Alya ||Ei jatku

21.

-Mitäköhän Cain ajattelee...sanoin hiljaa.
-En tiedä, en ole varma haluanko tietää. Ararosa sanoi.
-Pitäisikö lähteä takaisin? kysyin Aralta.

Nyökkäsin ja lähdimme juoksemaan kohti Cainin taloa. Ara yritti nauttia viimeisistä hetkistään ulkona kuten minäkin. Tiesimme molemmat, että tämän aamuisen jälkeen Cain ei koskaan jättäisi meitä yksin. Tai...no kahdestaan. Huomasin edessämme ison puun. Tuo ei kyllä ollut tuossa kun tulimme. Puun juurella oli kolo. Tai pikemminkin luola tai tunneli. Päätimme Aran kanssa jättää luolan väliin, joten kiersimme sen kaukaa ja juoksimme kotiin.

~

Saavuimme Cainin kodille. Talossa oli valot päällä...
-Cain on hereillä...huokaisin Aralle.
Ara vain nyökkäsi vastaukseksi ja astelimme oven eteen. Pysähdyimme ja nostin käteni. Koputin hennosti oveen ja avasin sen toivoen parasta.
Kurkistin sisään ja näin Cainin istumassa penkillä kettuna. Ups...
Hän murahti ensin, mutta tuli sitten luoksemme iloisempana.

Silitin Cainin turkkia...tai no Tompan...Hän oli varmaan ollut huolestunut ja lopulta muuttunut ketuksi vahingossa. Arakin tuli kyykkyyn ja rapsuttelimme yhdessä Tomppaa. Hän rauhoittui nopeasti ja olikin ihminen tuossa tuokiossa.

-Älkää enään ikinä tehkö noin. hän sanoi ja halasi minua.
-Se oli vikani. Halusin juosta. Ara sanoi.
-Ei se ollut kummankaan vika. Se oli minun. Tottakai halusitte juosta ja olla vapaita. Se kuuluu ihmisketun luonteeseen. Ihmissudetkin rakastavat ulkona olemista, mutta ihmisketuilla on paljon vahvemmat tunteet. Cain kertoi.

-Onko? Kuinka paljon vahvemmat tunteet meillä on? kysyin.
Olisiko kannattanut? Ehkä ei. No, enään en sitä voi perua.

-Sinä tunnet jotain. Jotain jota et osaa selittää tai tunnistaa, eikö vain? Cain kysyi.
Nyökkäsin. Kyllä. Tuon tunsin. Tunsin erittäin vahvan tunteen, mutta en tiedä mikä se on. Se pakottaa minua tekemään asioita. Se pakottaa minua selviämään tästä. Se ei anna minun lopettaa. En saa luovuttaa.
-Se on...Cain aloitti, mutta Ara vaiensi tämänä. Miten? Potkaisemalla tätä arkaan paikkaan.
-Ara?! Mitä teet? huusin Aralle.

-Se tunne on sinun oma asiasi. Sinun täytyy selvittää se itse. Ara sanoi.
Pyh, selvittää itse. Miksei minulle voi vain kertoa.
-Miksi? kysyin.
-Koska silloin sinä tajuat sen merkityksen ja tärkeyden. Ara jatkoi.

Lähdin kohti huonettamme Ara perässäni laahautuen.
-Meidän täytyy Ara lähteä hakemaan sielusi. sanoin tälle.
-Juu juu...tämä mutisi takanani.
Pakkasin nopeasti laukkumme ja menimme takaisin alakertaan.
-No niin Cain! Nyt mennään! huusin.
-Joo joo! kuului vastaus.

Lähdimme Aran kanssa ulos talosta, mutta tällä kertaa pysyimme pihassa.
-Mistä etsimme? kysyin Aralta.
- Ömm...En tiedä. hän vastasi.

Cain asteli ovesta ulos mukanaan kartta ja kompassi.
Se näytti oudolta. Tosin en ollut monia karttoja elämässäni nähnyt. Lähinnä vain eläintarhan karttoja. Mutta miksi tuo liikkui?
-Miksi se liikkuu?kysyin Cainilta ja osoitin karttaa.
-Se on perinteinen Obsin kartta. Cain vastasi.
Vähän liiankin nopeasti.
Hän valehtelee. Aistin sen.
-Totuus Cain. minä ja Ara sanoimme yhteen ääneen.
-Miten niin? Cain kysyi.
-Cain, me tunnemme valehtelusi. Ara sanoi.
Cain huokaisi ja asteli lähemmäs.
-Tämä on Ublimetsän kartta. Tai, no kartta, joka kertoo miten sinne pääsee. Cain selitti vaivallisesti.
-Mikä on Ublimetsä? kysyin.
-Minä tulen Ublimetsästä. Se oli ihmiskettujen ja muiden harvinaisten lajien koti. Cain kertoi.
-Mitä tapahtui ja miksi sinulla on sen kartta? Ara kysyi.

-No Ublihan on ollut tuntematon alue kaikille. Myös jumalille. Se on tuttu, mutta tuntematon. Sinne pääsee vain joku, joka on kotoisin sieltä tai jos sinulla on hyvä opas. Minä muutin Ublista pois 10 vuotta sitten, joten en muista reittiä kokonaan. Ublimetsässä asuvat eivät myöskään pääse erityisen usein ulkomaailmaan eli tänne, ellei käy koulua tai ole töissä muilla sektoreilla. Cain kertoi.
-Muilla sektoreilla? Tarkoittaako se, että Ublimetsä on jollain sektorilla? minä kyselin.
-Ublimetsä on neljännellä sektorilla. Cain vastasi ja alkoi taas tutkia karttansa.

-No minne pitää mennä? kysyin Cainilta.
-Aluksi pitää hakea pari tarviketta isäni kotoa. Tiedän, et halua mennä sinne, mutta meidän on pakko. Cain kertoi ja otti kädestäni kiinni.

Takaisin sinne? Takaisin sen hirviön luokse? Ei takuulla.

Mutta meidän on pakko.
Ara sanoi linkkimme avulla.

-No? Mennäänkö? Cain kysyi.
-Kyllä, minun täytyy vain hankkia hieman paremmat vaatteet. Ara sanoi ja lähti tepastelemaan kadulle.
Kohautimme Cainin kanssa olkiamme ja lähdimme kävelemään Aran perässä käsi kädessä.

Nousimme Cainin autoon ja lähdimme matkaan.

~

Saavuimme Cainin isän talon pihalle ja päätimme, että minä ja Ara esittäytyisimme siskoina. Olimmehan melkein kuin siskokset. Nousimme autosta ja tepastelimme jännittyneinä ison oven eteen. Cain koputti oveen ja kuulimme askeleita. Mies, oletettavasti hovimestari avasi oven. Astuimme sisään, mutta minä puristin Cainin kättä niin, että se varmaan oli ihan valkoinen. Ara otti toisesta kädestäni kiinni ja he saivat yhdessä minut rauhoittumaan. Päästimme irti toisistamme ja katsoimme Aran kanssa Cainia.

-Keitä tytöt ovat? hovimestari kysyi.
-Tässä on tyttöystäväni ja hänen siskonsa. Cain vastasi ja otti kädestäni kiinni.

Pamahdin punaiseksi kun nuo sanat lähtivät hänen suustaan. Tyttöystävä? Mikä se sellainen on?

Really? Vähän niinkuin sielunkumppani, mutta teitä ei välttämättä ole luvattu yhteen. Mutta vaikka sinulla olisi sielunkumppani eli Cain, voit silti olla hänen tyttöystävänsä. Se ei alenna sinua arvoltasi. Se on tavallaan vaihe ennen naimisiin menoa, joka ei ole pakollinen. Kuten tyttöystävyys tai poikaystävyys ei ole pakollinen. Se on vain hauska nimi, jonka voi antaa. En osaa oikein selittää tätä.

Ara selitti minulle. Tai ainakin yritti. Luulen, että ymmärrän nyt.

-Teidän isänne varmaan haluaa kuulla tämän? hovimestari kysyi.
Cain nyökkäsi.

Kun hovimestari lähti kävelemään pois, Cain kääntyi Aran puoleen.

-Sinun täytyy mennä hakemaan jotain häkkien luota. Muistatko Danin? Hänen aitauksessaan on kivi. Se ei pistä silmään. Sinun täytyy vain ajatella erikoisia kiviä, koska se on ihan tavallinen kivi. Se pistää silmään ainoastaan, jos et keskity siihen kunnolla. Vältä vartijoita ja muita, koska et periaatteessa saisi olla siellä ilman minua. Kun olet löytänyt sen palaa autolle. Cain selitti.

Ara nyökkäsi hieman hermostuneena, mutta minä olin vielä hermostuneempi.

-Jos jotain tapahtuu saat aina linkin Alyaan. Cain lisäsi.
-Selvä. Ara sanoi ja lähti hiipimään häkeille.
-Mitä me teemme? kysyin Cainilta.
-Me tapaamme isäni ja haemme talosta kaksi muuta tarviketta. Cain sanoi.

Ennekuin ehdin kysyä enempää, hovimestari tuli takaisin. Hän lähti ohjaamaan meitä kohti suurta salia.
Kävelin Cainin vierellä hermostuneesti. Lähinnä itsestäni, mutta myös Arasta, joka lähti yksin vaeltamaan kohti Dania. Sutta. Sutta, joka ei näkisi tuttua kettua vaan ihmisen. Uhan. Ei ystävää.

Salin perällä oli pöytä, jossa istui erittäin tuttu mies. Cainin isä. Mies, jota halveksuin. Mies josta en pitänyt. Mies, joka oli sielunkumppanini isä.