8. Hänen

213 23 0
                                    

-Anteeksi mitä? kysyin hämmentyneenä.
-Minun...hän kuiskasi.
"Tää ei oo nyt hyvä juttu...Tää ei oo yhtään hyvä juttu. Oishan se pitäny heti tajuta. Kaikki tekee järkeä nyt. Ahaa."
-Mikä ei oo hyvä juttu? Minä ois pitäny tajuta ja mikä tekee järkeä?huutelin Aralle.
-Alya, haluatko tulla mukaani katsomaan lauman taloa? Olen laumassa. You know, ihmissusi? Alex kyseli.
-Miksi! Mitä tapahtui? Miksi sanoit minun? tivasin.
-Mennään vaan. Muuten tuo mekko on kiva. Alex sanoi.
Alex muuttui sudeksi ja polvistui eteeni. Kapusin hänen selkäänsä ja istahdin sinne mukavasti. Hänen turkkinsa oli niin pehmeää, että olisin voinut nukkua siinä. Alex lähti juoksemaan älyttömän nopeasti. Hän juoksi kohti metsää ja tunnin jälkeen hidasti. Saavuimme aukiolle metsän keskellä, jossa oli iso talo. Talon edessä oli muutamia ihmisiä urheiluvaatteissa juoksemassa ja osa juoksi susina. Tämä taisi olla lauman talo. Laskeuduin pois Alexin selästä ja hän muuttui takaisin ihmiseksi. Alex otti kädestäni kiinni ja alkoi kävellä kohti taloa raahaten minua perässään. Tunsin paljon epämukavia katseita minussa, joten kiihdytin vain vauhtia. Alex avasi oven ja kävelimme käytävällä. Seinillä oli kuvia erivärisistä susista. Tunnistin kaksi kuvista olvista susista. Siinä oli Will ja Alex. Saavuimme jonkun huoneen oven eteen.
-Odota tässä. Alex sanoi minulle.
Hän astui huoneeseen, mutta en kuullut keskustelua. Kohta Alex tuli hakemaan minut sisään. Huoneen sisällä oli mies. Hän oli taatusti minua ja Alexia vanhempi.
-Alya, tässä on Alfa Russel...isäni. Alex sanoi vaivaantuneesti.
-Hei. sanoin rohkeasti ja ojensin kättä.
Kättelimme ja se oli kaikista oudoin kättely ikinä. Hän vain katsoi mekkoani ja tatuointiani hämmentyneenä.
-No niin. Isä mitä teemme? Alex kysyi.
-Mitä teette mille? kysyin edelleen hämmentyneenä.
-Etkö kerronut tytölle? Russel kysyi Alexilta ja katsoi tätä vihaisesti.
-En varsinaisesti. Nic sano sen hetki kun Alya näytti ton tatuoinnin ja tuli ulos tossa mekossa. Alex selitti.
-No kerronko minä? Russel kysyi Alexilta.
-Kerro vaan...Lähden hetkeksi pois. Alex sanoi ja alkoi kävellä ovea kohden.
-Älä lähde. Sinä kuulut tähän tarinaan, joten sinä istut tuohon tuoliin ja kuuntelet. Russel sanoi ja osoitti tuolia.
Alex kääntyi, huokaisi ja istahti tuolille.
-No niin. Tiedätkö mitään ihmissusista? Russel kysyi minulta.
-En hirveästi...sanoin hiljaa.
-Aloitamme sitten alusta. Eli meillä on laumat, ja jokaisella laumalla on johtaja. Eli alfa, joka olen tässä tapauksessa minä. Alex on minun poikani eli tuleva alfa. Hän alkaa minun jälkeeni johtamaan laumaa tai kun hän menee naimisiin sieluntoverinsa kanssa. Tässä sinä tulet mukaan. Kun susi löytää sieluntoverinsa tai miksikä sitä nyt haluaa kutsua hän yleensä ilmoittaa kaikille muille miehille siitä huutamalla minun. Alex täällä teki jo niin, joka tekee sinusta hänen sieluntoverinsa. Nyt, tämän loppuelämän kumppanin voi merkata puraisemalla siihen kohtaan, joka kutiaa kaulasta. Siihen tulee merkki, vähänniinkuin tuo sinun tatuointisi. Oikeastaan hyvin samantapainen kuin tuo, koska sinut on jo merkattu. Russel kertoi.
-Siis m-mitä? Tiesin, että minut merkattiin tällä, mutta tekijä ei ollut ihmissusi...sanoin.
-Häh? Alex kysyi.
-Siis mitä? Russel kysyi.
-Minä tiedän, kuka tämän teki, mutta hän ei koskenut minuun. Eikä hän todellakaan ole ihmissusi. sanoin ajatellen samalla Pahuutta.
"Muistatko, että se ei ollut suoranaisesti Pahuus, joka merkkasi sinut?"
Päässäni välähti hyvin nopeasti.
-Tuota...Mitä jos tämä merkkaaja ei ole tuota elävä? kysyn varovasti.
-MITÄ? Merkkasiko sinut joku verenimijä? Alex raivostui.
-Ei. Tarkoitan, että eräs henkilö loi sen asian tai henkilön joka merkkasi minut. selitän.
-Ahaa...Tarvitsen pari päivää tämän selvittämiseen. Russel sanoi vakavasti.
-Valmista? Alex kysyi ja raahasi minut pois huoneesta.
-Miksi et kertonut mulle? kysyin ärtyneenä.
-Koska en ollut varma oliko se mahdollista..Olethan ihmiskettu, etkä susi...Alex vaikersi.
-No minä halusin olla ihmiskettu! Minä valitsin sen! Minä kysyin voitteko tehdä minusta ihmisketun! Se oli minun päätökseni! huusin täysin ajattelematta Alexille.
"Mahtavaa...Juuri tätä kaipasimme."
-Sinä mitä? Alex kysyi.
-Minä valitsin olla osittain kettu. Olisin ihan yhtä hyvin voinut valita olla ihmissusi, mutta kaipasin kettuna oloa. kerroin.
-Kaipasit kettuna oloa? Alex kysyi hämmentyneenä.
Minä ja suuri suuni...
Menin Alexin isän huoneeseen ja otin lehden pöydältä. Etusivulla oli iso kuva minusta mekossani äitini ja isäni kanssa. Tulin ulos huoneesta ja tyrkkäsin lehden Alexin naamalle. Muutuin ketuksi ja juoksin pois.
"Minä osaan kotiin Alya..."
Annoin Aran ohjastaa meidät linnan portille. Istuin linnan portilla, mutta en ollut varma haluanko takaisin. Sisälläni oli uudenlainen tunne, tunne jota en ollut koskaan nähnyt. En ymmärtänyt sitä. Lähdin juoksemaan pois linnalta vaistojen mukaisesti. Ara yritti puhua minulle järkeä, mutta en tiennyt mikä oli järkevää tällä hetkellä. Juoksin metsässä, halusin pois kaikkien luota. Halusin olla yksin. Juoksin monta tuntia, monta päivää ja olin viimein saapunut jonnekin. Se oli linna. Se ei ollut linna, missä minä asuin, se oli musta. Linna oli kokonaan musta ja taisin saada idean siitä kenen linna se oli. Muutuin ihmiseksi, että voisin lepuuttaa itseäni.
"Lähde. Nyt!"
-Miksi? Jotta kaikki voivat taas valehdella minulle ja olla kertomatta asioita!?raivostuin.
"Kukaan ei valehdellut sinulle. Lähde nyt!"
-Juuso valehteli! huusin.
Ara hiljeni ja olimme molemmat hiljaa.
"Anteeksi..."
-Ei se mitään. kuiskasin.
"Lähdetäänkö pois? Ei tarvitse mennä kotiin heti..."
Käännyin poispäin, mutta en muistanut mistä tulin.
-Ömm...Ara?kysyin varovasti.
"Niin?"
-Mistä tulimme? kysyin.
"No suoraan takaapäin."
-Ei muttakun siinä on seinä...sanoin.
"O-ou..."
-No kierretään se. sanoin positiivisesti ja lähdin kävelemään. Muutuin ketuksi ja jatkoin matkaa. Ara lauleli lauluja ja minä tutkiskelin ympäristöä. Välillä oli Aran vuoro kävellä, koska minä en jaksanut koko aikaa. Seinä jatkui ja jatkui. Tuntui kuin vain kiersimme linnaa seinän vieressä. Oli minun vuoroni kävellä, mutta minulta meni hermot joten muutuin.
-En jaksa enään. Me varmaan kierrämme ympyrää tässä! huutelin.
"No mitäs tehdään? Pois täältä on päästävä."
-Me kiipeämme tuon yli. sanoin päättäväisesti.
Katsoin kiviseinää, joka oli ainakin 30metriä korkea. Nostin jalkani kiven koloon ja lähdin kiipeämään. Olin kiivennyt noin 10 metriä, kun huomasin, että jalkani oli jumissa. Vedin sitä kaikella voimallani ulos kolosta, mutta se ei irronnut. Laskeuduin toisella jalallani alemmas, jotta näkisin missä se oli kiinni. Mitä näin hämmensi minua. Jalkani oli ihan irrallaan kolossa, se ei koskenut mihinkään. Mutta vaikka kuinka nyin, se ei liikkunut. Otin molemmat käteni varovasti irti kiviseinästä ja jotenkin ihmeen kaupalla pysyin vielä pystyssä. Laitoin molemmat käteni kiinni jalkaani ja vetäisin. Jalkani irtosi, tässä kohtaa en tullut ajatelleeksi sitä, että olisin vain yhdellä raajalla kiinni. Toinenkin jalkani irtosi ja lähdin tippumaan.
"Sano moorha!"
-Moorha? sanoin ja matkani pysähtyi. Olin selälläni ja olin paikallani. Makasin ilmassa.

Alya ||Ei jatkuحيث تعيش القصص. اكتشف الآن