Moi! Tässä on nyt tämä hieman pidempi luku, mitä tähän mennessä on ollu. Kertokaa mielipiteenne kommenteissa, kiitos! :) <3
**Harry**
Istuin sängyn viereen penkille ja katselin sanattomana Sarahin levollisia, mutta ruhjeisia kasvoja.
"Älä viivy liian kauaa." Lääkäri muistutti ja jätti meidät kahden.
Sarah oli tajuttomana, hengityskoneessa... Hänen pulssi oli tasainen "piip, piip, piip...." Kuulin koneesta.
Tartuin hänen kädestään kiinni. "Sä selviät, rakastan sua." sanoin ja kyynel vierähti poskelleni.
Olin siinä hetken, kunnes muistin Emilyn... "Em." Kuiskasin, suutelin Sarahin otsaa ja lähdin kohti lasten tehoa.
Kävelin reippaasti tietämättä mikä huone on oikea, pujahdin yhdestä sisään kenenkään huomaamatta. Pienessä sängyssä makasi tyttö, juoksin sen luo.
"Voih!" parahdin ja kyyneleet valuivat vuolaasti sumentaen näkökykyni.
Siinä hän oli. Hauras ja pieni tyttöni Emily... Hengityskoneessa, hän näytti heikommalta kuin Sarah.
Yhtäkkiä monitori alkoi vinkumaan ja Em:in pulssi hidastui. Tartuin häntä kädestä ja hän avasi silmät.
"Emily kulta, isä tässä. Isä rakastaa sua, aina! Koita jaksaa..." sanoin epätoivoisesti ja yritin hymyillä hänelle.
"Nalle... Rakas isi ja äit..." hän sanoi, puristi kättäni, henkäisi syvään ja sulki silmät. Hänen kätensä puristus lakkasi. Käytävillä kuului varoitusääni ja se tuli Emilyn huoneesta.
"EMILY!!" Huusin ja yritin saada häntä hereille, tuloksetta.
Lääkärit marssivat reippaasti sisään laitteineen ja työnsivät minut käytävälle vastusteluistani huolimatta. Paul ilmestyi yhtäkkiä viereeni ja sanoi lekureille.
"Mä hoidan tän, pelastakaa te se tyttö." Paul sanoi ja veti minut kauemmas huoneen ovensuusta.
"Harry, kato mua!" Hän sanoi ja piteli minua kaksin käsin hartioista kiinni. Käänsin kosteat silmäni häneen päin.
"Kaikki tulee olemaan hyvin, älä huoli." Hän sanoi yrittäen vakuuttaa minut. En tietenkään voinut uskoa sitä.
Tämä on pahin painajaiseni.
**Sarah**
Heräsin vieraasta huoneesta, ilmeisesti sairaalasta. Miksi ihmeessä olen sairaalassa?
Nousin istuma asentoon ja katseeni kiersi huoneen päästä päähän. Lääkärin näköinen mies avasi oven ja tuli hymyillen luokseni.
"Päivää Sarah, mikä vointi?" hän kysyi hymyillen.
"Ihan hyvä, päätä särkee..." sanoin.
"Olit auto onnettomuudessa tyttäresi Emilyn kanssa kaksi päivää sitten. Olit pari päivää tajuttomana. Ihme kyllä sinä et ole saanut mitään vakavampia ulkoisia vammoja." hän sanoi.
"Emily!" Huudahdin.
"Rauha. Hän on kunnossa, ja miehesi on juuri tulossa tänne sinun ja hänen luokseen." Hän kertoi.
"Huh... hyvä." Ruhoituin hieman. Lääkäri sanoi palaavansa pian takaisin ja jätti minut yksin huoneeseen.
Hetkeä myöhemmin huoneeseen astui pitkä, parikymppinen nuori mies kahvikuppi kädessään. Hänellä oli ruskea kihara tukka ja hän hymyili leveästi paljastaen hymykuopat poskissaan.
"Ihanaa että sä oot hereillä.. huh." Hän sanoi, laski kahvin pöydälle ja suuteli minua. En vastannut siihen, sillä tuo mies oli aivan tuntematon minulle....
"Sarah?" hän kysyi hieman hymyillen ja istahti viereeni penkille.
"Anteeks, mutta kuka sä oot?" Kysyin hämilläni.
Miehen ilme muttui hetkessä hymystä huolestuneeksi.
"Mä oon sun mies, Harry, Harry Styles." Hän sanoi painottaen jokaista sanaa.
Suljin silmäni järkytyksestä ja toivoin sen olevan vain pahaa unta.
