Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 18 - Ruusunpunaista ja siniviolettia

Ainon kylppärissä mä vedin t-paidan päältäni ja vilkaisin itseäni seinällä roikkuvasta pyöreästä peilistä. Mun silmät oli punaiset ja turvonneet niin eilisestä itkemisestä kuin tämänhetkisestä darrastakin johtuen, tukka oli ihan sotkussa ja mun iho ei varmaan ollut koskaan ollut niin kalpea. Hitto mä todellakin ja ihan oikeasti näytin kuolemalta. Riisuin loputkin vaatteet, kävelin suihkun alle ja jonkin aikaa mä vaan seisoin veden alla silmät kiinni. Musta tuli kamalan surullinen, kaikki negatiiviset ajatukset vaan nousi mun päähän ja teki mieli vaan itkeä lisää, mutta en kuitenkaan tehnyt niin.

Olisikohan mun ja Joonan juttu tässä?

Mun vatsanpohjassa muljahti synkän ajatuksen myötä ja kurkkua alkoi kuristaa. Mä en ollut ikinä tiennyt, että tämä tuntuisi näin pahalta. Hittoako mä olin mistään sydänsuruista mitään tiennyt. Nielaisten avasin silmäni ja nappasin telineestä shampoon ja yritin tyhjentää ajatukseni, kun aloin hieroa ainetta hiuksiini.

Joitain toveja myöhemmin kuivailin itseni kaapista nappaamaani pyyhkeeseen, kiedoin sen sitten lanteilleni ja kävelin vessaan, otin kaapista, Joonan hammasharjan vierestä oman hammasharjani ja aloin hangata pahaa makua suustani. Kun mä olin pessyt hampaat ja kävelin sitten pyyhe lanteillani pois kylppäristä, niin oli ainakin vähän raikkaampi olo. Päätä tosin särki vieläkin jonkin verran ja fiilis oli edelleen varsin matalalla.

Ajatuksissani kävelin olohuoneeseen ja säpsähdin säikähdyksestä, kun tajusin Joonan ilmaantuneen ulkoa siihen. Se keräili tyhjiä tölkkejä K-marketin muovipussiin ja pysähtyi tajutessaan mut. Se kääntyi katsomaan mua ja mä katsoin takaisin ja hetken aikaa me tuijotettiin toisiamme hiljaa. Joona ei näyttänyt yhtään niin darraiselta kuin mä – rennonmallisissa farkuissa ja harmaassa t-paidassa, tukka aavistuksen sotkussa, se näytti ihan itseltään, vähän kalpeammalta ehkä vaan.

"Sä voit ottaa mun kaapista jotkut puhtaat vaatteet", se lopulta sanoi neutraaliin sävyyn. Mä käänsin katseeni pois siitä ja nyökyttelin ääneti, kunnes kävelin olkkarin poikki Joonan huoneeseen. Mä olin varmaan liian darrassa ja liian väsynyt, että olisin jaksanut alkaa vihoitella nyt. Mä etsin Joonan vaatekaapista jotkut vaatteet, mitkä ensimmäisenä osui käteen ja kiskoin päälleni. Harmaat collegehousut olivat ihan sopivat, mutta t-paita vähän liian iso ja mä mietin, että oliko sillä muka jotain väliä. Huokaisten istuin Joonan huoneen pienelle kahdenistuttavalle sohvalle ja hieroin märkiä hiuksiani pyyhkeeseen, kuunnellen samalla olohuoneesta kuuluvaan tölkkien tasaista kolinaa.

Mä en tiedä kauanko mä istuin siinä synkeissä ajatuksissani, mutta lopulta olohuoneesta kuuluva kolina loppui ja meni pieni tovi, ja sitten Joona ilmaantui huoneensa ovelle ja seisahtui aloilleen, alkoi nojailla ovenkarmiin. Mä nostin katseeni siihen ja se katsoi mietteliäänä takaisin. 

"Voitko sä nyt kuunnella mua?" se sitten lopulta kysyi vakavaan sävyyn, ja mä siirsin katseeni jonnekin seinille.

"Mitä?" Pukahdin. Mun ääni oli ihan käheä ja tosi painoksissa. Tunnelma huoneessa oli jotenkin kireä ja mua väsytti jo pelkkä ajatus siitä, että me riideltäisiin kohta. Mä olisin halunnut vaan käpertyä takaisin peiton alle, enkä puhua tai kuunnella tai mitään. Mä halusin vaan nukkua tämän hiton krapulan pois ja unohtaa ihan kaiken, varsinkin eilisen.

"Ei mun ja Miiron välillä oo mitään, niin ku mä sanoin jo eilen", Joona lopulta lausahti ja mä katsahdin sen suuntaan. "Enkä mä todellakaan oo kiinnostunu siitä."

"Aijaa, ihan läpälläkö vaan pussailitte eilen siellä baarissa?" mä tuhahdin tökerösti ja mun rinnan alla kouraisi inhottavasti, kun mä mietin mitä mä näin eilen.

"Ei me mitään pussailtu", Joona huokasi painottaen hyvin epäjoonamaisesti viimeistä sanaa. "Miiro pussas mua, enkä mä ehtiny siinä tilanteessa estää sitä, en mä ollu mukana siinä", Joona jatkoi sitten. Mä ynähdin epämääräisesti ja käänsin katseeni lattiamaton hapsuiseen reunaan. Kyllä mä halusin uskoa sitä, tietysti halusin.