Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 12 - Vuoristorata

A/N: En tiiä onko paras aika alkaa keskellä yötä oikolukee tätä lukua silmät ristissä, mut jospa oisin saanu pahimmat virheet korjattua. Halusin nyt vaan äkkiä saada tän julkastua kun koko hiton viikon oon tuskaillu tän luvun kanssa argh! :D Tää tarina on saanu tosi paljon ääniä ja aivan uskomattoman ihania kommentteja, joten kiitos tosi paljon! Teidän kommentit antaa huikeesti inspistä ja tosi hyvä mielen 😍 awws ootte ihan parhaita ikinä en kestä ❤❤

**

Luku 12 - Vuoristorata

Sunnuntai meni liian nopeasti. Me makoiltiin Joonan kanssa mun sängyssä varmaan kahteentoista ja vaan oltiin, tekemättä sen ihmeempiä. Mä halusin jäädä siihen, tuijotella Joonan sinisiä silmiä ja hymyillä typerää, ihastunutta hymyä kun sen sormet piirtelivät kuvioita mun paljaalle iholle. En mä halunnut, että maanantai tulisi ja pitäisi mennä kouluun, jossa mun pitäisi nähdä Aksua. Se oletettavasti oli mulle edelleen vihoissaan. Ajatuskin Aksun näkemisestä sai mun fiiliksen latistumaan ja olon muuttumaan vähintäänkin ahdistuneeksi.

Hitsi, että mä olisin vaan halunnut pysäyttää ajan siihen sunnuntaihin, kietoa kädet Joonan ympärille ja pussailla sitä, kuljetella sormia sen ruskeissa hiuksissa ja oikeasti vaan jäädä siihen tyyliin ikuisiksi ajoiksi. Mä tykkäsin siitä hitosti, oikeastaan eilisen jälkeen mä tykkäsin siitä vaan hitosti enemmän. Se tuntui yhtäkkiä tajuttoman paljon läheisemmältä kuin aikaisemmin.

Mua harmitti sen puolesta, mua harmitti mitä se oli käynyt läpi, mutta mä olin iloinen, että se oli puhunut mulle niistä jutusta, avannut itseään oikeasti enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Mä olin ihan satavarma, että puhuminen oli hiton iso juttu myös sille.

Lopulta Joonan piti kuitenkin mennä ja kun se kolmen aikaan iltapäivällä veti talvitakkia päälleen meidän eteisessä, niin mun olisi tehnyt mieli tarttua sen jalkoihin ja roikkua niissä, ettei se pääsisi lähtemään. Sitä mä en tosin kertonut sille, katselin vaan ja hymyilin kun se lopulta käänsi katseensa muhun. Musta tuntui hassulta olla näin hemmetin ihastunut. Kaikki oli tapahtunut jotenkin tosi nopeasti ja yllättäen.

Hetken me katseltiin toisiamme hiljaa, kunnes Joona asteli mun eteeni ja painoi kevyen suukon mun huulille. Vaikkei se mikään räiskyvä persoona sinänsä ollut, niin selvästi toiminnan ihminen kuitenkin. Mä tarkastelin sen kasvoja hymyillen ja se katseli mietteliäänä takaisin.

"Jos et vielä menis", mä lopulta rikoin hiljaisuuden ja Joonan suupielet kohosivat ylöspäin sen katsellessa mua.

"Ei huvittas", se vastasi ja mä kurottauduin vuorostani painamaan suukon sen huulille. Mä saatoin katsella maailmaa aika pinkkien aurinkolasien takaa juuri nyt, mutta ei jaksanut edes haitata, mulla oli niin hykerryttävän kiva olo. Me seisoskeltiin siinä eteisessä hetki lähekkäin, ennen kuin Joona lopulta meni. Oven paukahdettua kiinni mua hymyilytti edelleen ja itsekseni hyräillen suuntasin keittiöön. Mulla oli oikeastaan niin kiva fiilis, että aloin ihan reippaaana poikana lappaa likaisia astioita tiskikoneeseen ja vähän siivoilla. Jotenkin se sujui normaalia kepeämmin askelin juuri nyt.

*

Maanantaina koulu alkoi kymmeneltä, ja mä olin ehkä vähän helpottunut, että ensimmäiset tunnit olivat matikkaa, eikä mun tarvinnut nähdä Aksua ihan heti aamusta. Eelistä ei näkynyt tunneilla ja muutenkin lyhyen matikan luokka oli varsin hiljainen tänään. Mä yritin kovasti keskittyä yhtälöihin, mutta ajatukset leijailivat lähes väkisin kaikkeen ihan muuhun kuin laskemiseen.