Adopted By Jonah Marais

Mulla on menkat

"Cmoon Mila"

"Enkö mä just sanonu ei?" Kysyin kääntyen ympäri.

"Eli sä voit tulla mun kanssa kirjastoon koulun jälkeen, mutta mä en voi istua sun vieressä bussissa?" Noel kysyi hämmentyneenä.

"Kyllä"

"Mä en tajua naisten logiikkaa" kuulin hänen mumisevan.

"No sä oot ärsyttäny mua vaikka kuinka kauan ja nyt sä suutelet mua? Mä en ymmärrä sun logiikkaa" sanoin kääntyen takaisin oville päin.
"Joten voitko jättää mut nyt vaan rauhaan?" Kysyin väsyneenä.

"En" Noel vastasi

"Luuseri"

"Ite oot"

"Enkä oo"

"Ootpas"

"Ole hiljaa" Lopetin tarmokkaan keskustelun avatessani ulko-oven
"Jätä mut nyt rauhaan mua alkaa turhauttaan" sanoin kävellessäni koulun portaita pihalla alas josta näin bussin jo kirmaavan pois.

"katos nyt, sun bussi meni, mä voisin tilata uberin" Noel vinkkasi silmäänsä.

"Mm.. ei kiitos, mun iskä tulee hakemaan mut" sanoin vetäen puhelimeni taskusta ja etsien hänet yhteistiedoistani.

"Niin Mila?"

"Mä missasin mun bussin, tuu hakemaa"
Sanoin tuntien Noelin silmät minussa

"En mä pääse, me ollaan menossa kokouskeen, tilaa uber"

"Cmoon nyt" huokaisin.

"Sori nyt vaa, koita olla ees joskus ajoissa"

Jonka jälkeen painoin punaista ja laitoin puhelimeni taskuun pettyneenä. Helkkari en aijo astua ton kanssa samaan autoon.

"Sitä minäki"
"Joten nyt mä tilaan meile auton ja ollaan kummatki ilosia" hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Mä en pidä susta! Jätä mut jo rauhaan" Sanoin raivostuen ja tönäisten häntä kauemmas, jonka jälkeen kävelin bussipysäkin penkille.

"Okei rauhotu" hän sanoi kävellen luokseni.

"Mee sinä sillä sun uberilla mä ootan toista bussia" sanoin.

"Miks sä et tykkää ubereista?" Hän kysyi.

"Koska mä en tunne niitä ihmisä! Puolet niistä on vanhoja miehiä ja mä joudun antaa niile mun osotteen!" Vastasin väsyneenä ja turhautuneena kaikkeen.

"Okei, rauhotu pt2" hän sanoi.

"Voitko jo mennä?" Kysyin ärsyyntyneenä.

"En"

"Miksi sinä et tajua! Sulla ei oo kuulo- tai aivo-ongelmaa! Mikä siinä on että sä et voi jättää mua rauhaan!" Jatkoin huutamista nousten penkiltä ja kävellen lähemmäs.

"Mikä sulla on? Rauhotu" hän naurahti.

"Mikä mulla- miks sä et voi jättää mua rauhaan" olin todellakin hermoromahduksen partaalla tässä vaiheessa.

"Mikä sulla on? Miks sä vihaat mua nii paljon" hän kysyi. Tosissaan.

"Miks sä vihaat- tiiätkö jos sä et tiiä sitä ite nii sulla tosiaan on aivo-ongelma enkä mä aijo alkaa selittämään sitä sulle" vastasin väsyneenä ja istuin penkille taas kerran.