Lucaksen NK.
Huusin Sandraa ja juoksentelin ympäriinsä, löytämättä Sandraa.
Mitä jos Sandra on tehnyt itsemurhan?
Mietin epätoivoisena. Kaaduin maahan polvilleni ja painoin pääni käsiini ja annoin kyynelten valua poskillani. Kello oli jo ties kuinka paljon, ehkä 23 illalla. Ja Sandran lähti 17 aikoihin, joten jos Sandra on päättänyt päättää päivänsä minun tyhmyyteni takia olisi minun mitä todennäköisemmin liian myöhäistä pelastaa hänet.
Eieiei!
"Moro Lucas? Miks sä istut maassa?" Kuulen tutun äänen viereltäni. Se on Elis. Käänsin itkuisen naamani äänen suuntaan. Siinä edessäni seisoi Elis ja Juuso, jotka katsoivat minua ihmetellen.
"M-mä en löydä Sandraa.. ja.. ja.." yritin sanoa, mutta ääneni murtui niin pahasti etten voinut lopettaa lausettani.
"Aa. Turhaa sä sitä siinä itket. Mä pelastettii se ja se sit sano, että se hoitaa asiat kuntoon", Juuso sanoi pieni hymy huulillaan. Naamani oli varmaan näkemisen arvoinen, sillä hetkellä kun kuulin Sandran olevan -ainakin oletettavasti- kunnossa.
"Missä Sandra on nyt?" Sanoin ja nousin ylös maasta puhdistellen vaatteitani hiekasta ja muista roskista.
"Ei me tiietä. Se lähti kulkemaan tänne päin, joten me oletettiin sen menneen kotiin", Juuso sanoi. Sen kuultuani pinkaisin juoksuun kohti kotiani.
Ehkä Sandra on siellä ihan kunnossa. Toivottavasti ainakin..
-----------
Saavuin juuri kotiin. Kaikkialla oli ihan hiljaista, mutta se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä etteikö Sandra olisi täällä. Pian kuulin jostain kantautuvia askeleita ja kävelin kohti äänen lähdettä. Mutta harmikseni henkilö oli väärä. Täysin väärä.
"Voi kulta! Mä olin nii huolissani susta, kun sä lähit nii nopeesti Sandran perään", Daniela sanoi ärsyttävällä pikku tytön äänellään. Olisi tehnyt mieli vaan tyrkätä Daniela ulos talosta. Mutta en voi. Hän on tyttöystäväni.
"Oot sä nähny Sandraa?" Kysyin äkkiä. Danielan ilmeestä huomasi kuinka paljon hän inhosi ja halveksui Sandraa. Miten en ollut ennen huomannut sitä?
"Oh.. kyllä se kävi täällä ehkä tunti sitten. Ja ainiin.. se käski mun antaa sulle ja Andrealle ja Marialle tän", Daniela sanoi ja kaivoi farkkujensa taskusta pienen lappusen. Otin sen nopeasti käsiini ja luin sen. Teksti oli sydämmeni pysäyttävä.
'Hey kaikki! Viimeksi kun kirjoitin teille tälläisen viestin niin se oli itsemurhakirje, mutta älkää pelätkö en ole tappamassa itseäni. Mutta lähdin pois. Kauan Seinäjoesta ja pahoista muistoista. Pyydän ettette etsisi minua, sillä minun on paljon parempi täällä yksin. Ilman mitään muistoa menneisyydestäni. En tiedä tulemmeko ikinä näkemään, joten iloista elämää teille kaikille! :) ~Sandra Allén'
Hei vaan kaikille! Ja kaikille teille jotka luulivat tämän tarinan loppuvan niin voin ylpeänä kertoa, että en lopettanutkaan tätä tarinaa, koska te näytätte pitävän tästä :) ja tosiaan toinen kirja julkaistuu (onko toi ees sana XD) varmaan muutaman päivän päästä tai huomenna? En yhtään tiedä.. mutta toivottavasti joskus lähiaikoina :)
Ja jos jaksatte niin arvioisitteko tarinani 4-10 arvosanoilla? Miksi oli hyvä ja minkä olisin voinut tehdä paremmin?