Lähdin kävelemään kohti puiston parkkipaikkaa. Hetken päästä olinkin jo siellä ja Louis odotti autossaan minua. Kävelin suoraan sisälle autoon ja pyyhin nopeasti kosteat silmäkulmani.
"Heei..." Louis sanoi sympaattisella äänellä.
"Mä luulin, et Eleanore on jo kotona.." sanoin vaihtaen alkavaa puheenaihetta.
"Niin mäki.. Mut se pääs nyt vihdoinkin opiskelemaan sinne Manchesteriin ja sen oli pakko jäädä sinne vielä. Se vissii tulee ens kuussa käymään täällä..." Louis vastasi oudolla äänellä.
"Kai te ootte viel yhessä?!" Kohotin ääntäni hermostuksissani.
"Siis joo, joo ollaan. Mä vaan... No siis Eleanorin yks jätkä kaveri, Jonathan on vaan niin ärsyttävä.." Hän sanoi hampaat irvessä.
"Se siis on iskeny silmänsä El:iin?" Kysyin
"Siltä vähän vaikuttaa.." Hän vastasi hieman apealla äänellä.
"No eiks sun sit pitäis olla jo matkalla Manchesteriin?" Kysyin ja katsoin Louisin sinisiin silmiin.
Istuimme hetken vain paikoillamme ja katsoimme toisiamme silmiin mitään sanomatta.
"Sä.." Louis aloitti ja nielaisi
"Sä tarviit mua täällä enemmän..." Hän jatkoi ja hymyili.
Hymyilin takaisin ja käänsin katseeni eteenpäin, sillä tunsin poskillani kuumotusta... Hän sai minut punastumaan. Vielä muutama minuutti sitten silmissäni oli kyyneleitä, mutta nyt ne olivat tipotiessään.
"Punastuiks sä?" Hän lopulta kysyi naurahtaen.
"En.. Tääl on vaa aika lämmin." Sanoin, vaikka ulkona oli vain reilut 15 astetta lämmmintä ja meillä molemmilla oli pitkähihaiset sekä farkut.
"Niin niin..." Hän sanoi ivaalisesti.
"Louis, kiitos." Sanoin lopulta ja otin häntä kädestä. Hän selvästi yllättyi siitä ja alkoi vain hymyilemään leveämmin.
Lopulta lähdimme ajelemaan vailla määränpäätä ja löysimme itsemme Brightonin lähettyviltä eräältä rannalta, jossa ei ollut yhtäkään henkeä, sillä päivä oli pilvinen ja ranta oli melko pieni.
Kävelimme tuulen tuivertaessa pitkin rantaa.
"Sarah.." Louis yhtäkkiä sanoi
"Niin?" Kysyin ja käännyin hieman häneen päin, kävelimme edelleen hidasta vauhtia.
Sitten hän tarttui kädestäni kiinni ja hänen kasvoillaan oli vakava, hieman kysyvä ilme.
"Kaikki on hyvin." sanoin hymyillen ja jatkoimme kävelyä, pidellen toisistamme käsistä kiinni.
"Sul ei oo sormusta..?" Louis huomasi
"Nii.. No suoraan sanottuna musta ei tunnu tällä hetkellä siltä, että olisin naimisissa sen juntin kanssa..." Vastasin ja muistin, etten ollut kertonut miksi edes olin aikaisemmin ollut suruissani. Louiskin tajusi sen.
"Mitä tänään aikasemmin tapahtu? Tekiks Harry sulle jotain??" Hän kysyi hermostuneena.
"Ei ei se... Tai Kendall." Kuiskasin.
"Mitäh? Kendall.. Jenner?" Hän kysyi yllättyneenä.
"Jep, se päätti majottua meille. Tuli joku pari tuntia sitten ovelle anelemaan majapaikkaa Harrylta. Sinne ne jäi syömään Emilyn kanssa ja naurusta päätellen hauskaa oli. Ei siinä kolmatta pyörää tarvittu..." Selitin ja sanoin viimeiset sanat kuiskaten, vakavana.
Louis huomasi, että mielialani laski ja hän pysäytti meidät.
"Hei..." Hän sanoi, kääntyi minuun päin ja nosti toisen kätensä poskelleni.
"Kaikki tulee järjestymään." Hän vakuutteli.
"Kaikki on vaan yhtä pyörremyrskyä tällähetkellä... Paljon on tapahtunut vain kahdessa kuukaudessa, enkä tiiä kuinka paljon mä jaksan enää ottaa tätä vastaan..." sanoin ja pidäättelin kyyneleitä.
"Hyshh.. Kaikki järjestyy, mä lupaan, älä huoli." Hän rauhoitteli minua, siveli kämmenellään kasvojani ja siinä me vain katselimme toisiamme yrittäen selvittää mitä toinen oikein ajatteli.
Lopulta hän kumartui hieman suudellakseen minua. En vastustellut yhtään, päinvastoin...
"Toivottavasti toi lämmitti sua vähän." Louis sanoi hymyillen, sillä ilma oli vain kylmenemään päin.
"Hah.. Joo, todellakin." sanoin hymyillen takaisin. Sitten hän otti minut kainaloonsa, yrittäen lämmittää minua ja jatkoimme merenranta kävelyämme.
