9. Lentävä kettu?

212 26 0
                                    

Olin syvästi hämmentynyt.
-Mitä tapahtui? kysyin Aralta hiljaa.
"Sinä pysäytit itsesi taialla."
-Jaa...Luulin, että sinä et tiedä taikoja. sanoin vielä hiljempaa.
"Kyllä sitä tulee opeteltua. Olinhan 17 vuotta vapaa. Tai silloin kun minua ei oltu laitettu sinuun. Hankala selittää."
Olin tyrmistynyt. Ara osasi loitsuja? Wou. Elämäni on kyllä sellaista nakkikeittoa, että edes minä en jaksa kaikkea.
-Osaatko muita? kysyin uteliaana.
"Saat tietää kun tulee tarve."
-No nyt olisi tosi hyvä tilanne kertoa jotain, koska mä leijun täs edelleen...
"Ömm..."
-Sano että sä osaat korjata tän. sanoin pienellä ärtymyksellä.
"Ööö...Hetki!"
-Ara? Ara? Ara! kyselin hitaasti.
Odotin pitkään, että Ara vastaisi jotain. Taivas pimeni ja taivas valkeni. Tuli yö ja päivä. Kyselin Araa välillä, mutta vastausta ei tullut. Vihdoin ja viimein Ara kuitenkin vastasi.
"Olen nyt miettinyt ja tiedän vastauksen."
-No? kysyn ärtyneenä.
"Sinun täytyy sanoa moorha takaperin, mutta sitä ennen siirrä jalkaasi, että et sitten tipu..."
Nostin jalkaani sen mitä pystyin. Sain jalkani kiinni kiviseinään ja valmistauduin loikkaan.
-Ahroom! huusin ja loikkasin.
Tarrauduin kiinni kiviin ja katsoin alas. Olin nyt noin viiden metrin korkeudessa. Jatkoin matkaani ylöspäin. Saavutin seinän yläosan ja pääsin sen päälle. Katsoin eteenpäin ja tajusin olevani poikki.
"Oh my freaking god..."
Edessäni oli monta kilometriä pitkä polku. Kivinen pitkä polku.
-No, eiköhän sitten mennä. sanoin, muutuin ketuksi ja lähdin menemään.

*Alexin näkökulma

Alya lähti juoksemaan pois talolta. Lähdin Alyan perään, mutta kadotin hänet. Yritin haistella ja jäljittää häntä, mutta edes parhaimmat jäljittäjämme eivät saaneet vainua. Isä käytti monta tuntia Alyan tilanteen selvittämiseksi.
"Minulla on ikävä Araa..."
Nic alkoi käydä levottomaksi, koska ei tiennyt missä Ara on ja onko tämä elossa. Olin huoneessani vaipumassa epätoivoon. Alya oli nyt ollut kateissa päivän. Alya oli läimäissyt naamalleni lehden ennekuin lähti, mutta en ole lukenut sitä. En halunnut, tiesin että se ei muuttaisi käsitystäni Alyasta...Ainakaan se ei saisi.
"Voidaanko lukea se?"
-Onko pakko? kysyin surullisena.
"On!"
Nic huusi minulle ja menin hakemaan lehteä. Suoristin lehden eteeni ja katsoin sitä. Etusivulla luki isolla: 17 vuotta kadoksissa ollut prinsessa Alya saadaan takaisin.
Hengitin syvään ja katsoin paperia. Siinä oli kuva Alyasta mekossaan kuninkaan ja kuningattaren kanssa. Juoksin isäni huonesseen ja läimöytin lehden hänen pöydälleen.
-Lue! huusin isälle.
Isäni laittoi lukulasinsa päähänsä ja nosti paperin. Hän katsoi sitä hetken ja katsoi sitten minua.
-Ja sinäkö hänelle? hän naurahti.
Se sai vereni kiehumaan ja rintakehästäni pääsi pieni murahdus.
Isäni katsoi minua nyt vakavasti ja nousi ylös penkiltään.
-Mene heidän luokseen. He osaavat auttaa. isä sanoi ja istahti alas.
-Häh? kysyin.
-Mene Alyan vanhempien luokse. Hehän osaavat taikoa. Ehkä he voivat jäljittää Alyan ja he ovat varmasti muutenkin huolissaan. Onhan Alya heidän tyttärensä, jonka he löysivät vasta. isä selitti.
Nyökkäsin ja ryntäsin ovesta ulos. Muutuin sudeksi ja juoksin. Juoksin kohti ensimmäistä sektoria. Sinne oli kolme porttia. Yksi oli sopivasti meidän alueemme reunalla. Portteja ei vahdittu tarkasti, paitsi jos niiden läpi tuli porukkaa kolmannenlta sektorilta. Pääsin portille ja juoksin sen läpi. En voinut pysähtyä. Minun oli pakko juosta pelastamaan Alya.
Saavuin linnan luokse, mutta minut pysäytettiin portilla. Olisi tehnyt mieli hypätä heidän yli, mutta tiesin että se ei auttaisi minua.
-Muutu! yksi vartija huusi.
Luuni muuttuivat vasten tahtoani ja se sattui. Ulvahtelin kivusta. Lopulta seisoin vartijoiden edessä ilman paitaa farkuissa.
-Mitä teitte minulle? kysyin koskettaen samalla kaulaani johon sattui.
-Muutimme sinut. Olisi aika hankalaa keskustella suden kanssa. toinen vartija nauroi.
-Mikä on asiasi täällä? ensimmäinen vartija kysyi vakavasti.
-Olen täällä tapaamassa kuningatarta ja kuningasta. sanoin nöyrästi.
-Millä asialla? toinen kysyi.
-Olen täällä puhumassa Alyasta. sanoin hiljaa.
Toinen vartijoista muutui yhtäkkiä kuninkaaksi ja toinen alkoi itkemään ja muuttui kuningattareksi.
-Teidän ylhäisyytenne. sanoin ja kumarsin.
-Mitä tiedätte Alyasta? kuningas huusi.
-Minä tarvitsen apua hänen löytämiseen. sanon surullisesti.
-Miksi? kuningatar rohkaistuu.
-Koska olen...olen...Olen Alyan sieluntoveri. sanon, kun kyynel valuu poskeani pitkin.
-Mitä? Valetta! kuningas huutaa.
-Ei se voi olla. Tässä on totuus kenttä...kuningatar nyyhkyttää.
-Tule sisään. kuningas sanoi minulle ja lähti kävelemään kohti linnaa.
Kävelin linnaa kohti miettien mitä pitäisi sanoa. Alyan äiti näytti olevan hermorauniona ja hänen isänsä näyttää vihaiselta. Menimme isoon huoneeseen jota voisi kai sanoa olohuoneeksi. Istahdimme sinne ja näin seinän täynnä lappuja ja kuvia Alyasta. Sen verran mitä ehdin lukea tajusin, että he olivat etsineet paljon enemmän kuin me.
-No? Onko sinulla suunnitelma? kuningatar kysyi minulta.
-Mietin, jos voisitte jäljittää hänet taiallanne? ehdotin varovasti.
-Olemme yrittäneet. kuningas vastaa.
-Meillä ei ole oikeastaan mitään mihin hän olisi koskenut, jotta saisimme jotain minkä avulla jäljittää. kuningatar jatkoi.
Silloin muistan lehden, jonka Alya törkkäsi naamalleni ja tajuan, että se on taskussani. Vetäisen lehden pois taskustani ja katson kuningatarta ja kuningasta vuorotellen.
-Tässä...Hän koski tähän kerran. sanoin ojentaen lehden kuninkaalle.
Jäljitimme Alyaa tuon lehden avulla monta päivää, mutta tuloksetta. Pääsimme paikkoihin joissa hän oli käynyt, mutta ei ollut. Aloin vajota epätoivoon kunnes...
"Sain vainun!"
-Nic!!Minä rakastan sinua! huusin.
Kuningatar ja kuningas katsoivat minua ja nostivat oikeita kulmakarvojaan.
-Nic, suteni. Sai vainun Alyasta!huusin iloisena.
Juttelimme kuningattaren ja kuninkaan kanssa yksityiskohdat ja lähdimme liikkeelle. Vaeltelimme ympäri metsiä ja olimme ihan varmoja siitä, että hän oli kadonnut. Olimme matkanneet kauas kotoa ja tiesin, että emme enään olleet millään sektorilla. Tai no, mistä sitä tietää jos olimme neljännellä sektorilla. Yllämme joskus kirkas sininen ja kaunis taivas oli nyt poissa. Taivas oli valkoinen. Ihan kuin paikka olisi täynnä valkoisia pilviä, joista ei erottaisi reunoja. Toisaalta saattoi myös olla, että koska olimme vaeltaeet niin paljon aivomme eivät enään toimineet kunnolla. Kävelimme polkua pitkin, joka ilmesty kuin tyhjästä. Olin surullinen, mutta Nic oli surullisempi. Edessämme oli sumua ja lähdimme vaeltamaan sinne. Nyt oli kesäloma ja halusin viettää sen onnellisena, mutta kun Alya oli poissa en pystynyt olemaan onnellinen.
"Yritetään ottaa yhteyttä Araan!"
-Mitä? kuiskasin.
"Arahan on sielunkumppanimme, niin meidänhän pitäisi käytänössä voida ottaa yhteys häneen."
-Mutta hänet on merkattu ja sen pitäisi onnistua vastakun minä olen merkannut hänet. selitin.
"Niin, mutta jos yritämme ja nuo auttavat vahvistamaan yhteyttämme."
-Hyvä on. Voimme yrittää. huokaisin.
Kävelen kuningattaren ja kuninkaan luokse.
-Hei, Lydia ja John. Nic sanoi, että voisin yrittää saada yhteyden Alyaan. Mutta koska en ole merkannut häntä ja hänet on jo merkattu niin tarvitsen teiltä apua yhteyden vahvistamiseen. kerroin.
-Miten niin Alya on jo merkattu? kuningatar kysyi.
-Ömm...Hänkö ei kertonut teille? Otin taskustani puhelimen jolla olin näpäissyt Alyasta kuvan salaa. näytin kuvan Lydialle ja Johnille.
-Kuka teki tämän...Se on väärässä kohtaakin. Sen kuuluisi olla kaulassa. kuningas hämmästeli.
-Alya sanoi jotain, että sen teki joku joka ei ollut oikeasti olemassa. Vaan hänet oli luotu. sanoin ottaen samalla puhelimeni pois.
Kuningatar ja kuningas vaihtoivat katseita ja nyökkäsivät.
-Me tiedämme kuka sen teki ja miksi. kuningas sanoi.

Alya ||Ei jatkuTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang