Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 16 - Tumpilla on asiaa

"Ahaa", Joona hymähti ja Miiron huulilla kävi hymy, vaikka Joonan ääni oli edelleen vähän viileä.

"Sä kuulostat edelleen ihan iteltäs", se tuumasi leikkisän härnäävästi ja Joona kohotti kulmiaan. Mä nielaisin.

"Mihis mä oisin muuttunu?" Joona vastasi kohauttaen olkiaan ja sen ääni pehmeni hitusen. Miiro virnisti veikeästi ja lopulta Joonankin suupieli nousi nopeaan hymyyn.

"Onneks et oo muuttunu", Miiro sanoi lämpimään sävyyn katse Joonassa. Mä annoin oman katseeni tipahtaa lattiaan ja yritin olla ylianalysoimatta Miiron viipyilevää katsetta tai pehmeää äänensävyä liikaa. Miten se oli niin vaikeaa? Mä puristin ostoskoria tiukemmin ja ehdin vajota aivan toviksi epämääräisiin ajatuksiini, kunnes yllättäen tunsin Joonan hellän, lähes huomaamattoman tönäisyn kyljessäni. Säpsähtäen nostin katseeni lattiasta ja katsoin Joonaa, joka katsoi mua kulmiaan aavistuksen kohottaen.

"Iivo, Miiro", se sitten esitteli ja mun katse lipui hitaasti Joonasta Miiron. Yritin näyttää rennolta ja hymyillä, kun Miiro tarkasteli mua avoimen uteliaasti.

"Tsau", se tervehti ja hymyili sitten leveästi. Se oli jotenkin tosi pirteä, niin kuin joku hiton aurinko keskellä tätä harmaata ruokakauppaa. Mä rypistin otsaani itsekseni, ennen kuin tajusin vastata Miirolle.

"Moi."

Nostin kasvoilleni hymyn.

"Sä et oo täältä kotoisin", Miiro sitten ennemmin totesi kuin kysyi. "Tai siis, mä en ainakaan muista sua."

"En oo", hymähdin. "Muutettiin tänne syksyllä", jatkoin vielä ja Miiro nyökytteli.

"Cool", se tuumasi. "Joonan kaverit on myös mun kavereita", se sitten ilmoitti virnistäen. Mulle tuli ihan omituinen halu korjata ja sanoa, että Joona oli kyllä mun poikaystävä, eikä vaan kaveri, mutta hillitsin itseni, etten olisi vaikuttanut ihan totaalisen idiootilta.

No niin Iivo, rauhoitu.

"Samat sanat", totesin sitten mahdollisimman rennosti ja Miiro kohotti aavistuksen kulmiaan, kunnes loihti kasvoilleen hymyn. Se tarkasteli mua hetken, kunnes siirsi katseensa takaisin Joonaan.

"Mun oli tarkotus etsii sut käsiini, mut sä ehdit eka", se sitten virnisti heilauttaen kättään. "Meidän pitää sopii joku päivä, että nähdään ihan kunnolla, on ehkä vähän puhuttavaa", se sitten tuumaili ja otti karkkihyllyyn tyrkkäämänsä colapullon käteensä.

"Ehkä vähän", Joona toisti kohottaen kulmiaan.

"Mä voisin vaikka tulla käymään Ainolla, asuuks se vielä Haapamäessä?" Miiro kyseli ja Joona nyökytteli.

"Siellähän se."

"Oikeestaan Ainoo ja Suloo on ollu melkein kovempi ikävä kun sua", Miiro virnisti härnäten ja Joonan huulilla kävi huvittunut hymy. Mä purin vahingossa kieleeni, mutta naamioin ynähdyksen yskäisyksi.

"No mä en loukkaannu siitä", Joona totesi ja Miiro hymyili leveästi.

"Tiedän", se sanoi. "Onks sulla muuten vielä sama numero?"

Joona nyökytteli. Miiro hymyili ja nappasi sitten uuden pussin turkinpippureita hyllystä sen lattialle tipahtaneen tilalle.

"Mä koodailen sulle, niin sovitaan joku päivä, mulla on ainakin ihan hulluna asiaa", se ilmoitti.

"Okei", Joona vastasi. Miiro otti pari askelta taaksepäin, poispäin karkkihyllyiltä, katse edelleen meissä.

"Nähään", se sanoi. "Oli jees tavata Iivo", se tuumasi vielä mulle ja mä yritin hymyillä sille. Se huikkasi moikat ja Joona moikkasi sille takaisin. Sitten se käännähti ympäri ja käveli reippain askelin pois hyllyjen välistä. Joona katsoi sen perään mietteliäänä ja mä käänsin katseeni lattiaan osaamatta sanoa mitään. Me oltiin jonkin aikaa ihan hiljaa ja kun hyllyjen luokse sitten ilmaantui joukko meluavia pikkupoikia, niin Joona lopulta avasi suunsa.