Kärpästen tanssi

16

Sen jälkeen kävin Lasikuutiolla usein. Kaikki kohtelivat minua aina hyvin kunnioittavasti, sillä he olivat nähneet minut Hedan seurassa tai elleivät, niin ainakin kuulleet minusta. Välillä hän liikkui minun kanssani, mutta yleensä sain kulkea itsekseni miten mielin. Hedalla vaikutti olevan valtavan paljon töitä niinä aikoina, ja hän tuli usein kotiin vasta myöhään yöllä vain lähteäkseen ennen auringonnousua takaisin. Minä havahduin välillä ja nousin vuoteesta häntä vastaan, mutta hän sanoi "nuku vain" ja kietoi kätensä hetkeksi ympärilleni ennen kuin riisui päällystakkinsa.

Opiskelin pakkomielteisesti, sillä halusin jotakin muuta ajateltavaa kuin aavemaisen pimeyden ja surun. Vuosi Ra-Onninista lähtöni jälkeen saatoin lukea kappaleita Hedan pitkistä hidastempoisista kirjoista, jotka olivat kuvauksia Liiton kaukaisesta historiasta tai tutkimuksia ihmismielestä. Sain selvää lukemastani, mutten ymmärtänyt paljonkaan. Vietin tuntikausia kirjoittaen niitä merkityksettömiä lauseita, ja vähitellen kirjaimet asettuivat aloilleen, vaikka minulla oli vielä pitkään hassun hutera käsiala aivan kuin lapsella. Paperille putosi tuon tuosta pisara mustetta.

Rin valmistui fysiikan tutkijaksi ilman suuria juhlallisuuksia. Hän ei enää käynyt opiskelemassa, mutta tapasimme toisiamme iltaisin, sillä Hedalla ei ollut enää aikaa viettää iltaa minun kanssani. Istuimme yleensä vaiti tai puhuimme minun opinnoistani. Rin leikkasi hiuksensa terävään leukaan ulottuvaan malliin, joka sai hänet näyttämään paljon vanhemmalta ja vakavammalta. Vähän myöhemmin hän alkoi tapailla Clar Irvania, sitä itsekeskeistä miestä, joka juoruili muiden asioista.

"Sinähän et voinut sietää häntä", minä ihmettelin.

"Ei hän ole niin ylimielinen kuin antoi ymmärtää. Minä olen kauhea yksinäinen, kun minulla on vain aikaa istua paikoillani kaikki päivät", Rin sanoi nojaten leukaa käsiinsä. En ollut varma, valehteliko hän.

Hän ei ollut töissä, sillä oli vasta hakenut paikkaa Liiton tutkijaksi, ja papereiden käsittely vei parhaimmillaankin helposti vuoden. Se oli helppo kuvitella, sillä minun kansalaisuuteni vahvistaminenkin oli vienyt ikuisuuden huolimatta siitä, että Heda oli tottunut hoitamaan paperitöitä Paravelin tehottomissa virastoissa. Nyt tiesin, että Heda olisi halutessaan saanut ne mitäänsanomattomat virkailijat hoitamaan asian paljon nopeamminkin, mutta hänellä ei vain ollut tapana lahjoa sen paremmin kuin uhkaillakaan ihmisiä ilman todellista tarvetta.

"Onhan sinulla minut ja Onrekan", minä lohdutin Riniä.

"Niin, mutta sinulla on Oliételle. Ja Onrekan on sinun kaupungistasi, hänkin on sinun ystäväsi", Rin sanoi painottaen sanaa sinun puoliksi vihaisena puoliksi vain alakuloisen turhautumisen vallassa. "Sitä paitsi Irvan vaikuttaa olevan aivan yhtä yksinäinen kuin minäkin. Hänen ystävänsä eivät ole sellaisia, joiden kanssa voisi puhua mistään oikeasta. Tiedäthän, he ovat valtavan pinnallisia ihmisiä."

"Kaikki me olemme pinnallisia", minä sanoin.

"Et sinä", Rin vastasi.

Minä en sanonut enää mitään. Paljon myöhemmin sain tietää, että Clar Irvanilla oli tuttavia Liitossa ja että hän oli luvannut Rinille työpaikan sieltä. Se oli sen jälkeen, kun he olivat menneet kihloihin ja muuttaneet kauniiseen kuparikattoiseen lasitaloon, josta näki vuorelle. Minä en koskaan käynyt siellä.

Rakas opettajamme Onrekan kuoli toisen kaupungissa viettämäni vuoden neljäntenä kuuna. Se tuntui epätodelliselta, sillä Onrekan oli ollut minulle jotenkin kuolematon. Eräänä kuulaana aamuna salin eteen asteli hänen tutun hahmonsa sijaan jäykäksi silitettyyn siniseen virkailijan takkiin pukeutunut mies, joka esittäytyi herra Foldeksi ja ilmoitti edeltäjänsä kuolemasta yhtä tunteettomalla äänellä kuin olisi kertonut päivän sään. Kun menin luennon jälkeen puhumaan hänelle kysyäkseni mitä oli tapahtunut, hän tarttui takinkaulukseeni ja nojautui aivan viereeni.