Suloinen sairaus

Luku 24

Elie

Istun työtuolillani vieläkin samat juhlavaatteet ylläni, jotka Micael kehotti minua pukemaan. Micael makaa sängylläni mahallaan leuka käsiensä varassa ja heiluttelee jalkojaan.

Olemme jotenkin kummallisesti päätyneet vaihtamaan paikkoja, enkä edes muista miten. Yhtäkkiä vain istun tässä ja Micael on sängylläni.

Hän on ollut meillä varmaan puoli tuntia tai tunnin, jotain sinnepäin. Olemme jutelleet jo vaikka mistä, sellaisista tavallisista tylsistä aiheista, jotka eivät tosin ole edes tylsiä, sillä juttelen niistä Micaelin kanssa. Olemme puhuneet vain lempieläimistämme ja oikeastaan todella paljon vaatteista. Sain oppia Micaelista sen, että hän ei ole pukeutunut varmaan ikinä mihinkään muuhun kuin mustaan, joskus pienempänä ehkä valkoiseenkin.

"Sun pitää joskus testata jotain mustaa vaatetta", Micael sanoo yhtäkkiä.

"Niin vai?"

"Joo, mä haluun tietää miltä sä näytät tällasissa vaatteissa", Micael naurahtaa ja esittelee omia vaatteitaan käsillään.

"Lupaan hankkia jotain", sanon ja virnistän. Micael siristää vähän silmiään.

"Tai sitten kokeilet nyt", hän ehdottaa. Kurtistan kulmiani.

"Nyt?" kysyn hämmentyneenä. "Ei mulla oo mitään mustaa", huomautan.

Micael virnistää ja nousee istumaan.

"Ei niin", hän hymähtää. "Mutta mulla on."

"Ai että testaisin sun hupparia?" nielaisen.

"No miksei?"

"Niin no, jaa..."

Micael kohottaa toista kulmaansa ja hänen kasvoillaan on odottava ilme, joten joudun lopulta myöntymään.

Micael nousee seisomaan. Hän ottaa hupparinsa helmasta kiinni käsillään ja vetää paidan pois päältään. Hupparin alta paljastuu musta t-paita, onneksi. Pelkäsin jo, että hänellä ei olekaan paidan alla mitään ja saan katsella hänen (varmasti todella hyvännäköistä) yläkroppaansa paljaana.

Micael heittää paitansa minulle ja nappaan sen ilmasta kiinni. Pyörittelen sitä hetken käsissäni, kunnes nousen itsekin seisomaan.

Minulla ei ole juhlapaitani alla mitään, mutta en jaksa välittää. Micael on jo muutenkin nähnyt minut melkein puolialastomana. Avaan loput napit paidastani ja heivaan sen yltäni tuolin selkänojalle.

Vilkaisen nopeasti Micaelia. Tunnen poskieni lämpenevän vähän, kun huomaan tämän silmien tutkivan kroppaani.

Katson Micaelin isoa hupparia. Henkeä vetäen vedän sen päälleni. Työnnän pääni kaula-aukosta ja saan huomata, että se on minulle todella iso. Se on jo Micaelin päällä suuri, mutta minun ei-niin-miehekkään ja lihaksikkaan kroppani päällä se on oikeasti valtava.

Hihat jäävät roikkumaan varmaan ainakin viisitoista senttiä yli kämmenieni, ja hupparin helma ylettää puoleen reiteen, ellei ylikin. Mutta hupparin koosta huolimatta se on ihanan pehmeä ja lämmin, ja siinä tuoksuu Micaelin mystinen, päätä huimaava tuoksu.

Astelen peilin eteen ja pyörähdän pari kertaa puolelta toiselle. Micael kävelee taakseni, katson häntä peilistä ja hän katsoo takaisin. Hänen silmänsä skannaavat minua hetken päästä varpaisiin, kunnes pysähtyvät silmiini. Hänen huulilleen syttyy hymy.

"Söpö", hän kuiskaa. Sydämessäni tuntuu lämmin väristys ja huulilleni pyrkii hymy. Katson asuani.

"Niin vai? En tiiä, nää housut ei oikeen sovi tän hupparin kanssa", sanon ja osoitan vaaleita, leveitä farkkujani.