvetisti niin voit tulla koska tahansa."

Elias oli hetken hiljaa ja mietti.

"Hyvä on. Tulkaa illalla katsomaan peliä."

"Onko teillä kotiteatteri? Tietenkin on. Miksi edes kysyin?"

Ja niin sinä iltana Diego, Kenneth, Andrew, Brooks ja Sam kipusivat rinnakkain ylös laatoitettua pihatietä läpi mustan takorautaportin. Piha oli tarkasti huollettu - epäilemättä puutarhurin toimesta. Jackson Somersetilla tai hänen vaimollaan tuskin oli aikaa tai paloa kykkiä kukkapenkeissä.

Yksityinen ajotie pienen mäen yläpäässä päättyi suuren valkoisen talon pihalle. Kolmikerroksisessa talossa on toisella laidalla pitkät ikkunat, joista vuosi lämmintä valoa jo hämärälle pihamaalle. Takapihan nurmikenttä valui kohti pimeää metsänreunaa. Diego vihelsi, kun hän ohitti autotallin edessä seisovan kiiltävän mustan Mercedeksen G-Wagonin.

"Se joka sanoo, ettei rahalla saa onnea puhuu kyllä paskaa", Diego silitti kädellään auton kylkeä. 

"Ehkä Olivia lähtisi viimein mukaasi jos ajaisit tuollaista", Kenneth sanoi.

"Luuletteko, että Somerset auttaisi veljeä hädässä?"

"Saat viisikymppiä jos kysyt."

Pojat naureskelivat ja Brooks painoi ovikelloa.

Elias avasi oven ja päästi heidät sisälle avaraan eteisaulaan. Brooks näki, että Elias oli vaivaantunut.

Sam tollotti ympäriinsä suu auki. Koti oli kaunis ja virheetön. Lattioille ei lojunut likaisia treenivaatteita. Keittiön pinnat kimalsivat eikä sohvapöydällä ollut kahvikuppeja tai viinilaseja. Koti oli suoraan sisustuslehdestä. Tuntui siltä, ettei kukaan oikeasti asunut siellä. Taulut seinillä olivat varmaan arvokkaampia kuin koko Brooksin kotitalo. Hänen kotinsa oli ehkä nukkavieru, mutta ainakin hänestä tuntui, että hän astui kotiin mennessään ovesta sisään.

Jackson Somerset saapui eteiseen ja laski kätensä Eliaksen olkapäälle, joka kavahti kosketusta. Vain vähän, mutta tarpeeksi, että Brooks pisti sen merkille. Hetken kuluttua, Eliaksen toiselle puolelle pysähtyi kaunis vaaleatukkainen nainen. Eliaksen vanhemmat. 

Asetelma oli outo. He seisoivat kuin lehtimainoksessa. Kauniina ja edustaen. Elias keskellä ja vanhemmat sivulla. Se ei tuntunut perheeltä, vaan joltain mikä vain yritti esittää sellaista. Ei hellyyttä tai hersyvää huumoria. 

Caroline Somerset oli hoikka ja veistoksellinen nainen. Raajat laivastonsinisen jakkupuvun sisällä olivat pitkät ja solakat, eikä hiuskarvakaan ei ollut väärässä paikassa. Hän hymyili leveästi, mutta se ei tuntunut lämpimältä.

Jackson Somerset oli pitkä ja lihaksikas ja pukeutunut siististi tummaan pukuun. Hänellä oli kyky täyttää tila, eikä hän ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kohtelias hymy arvokkaasti vanhentuneilla kasvoilla oli harkittu ja kädenpuristus mekaaninen.

"Myerskö se oli?" Jackson Somerset lausui kohteliaasti, kun hän ravisti viimeiseksi Brooksin kättä. Hän ei päästänyt irti Brooksin kädestä. "Sinä olet yksi kapteeneista."

"Kapteeni. Yksikössä", Brooks korjasi tiukasti. 

Jackson naurahti hajamielisesti kuin olisi juuri tehnyt hassun virheen, mutta katsoi Brooksia, kuin hän olisi jotain hieman epämiellyttävää tai häiritsevää. Hyttynen.

"Sinusta puhutaan paljon", Jackson totesi. "Ja olen nähnyt, kun pelaat. Olet erittäin lahjakas. Harvalla on samanlaista kiekkoälyä, kuin sinulla."

Brooks ei ollut nähnyt miestä peleissä. Hän tiesi, ettei tämä ollut siellä. Jackson ei edelleenkään päästänyt irti kädestä. Brooksin sormet puutuivat ja kämmen alkoi hiota.

"Kiitos sir", Brooks sanoi ja irvisti hieman sisäisesti. 

"Elias ja sinä teette vielä Ottersit ylpeäksi."

Kädet putosivat alas. Jackson puristi vielä tämän päälle tiukasti Brooksin käsivartta ja Brooks tunsi olevansa osana jotain mistä hänellä ei itsellään ollut aavistusta.  He seisoskelivat kaikki vielä hetken kiusallisesti eteisessä, ennen kuin Jackson ja Caroline lähtivät ovesta yhdessä. Hyväntekeväisyysillallinen. 

"Kiitos, sir. Voinko pyyhkiä perseesi, sir?" Elias matki Brooksia, kun ovi sulkeutui. 

"Turpa kiinni."

"Olet immuuni hänelle, mutta hitto, minä voisin muuttua homoksi isukki-Somersetin vuoksi", Kenneth sanoi, kun ovi sulkeutui. 

"Lisää tuo asioihin mitä en halua enää ikinä kuulla", Elias nyrpisti nenäänsä.  

"Voiko ihmiset muuttua homoksi?" Sam kysyi.

Pojat tuijottivat toisiaan. Brooks huokaisi. "Ei voi."

"Koska homotkaan ei pääse taivaaseen", Sam jatkoi.

"Kuka niin sanoo?" Elias kysyi.

"Millie."

"Voit sanoa sille pikkumulkulle, ettei sen äitikään ei pääse taivaaseen, koska paneskelee postimiestä miehensä selän takana", Brooks sanoi. Millie voisi hänen puolestaan suksia suolle.

"Älä sano mitään tuollaista", Elias korjasi. "Oikeastaan, sinun tuskin kannattaa kuunnella mitään mitä veljesi suusta tulee."

"Olen samaa mieltä", Andrew virnisti ja Sam nauroi. 

Kireä, jännittynyt ilmapiiri oli lauennut. Elias otti jääkaapista sikspäkin olutta ja johdatti pojat  olohuoneeseen, jotka heittäytyivät välittömästi sohvalle. Seinällä oli suurin televisio, jonka Brooks oli koskaan nähnyt. 

Peli alkoi. Boston vastaan Montreal. Tunnetuin vastakkainasettelu joukkueiden välillä. Pojat alkoivat välittömästi kommentoimaan kovaan ääneen peliä. Andrew istui sohvan reunalla malttamattomana nojata taaksepäin ja karjui solvauksia pelaajille, jotka pelasivat paremmin kuin hän ikinä pelaisi. Elias kiisteli vähintään yhtä kärkkäästi takaisin. 

Brooks katsoi, kuinka intohimoisesti hän puolusti lempipelaajaansa. Kuinka olutpullo läikkyi kun hän heilutti käsiään selittäessään kuvioista ja taktiikoista. 

Ja hetken verran Brooksista tuntui, että Elias oli aina ollut siinä.