Ovikellon ääni sai Taehyungin hyppäämään ylös sängyltään ja vilkaisemaan seinällä riippuvaan puukehyksiseen peiliin. Nuorukainen pyyhkäisi otsaa peittäviä suortuviaan sivuun sen verran, että hänen suuret tummat silmänsä tulivat kunnolla esiin. Peilistä tuijotti takaisin hämmentyneen näköinen ruskeatukkainen poika, joka yritti rauhoitella itseään tietäen, että hänen ihastuksensa odotti käytävässä vain muutamien metrien päässä.
Pian kelloa soitettiin uudestaan ja brunette tassutteli hiljaa eteiseen avaamaan asunnon oven. Sen takaa paljastuivat Jungkookin hymyilevät kasvot ja Taehyung saattoi tuntea, kuinka hänen sydänparkansa alkoi heti läpättämään nopeammin.
"H-hei", hän henkäisi ja vetäytyi kauemmas niin, että hänen vieraansa pääsi astumaan peremmälle.
"Moi, kiva nähdä", Jungkook hymyili lämpimästi. Tummatukka asetti lenkkarinsa siististi eteismatolle ja kääntyi sitten uudelleen vanhemman puoleen. "Sä pyysit niitä kuvia katsomaan?"
Taehyung nyökkäsi nopeasti ja johdatti mustahiuksisen huoneeseensa. Valokuvat olivat edelleen sängyllä tilkkutäkin päällä, päällimmäisenä Jungkookin ottama yhteiskuva heistä. Poika huomasi kuvan heti ja nappasi sen käteensä ennen kuin istahti sängynlaidalle. Leveä hymy valaisi nuorukaisen kasvot tämän tutkiessa kuvaa katseellaan.
"Ei tää onnistunut ihan niin kuin mä ajattelin, mutta tää on silti mahtava", Jungkook naurahti. "Meidän pitäis ottaa toinenkin kuva meistä, niin molemmilla olis sitten omat. Tai teettää kopio tästä yhdestä."
Taehyung nyökkäsi taas ja hymyili hänkin. Bruneten olo oli heti mukavampi, kun Jungkook oli tullut hänen seurakseen. Tummahiuksinen nuorukainen oli tuonut mukanaan huoneeseen turvallisuuden tunteen, joka kietoutui Taehyungin ympärille kuin lämmin peitto. Poika istui sängyn vieressä olevalle kuluneelle puutuolille ja tarkkaili varovasti valokuvia katselevaa Jungkookia. Yhä uudet kuvat saivat aikaan ilmeiden kirjon nuoremman kasvoilla. Taehyung rakasti nuorukaisen silmäkulmiin ilmestyviä suloisia naururyppyjä.
"En mä ihan niin huono kuvaaja olekaan, mitä luulin", Jungkook tutki ottamiaan valokuvia. "Vaikka enhän mä tietenkään sun veroinen ole."
"N-ne sun k-k-kuvat on t-tosi hy-hyviä", brunette kehui hento puna poskillaan.
Lopulta tummatukka keräsi kuvat pinoon ja ojensi ne Taehyungille, joka asetti pinon ikkunalaudalla lepäävän valokuvakansionsa päälle.
"Kuule Taehyung, saanko mä pyytää yhtä juttua?"
Brunette kääntyi nopeasti ympäri ja kohtasi nuoremman lempeän katseen. Hitaasti hän asteli sängyn luo, istui Jungkookin viereen ja epäröiden sanoi:
"J-joo, kyllä kai."
"Kun mä olen miettinyt ja mä haluisin auttaa ja tukea sua", Jugkook aloitti hitaasti. "Mä haluisin, että me oltais ihan oikeasti ystäviä ja sä tunnut mulle tosi tärkeältä jo nyt."
Taehyung hymähti ymmärryksen merkiksi ja nojautui seinää vasten odottaen, että Jungkook jatkaisi.
"Niin olisko se ihan kamalaa, jos... Jos sä kertoisit jotain sun lapsuudesta?"
Vanhempi nielaisi kuuluvasti. Hänen päänsä sisällä alkoi heti kiivas taistelu siitä, pitäisikö hänen avautua lapsena kokemistaan asioista vai eikö. Toisaalta hän ei olisi halunnut muistella vuosien takaisia tapahtumia yhtään enempää kuin oli pakko, mutta kuitenkin hän oli juuri alkanut luottaa Jungkookiin. Ja tämähän sanoi haluavansa olla apuna ja tukena. Ehkä se ei olisi niin kamalaa, jos Jungkook tietäisi.
"Sun mummi sanoi viime kerralla jotain sellasta, että sulla oli aika vaikeeta, kun sä olit pieni. Että sua kohdeltiin huonosti."
Taehyung ei jaksanut edes mielessään suuttua isoäidilleen, joka oli levitellyt asioita hänen menneisyydestään. Jollain oudolla tavalla tuntui melkein jopa helpottavalta, että Jungkook oli kysynyt asiasta. Nyt Taehyungilla olisi lupa ensimmäistä kertaa pukea kunnolla sanoiksi kaikki se, mikä edelleen seurasi häntä painajaisiin asti. Sijaisperheeseen päätyessään hän oli ollut niin pieni, ettei hän ollut kunnolla edes ymmärtänyt, mitä hänelle oli tehty. Sosiaalityöntekijät olivat selvittäneet asiat sijaisvanhempien kanssa eikä sen jälkeen kukaan ollut erityisemmin kysellyt Taehyungilta hänen lapsuudestaan. Ei hän viisivuotiaana olisi varmaan osannutkaan kunnolla käsitellä asiaa. Hän oli ollut vain peloissaan ja huolissaan siitä, että oli suututtanut äitinsä niin pahasti, ettei tämä enää halunnut häntä lainkaan luokseen. Ei hänellä ollut ollut aavistustakaan, että sijaisperheeseen pääsy oli pelastanut hänet.
"V-voin mä sulle k-kertoa, jos sä o-oikeasti haluat tietää", brunette myöntyi ja vilkaisi vieressään istuvaa poikaa, joka katsoi häntä odottavasti.
"Mä en i-ikinä oppinut pu-puhumaan niin kuin muut l-lapset. Sen t-takia mun o-oikea äiti häpesi ja v-vihasi mua. K-kun muut m-mun ikäiset p-puhui jo k-k-kokonaisia lauseita, mun o-oli hankalaa s-saada edes yksittäisiä s-sanoja aikaan. M-mun äiti h-huusi mulle aina, k-kun mä p-puhuin väärin. Eli m-melkein koko ajan. M-mitä enemmän se h-huusi, sitä enemmän m-mua pelotti ja sitä e-enemmän mä puhuin vä-väärin. Mä aloin s-saada r-r-rangaistuksia melkein j-joka kerrasta, kun en osannut p-puhua. Joskus en s-saanut ruokaa, joskus piti olla l-loppuilta yksin h-huoneessa. Ja s-sitten se... Se-se löi mua. Näin."
Taehyung läpsäisi itseään lujasti poskelle ja Jungkook hätkähti. Mustatukkainen tarttui äkkiä vanhempaa kädestä, jolla tämä oli läimäissyt itseään.
"Ei, älä", poika pyysi hädissään. Hänen surun ja myötätunnon kyynelistä kosteat silmänsä tavoittivat Taehyungin omat, jotka katsoivat takaisin tyhjinä.
"Ei s-siitä tainnut olla paljoa h-hyötyä, k-kun en mä o-osaa vi-vieläkään", brunette kohautti olkiaan ja painoi katseensa syliinsä. "Ja... Ja... Ja mä y-yritin... Yritin t-tosi kovasti p-puhua oikein, mutta... Mutta en o-osannut. Enkä v-varmaan ikinä opi."
Jungkook kuunteli järkyttyneenä ruskeahiuksisen pojan kertomusta ja piteli edelleen kiinni tämän kädestä. Hän ei voinut käsittää, miten Taehyungille oli saatettu tehdä jotain niin kauheaa. Eihän sillä ollut mitään väliä, puhuiko tämä yhtä sujuvasti kuin muut. Ainakaan Jungkookille sillä ei ollut mitään merkitystä. Hän välitti Taehyungista aivan muista syistä kuin puheen takia ja niin sen kuului ollakin.
"Voinko mä halata sua?" tummatukka kysyi hiljaa, melkein kuiskaten, peläten äänensä sortuvan. Taehyung nyökkäsi ja niin Jungkook veti suojelevasti rintaansa vasten kauniin pojan, josta hän oli hetkessä oppinut välittämään paljon enemmän kuin olisi uskonut.
"Mä ainakin välitän susta aina, vaikket sä osais sanoa sanaakaan."
Nuoremman pehmeässä sylissä lepäävän Taehyungin silmät laajenivat ensin hämmästyksestä ja sitten kyyneltyivät. Hänen unensa. Noin Jungkook oli siinäkin sanonut ja nyt brunette sai yhtäkkiä omin korvin kuulla nuo ihanat sanat. Suunnaton helpotuksen ja turvallisuuden tunne täytti nuorukaisen sydämen ja kirkkaat kyynelhelmet valuivat hänen poskilleen tummista menneisyyden tuskan täyttämistä silmistä. Niiskaisten hän painoi kasvonsa vasten Jungkookin rintaa. Välittömästi tummatukan käsi alkoi hellästi silittää hänen hiuksiaan ja sillä hetkellä Taehyung tiesi, että hän oli onnistunut löytämään elämäänsä oikean aarteen.
•
Kiitos, kun luit! Muista painaa tähteä, jos tykkäsit luvusta <3
Hoppla! Dieses Bild entspricht nicht unseren inhaltlichen Richtlinien. Um mit dem Veröffentlichen fortfahren zu können, entferne es bitte oder lade ein anderes Bild hoch.
