Tarina jääkiekkojoukkueesta, mutta ennen kaikkea tarina kahdesta pojasta.
Brooks Myers on Oakridge Ottersien kapteeni ja valmis tekemään mitä tahansa, jotta hänet valitaan seuraavana kesänä pelaamaan NHL:ään. Se on hänen ainoa mahdollisuutensa elätt...
Jos Elias halusi olla ykkösvaraus, hänellä ei olisi varaa typeriin virheisiin.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Toisaalla, alakaupungissa Brooks seisoi kotinsa ovi-aukossa varustekassi olkapäällä. Kello oli melkein kaksi iltapäivällä. Samin kiharoiden peittämä pää juoksi edestakaisin käytävällä keräilemässä tavaroita.
"Missä mun kännykkä on?"
"En minä tiedä", Brooks huokaisi. "Tule nyt."
"Ootko nähnyt mun lippistä?"
"Ihan tosi. Nyt mennään."
Lopulta Sam kompasteli innokkaana päästäkseen ulos ovesta kengät oikeissa jaloissa. He nousivat pyörien selkään ja polkivat koko matkan kaupungin läpi tutulle ruokapaikalle, jonne edustusjoukkue kokoontui aina ennen koti-pelejä syömään. Sam selitti suu vaahdoten uudesta fantasiaroolipelistä ja Brooks kuunteli. Jostain syystä se aina rentoutti häntä.
Eleonoralla oli taas huonompi päivä. Samin oli niinä päivinä parempi olla jossain muualla. Samia ei kuitenkaan haitannut. Hän piti jääkiekosta. Kaikkihan siitä Aspenissa pitivät. Katsomo olisi täynnä Samin luokkalaisia ja heidän vanhempiaan. Kukaan heistä ei tuominnut Brooksia, kun hän pyysi heitä vahtimaan veljeään.
He lukitsivat pyörät ravintolan ulkopuolelle, jonka katolla oli suuri, neonpunainen valokyltti. The Boogie Burgers. Kello oven yläpuolella kilahti iloisesti, kun he astuivat sisään.
Ravintola oli kotoisa. Se oli sisustettu vanhanaikaisesti punaisin nahkaloosein ja ruudullisilla marmoripöydillä. He olivat käyneet täällä niin monta vuotta, että Brooks muisti ruokalistan ulkoa. Brooks nyökkäsi tiskin takana hääräilevälle miehelle. Ruokapaikan omisti vanha, tatuoitu mies.
Mickey rakasti jääkiekkoa siinä missä kaikki muutkin Aspenissa. Eikä syvä rakkaus ollut laantunut, vaikka hän oli itse loukkaantunut kentällä. Hän ei välittänyt siitä, että edustusjoukkueen käytös oli kuin testosteronihuuruisella koiralaumalla vaan toi pöytään ilmaisia virvoitusjuomia ja pikkupurtavia. Koska kuten moni muu, he tiesivät, että nämä pojat olivat heidän ainoa toivonsa elää uudelleen nuoruusvuosiensa muistoja. Paljaan käsivarren pintaa koristi ryppyinen, vanha arpi. Vastustajajoukkueen pelaajan luistin oli viiltänyt käsivartta niin syvältä, että jänteet olivat menneet poikki.
Edustusjoukkuelaiset oli helppo löytää heistä lähtevän metakan vuoksi. Keskellä ravintolaa oli rivi pidempiä pöytiä, joiden luota vyöryi huutojen ja naurun äänivalli. Brooks ja Sam olivat viimeisinä paikalla.
Heti, kun Brooks istui alas Andrew kääntyi tämän puoleen.
"Kuulitko jo?"
Kun Brooks vain tuijotti ystäväänsä sanomatta mitään, Andrew kyllästyi odottamaan ja kaivoi puhelimen housujensa taskusta ja avasi Twitterin.
"Katso."
Hän työnsi puhelimen Brooksin naamalle.
Ruudulla oli kuva Brooksista ja Eliaksesta. Se oli kornia. Heidät oli aseteltu kuin kolikon kaksi puolta. Päivä ja yö. Kuva Brooksista oli viime kaudelta. Brooks näytti ilmeettömältä, viileältä. Hän ei ollut halunnut olla kuvattavana ja se näkyi. Tummat suortuvat valuivat kalpeille poskille. Vieressä oli Elias, joka hymyili leveästi valkealla hammasrivistöllä ja säteili. Kultainen tukka ja täydellinen otsakiehkura. NHL Draft Class'in virallinen tili oli julkaissut sen. Kuka ottaa ensimmäisen paikan?
"Äijä on maailmankartalla", Andrew laskosti käsivartensa Brooksin selän ympäri ja puristi. "Saat kohta niin paljon pillua, että hukut siihen."
Ajatus puistatti häntä. Brooks tiesi katsomattakin, että Elias tarkkaili tätä. Hänen oli täytynyt nähdä postaus. Voisiko olla, että Brooks oli ymmärtänyt ihan täysin väärin. Voisiko siitä olla hyötyä, että Elias veti niin paljon huomiota puoleensa. Hän oli kusipää, eikö ollutkin? Brooks vilkaisi Eliasta. Leikkisä, koppavan itsevarma virne oli poissa.
Tarjoilijat toivat pöytään lautasen lautasen jälkeen, kunnes pöytä notkui toinen toistaan rasvaisempia ja tuoksuvampia annoksia.
"Äijät. Katsokaa nyt tätä yhtä", Andrew osoitti Eliasta ja tämän annosta.
"Älä hyökkää salaattiani kohtaan. Sillä on tunteet", Elias mutisi ja alkoi seivästää kananpalasia haarukalla.
"Et voi tilata tuota pelipäivänä. Rikot perinnettä."
"Uskotko myös, että jos sidot vasemman luistimen ensin, häviät?"
"Kuoletko sinä, jos kosket leipään?" Andrew kysyi. "Haastan sinut syömään hiilaria."
"Syön minä hiilareita", Elias puolustautui.
"Jos Elias syö hiilihydraatteja metsässä, eikä kukaan kuule, lähteekö siitä ääni?" Kenneth kysyi ja puraisi palan hampurilaisesta.
"Syö se", Andrew sörkki Eliasta ranskalaisella. "Et uskalla."
Se oli typerää ja lapsellista, mutta Elias tarttui ranskalaiseen. Hän pisti sen suuhunsa, puri teatraalisesti ja nielaistuaan avasi suunsa ja näytti tälle kieltä. "Tyytyväinen?"
"Kai. En tiedä mitä odotin. Varmaan, että palat savuna ilmaan. Tiedätkö? Niin kuin demoni, jos sitä ruiskii pyhällä vedellä."
"Olet niin helvetin hauska."
"Hämmästytän itseänikin joskus."
Pojat söivät ja vitsailivat ja yrittivät kaikkensa, jotta jännitys helpottaisi.
Muutaman tunnin kuluttua Oakridge Ottersit istuivat varusteissaan pukukopissa. Ensimmäinen peli oli kotiottelu Crownhill Cubs-joukkuetta vastaan. Brooks ei ollut huolissaan. Cubs pelasi rumasti, mutta he olivat sarjan pohjamudissa. Helppo aloitus. Ja heillä oli kotikenttäetu, mikä oli aina hyvä asia.
He olivat jo lämmitelleet. Oli näytön paikka. Katsomon äänet kantautuivat koppiin saakka.
"Hermostuttaako?" Brooks kysyi Eliakselta, joka oli viimeiset minuutit tuijottanut kiinteästi luistimiaan. Häntä ei oikeasti kiinnostanut? Vai kiinnostiko? Ehkä se oli hänen tehtävänsä kapteenina.
"Minuako? Luulisi, että sinä olisit se, jota hermostuttaa", Elias vastasi apaattisesti.
Brooks ei ehtinyt kysyä mitä Elias tarkoitti sillä, kun pukukopin ovi avautui ja valmentaja Silva ja apuvalmentajat vyöryivät sisään. He asettuivat seisomaan valkotaulun eteen, jolle oli raapustettu erilaisia hyökkäyskuvioita.
"Okei, pojat. Tästä se lähtee. Ensimmäinen ottelu", valmentaja Silva aloitti hartaasti ja pojat kuuntelivat. Osa hieroi hermostuneena sormiaan, osa rummutti jalkojaan. Kenneth oli painanut silmänsä kiinni ja hyräili hiljaa tuttua melodiaa.
"Crownhill pelaa kovaa ja rumasti. Laitetaan kova kovaa vastaan. Tiedätte mistä ollaan puhuttu. Tukekaa toisianne ja painostakaa heitä. Nopeaa peliä. Uskon teihin."
Joukkue liukui jäälle yksi kerrallaan selostajan luetellessa heidän nimiään ja hurraukset hautasivat heidät alleen. Pauhaava musiikki. Raikas, jääkiekon sielun täyttämä ilma. Elias voitti kiekon pudotuksen ja iski pelin lukemiin 1-0 ensimmäisen minuutin aikana. Se ei ollut sattumaa.
Eliaksen isä oli aina sanonut, että oli miehiä, jotka ottivat mitä heille kuului ja miehiä, jotka odottivat, että se ojennettiin heille.
