Särkyneet sanat × TAEKOOK

15. Huolia

"Jimin, mitä mä teen?"

Jungkook painoi päänsä pellavahiuksisen ystävänsä syliin ja huokaisi syvään. Jiminin pienet sormet ajautuivat silittämään nuoremman pikimustia suortuvia. Hellä kosketus rauhoitti Jungkookia ja sai hänet sulkemaan silmänsä.

"Sun kannattaa vain olla rehellinen. Ole rehellinen Michalle, Taehyungille ja itselles."

"Mä oon jo kolme kertaa kieltäytynyt ja keksinyt jonkun typerän tekosyyn, kun Micha on pyytänyt mua viettämään aikaa sen kanssa. En mä pysty olemaan sen kanssa normaalisti, kun mä ajattelen Taehyungia ihan koko ajan."

"Sä tiedät itsekin, mitä sun täytyy tehdä. Et sä voi jatkaa noin, se ei ole reilua ketään kohtaan", Jimin muistutti. Jungkook nyökkäsi vaisusti.

"Musta tuntuu välillä, etten mä ymmärrä itseäni. Mulla on tyttöystävä, enhän mä hitto soikoon ole ikinä ollut edes ihastunut yhteenkään poikaan. Miten mulle voi yhtäkkiä käydä näin? Miten yks Taehyung onnistui vain ilmestymään mun elämään ja saamaan sen ihan sekaisin?" hän vaikersi ja kääntyi hieman painaakseen kasvonsa Jiminin paidan peittämää vatsaa vasten. Pellavapää naurahti lempeästi ja pörrötti ystävänsä kuontaloa.

"Elämä voi joskus yllättää, vai mitä?"

"Tiedätkö, mun olisi järkevintä yrittää vain unohtaa mun tunteet Taehyungia kohtaan. Tässä voi mennä niin moni asia pieleen enkä mä halua menettää sitä ystävänä. Eikä se tunne mua kohtaan samalla tavalla, mä tiedän sen", Jungkook mutisi hiljaa. Nuorukaisen silmiä alkoi kirvellä tutulla tavalla, mutta hän ei antanut kyynelten tulvahtaa yli äyräiden. Hän oli itkenyt Taehyungin perään puolet edellisestä yöstä ja ihmetteli, miten kyyneliä oli edelleen jäljellä.

"Mistä sä sen tiedät?" Jimin kysyi melkein kuiskaten lopettamatta hetkeksikään Jungkookin hiusten silittämistä. Varovainen äänensävy sai lopulta yksinäisen kyyneleen valumaan tummatukan poskelle eikä hän vaivautunut pyyhkäisemään sitä pois.

"Taehyungin ilme, kun mä olin suudellut sitä... Se oli niin järkyttynyt, niin pelästynyt... Miten mä saatoin tehdä sille niin kaiken sen jälkeen, mitä se on mulle kertonut? Miten mä olin niin itsekäs?" lisää kyyneliä valui Jungkookin silmistä ja hän painoi kasvonsa entistä tiukemmin Jiminiä vasten.

"Et sä ole itsekäs, sä et ehkä vain ajatellut selkeästi. Kyllä Taehyung ymmärtää, kun sä selität sille, miltä susta tuntuu. Ethän sä mitään pahaa tarkoittanut, sä oot vain onnettoman ihastunut", vaaleatukkainen hymähti. "Ja Taehyung haluaa tavata sut tänään. Älä itke Kookie, kaikki järjestyy vielä."

Siihen Jungkook yritti uskoa jäädessään pelonsekaisin tuntein odottamaan iltapäivää, jolloin hänen oli määrä mennä satamaan ja tavata maailman kaunein poika.

-

Yöllisen sateen jäljet olivat lähes kadonneet auringon lämmittäessä maankamaraa. Laituri oli jo täysin kuiva. Ainoastaan syvänvihreillä laineilla kelluvan veneen kannelle unohdettu avonainen kalalaatikko oli puolillaan sadevettä. Jäntevät sormet tarttuivat muovisen laatikon reunoista, raahasivat sen veneen reunalle ja kippasivat sen sisällön mereen. Korkealle roiskahtavat pisarat välkähtivät nopeasti valossa ennen kuin sulautuivat suolaiseen meriveteen.

Ruskeatukkainen poika laski muovilaatikon takaisin kannelle ja tarkasti nopeasti veneen seuraavaa seilausta varten. Isä lähtisi vielä tänään nostamaan verkkoja. Lopulta Taehyung kävi nappaamassa kajuutasta kameransa ja loikkasi veneestä laiturille. Jungkookin tuloon kestäisi vielä puoli tuntia ja brunette halusi sitten ennen rauhoittua ja koota ajatuksiaan. Tai yrittää ainakin.

Taehyung asteli laiturin päähän ja asettui puupinnalle risti-istuntaan. Mereltä puhaltava lempeä tuuli pyyhki hiukset pojan otsalta ja sai paidan helman lepattamaan sen verran, että aurinko pääsi lämmittämään pientä kaistaletta vatsan paljasta ihoa. Horisontissa ei näkynyt mitään kiinnostavaa. Taehyung sormeili hajamielisesti kameransa nahkahihnaa jaksamatta tarkastella maisemaa linssin läpi. Hänellä oli jo riittävästi otoksia aavasta ulapasta.