Alya, on ihminen. Hänestä tehtiin kettu ja hän joutui eläintarhaan 17 vuodeksi. Mitä tapahtuu kun hän pääsee pois ja saa selville kuka hän on? Kohtaako hän ongelmia? Löytääkö hän sielunkumppaninsa?
En omista tarinan kuvia. Tarinoideni normaalipitu...
Paha tai...no...Robert nosti kätensä. Ovi pamahti auki ja Alex juoksi sisään Russel aivan hänen takanaan. Taisin huutaa aika kovaa... "Nosta nyt jumalauta se sun käsi kanssa!" Havahduin ajatuksistani ja nostin käteni nopeasti. En saanut mitään mahtavaa ideaa, mutta kuulin ison rasahduksen takaani. Alex pomppasi takaani mustana sutena. Hän hyppäsi eteeni ja murahti Robertille. -Ai pikku susi haluaa leikkiä? Paha sanoi leikkisästi. Hän napsautti toisen käden sormiaan ja Alex nousi ilmaan. Alex leijui puolen metrin korkeudessa ja näytti hämmentyneeltä. "Iske!" Katsoin taas Pahaa ja heilautin kättäni. Mitään ei tapahtunut. Paha vuorostaan heilautti kättään ja minä nousin ilmaan. Tosin minun ympärilläni oli valkoinen savu. Se tuli pääni kohdalle ja meni suustani sisään. Suljin silmäni ja kun avasin ne näin itseni peilistä. Silmäni...ne olivat valkoiset. Ei sellaiset valkoiset kuin muu silmäni vaan vaaleat. Ikään kuin silmistäni olisi lähtenyt väri. Nostin katseeni hiuksiini...nekin olivat valkoiset. Paha hymyili ja napsautti sormiaan. Alex tipahti maahan. Robert peruutti takaisin peilin sisään ja katosi. Laskeuduin maahan ja katsoin itseäni. Olin taas mekossani. "Alya, oletko kunnossa..." En vastannut. Olin järkyttynyt. "Minusta tuntuu, että minäkin muutuin..." Silmäni avautuivat todella avonaisiksi ja katsoin peilistä omia silmiäni. Ikään kuin olisin katsonut Araa. "Minusta tuntuu oudolta..." Alex käveli luokseni ja katsoi minua. Edelleen tosin sutena. Russel käveli myös luokseni. -Alya? Oletko kunnossa...? Russel kysyi. -Kai...? sanoin ja katsoin Alexia. "Oh my god, sä et voi vastata mulle, mutta vastaat tolle? Sinäkin brutukseni..." Hymyilisin Aralle jos en olisi näin hämmentynyt. Alex muuttui ihmiseksi ja katsoi minua. Käänsin katseeni peiliin ja tuijotin silmiäni. "Alya...Lähdetään...nyt..." Kuulin Aran pyynnön ja käännyin ovea kohden. En sanonut mitään. Kävelin ulos talosta ja kävelin metsään. Moni katsoi minua matkallani metsään. Muutuin ketuksi ja juoksin. Juoksin lujaa. Tämä tunne oli minulle tuttu. Hämmennys. Koin sen useasti tässä kuukauden sisällä. Nyt se olo oli erilainen, olin löytänyt itsestäni uusia puolia, mutta se ei hämmentänyt minua. Minua hämmensi kaikki muu paitsi se minkä olisi pitänyt hämmentää.
Saavuin sektoreiden rajalle. Alkoi tulla hämärä. Portilla oli liikettä. Siellä oli ihmisiä. Heillä ei ollut hyvät ajatukset mielessä. He olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin. Heitä oli ainakin 10. Muutama oli vahdissa ja loput nostelivat laatikoita. "Mennäänkö?" En oikein osannut vastata, joten nyökkäsin. "Selvä." Siirryin puskan takaa hieman eteenpäin, että näkisin paremmin. -Hei Pena. yksi vahdissa olevista miehistä huikkasi. -Nii? toinen vastasi. -Mikä toi elukka tuol puskan edessä on? ensimmäinen kysyi. Olin paljastunut. -Se on vaan kettu...toinen mutisi. Ensimmäinen mies nyökkäsi ja katsoi minua. He eivät selvästikkään tienneet minusta. Käytin sitä hyödykseni ja kävelin miestä kohti. Mies tuijotti minua. -Pena...Se tulee tänne...mies panikoi. -Voi hyvää päivää! Onpa se suloinen!takana oleva nainen huusi ja tuli esille. Ne kolme kuiskivat jotain, mutta en saanut siitä selvää. Kävelin hiukan lähemmäs, niin että välissämme oli vain metri. Katsoin saisinko juostua heidän ohitseen ensimmäiselle sektorille. Ihmisillä oli kyllä jotain muita suunnitelmia minulle, sillä kun käännyin yksi heistä nappasi minut syliinsä ja sulloi häkkiin. -Vau, sä oot nopee. yksi mies sanoi. -Pomo tykkää eläimistä. Se varmaan tykkää tästäkin kun se on niin uniikki. toinen sanoi. "Voi meitä Alya...Miksi aina me...Eikö tässä elämässä ole mitään muuta kuin draamaa..." Heilautin päätäni ja murisin hieman miehille ulkona. Häkin luukun eteen ilmestyi naisen naama. -Voi kun se on suloinen. nainen sanoi. Häkki heilahti. Nousin ilmaan, häkki heitettiin auton sisälle ja lähdimme pois. Emme menneet ensimmäiselle sektorille vaan lähdimme toiseen suuntaan. Joku peitti häkin kankaalla niin, että en nähnyt mitään.Matka kesti monia tunteja. Lopulta kuitenkin auto pysähtyi. "Jos pääsemme ulos, meidän ei varmaan kannata muuttua...emme tiedä montako heitä on ja vielä tärkeämpänä mitä he ovat." Henkäisin syvään. Auton ovet avautuivat ja läimähtelivät vuorotellen kiinni. Takakontti avattiin ja minun häkkini nostettiin. "Alya, älä tee mitään tyhmää." Häkki laskettiin maahan ja alkoi kuulua puhetta.
-Mikä se on? kuului vaativa ääni. -Se on kettu. ääni vierestäni vastasi. -Miksi toit sen tänne? vaativa ääni jatkoi. -Sinähän pidät ainutlaatuisista eläimistä. Tämä on yksi sellainen. ääni vierestäni jatkoi. Häkkini päällä oleva kangas raotettiin niin, että luukku saatiin auki, mutta ennenkuin pääsin ulos, joku tunki pääni ympärilleni pannan. Panta oli kiinni hihnassa ja minut vetäistiin ulos.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Näin nyt ympärilleni. Olin hyvin korkeilla aidoilla aidatussa pihassa. Talo edessäni oli kalliin näköinen. Talon portailla seisoi mies. Hyvin kallisiin vaatteisiin pukeutunut mies. Tämä oli se vaativasti puhunut mies. T
akanani oli toinen mies. Änkyttäjä. Mahtava lempinimi. -Se on kaunis...rikas mies huokaisi portailta ja astui lähemmäs. Istahdin alas ja tuijotin miestä. Mies oli koskettamassa minua kunnes hän tajusi jotain. -Cain! hän huusi ja sisältä tuli ikäiseni poika. -Mitä? poika vastasi turhautuneena ja astui lähemmäs. Sitten hän huomasi minut. "Hän on söpö." Hätkähdin Aran sanoista ja tuijotin poikaa. -Cain? Katsotko onko sillä mikrosirua ja viet sen sitten samaan paikkaan kuin muutkin. rikas mies kysyi, tai käski. -Juu. poika sanoi hiljaa ja otti hihnani. En liikkunut, en aikonut tehdä tätä helpoksi pojalle. Miehet, jotka toivat minut lähtivät ja rikas mies meni sisälle. -No ni, liikus nytten pallero. poika sanoi minulle. "Pallero? Tosissaan." Menin makaamaan maahan. -Voi hyvää päivää...poika huokaisi. Kierähdin mahalleni. -Okei, joo pystyn puhuun sulle ja tiedän, että ymmärrät. Joten voitko liikkua? poika kysyi kiltisti. Miten niin pystyy puhuun mulle? Tottakai se pystyy ja tottakai mä ymmärrän. -Mä oon sun kaltanen...siis tavallaan. poika selittää ja nostaa minut kainaloonsa. "Hei toi on epäreiluu." Hymyilen Aralle. Hän kantaa minut talon sisällä huoneeseen, joka näyttää lääkäriltä. Hän skannasi minut jollain ja sitten sitoi minut kiinni tolppaan kyseisessä huoneessa. Hän lähti pois huoneesta ja jäin sinne yksin. "Jaha, tässä sitten odotetaan." En jaksaisi odottaa. En ole hirveän kärsivällinen henkilö, varsinkaan kun olen huoneessa terävien esineiden kanssa. Huomasin huoneessa peilin...Näin itseni ensimmäistä kertaa kettuna tänään...Olen valkoinen? Siksikö olen ainutlaatuinen? "Vau..." Katsoin hetken itseäni. "En valita, me näytetään kivalta valkosena." Njää. No, pakko myöntää et ihan kiva toi puhdas valkosuus on. Näyttää hienolta...Mitäköhän äiti ja isä ajattelevat? He eivät vielä ole edes nähneet minua karkaamiseni jälkeen...He eivät tiedä, että olen kunnossa. Mitäköhän Alexkin ajattelee... "Hei! Älä ajattele sitä lusmuilijaa!" Ovi avautui ja Cain astui sisään. Hän irrotti minut ja nosti taas syliinsä. Hän kantoi minut portaita alas paikkaan, jossa oli erilaisia eläimiä aitauksissa. Se oli ihan kaunista, mutta eläimille hieman surullista. Toisaalta alhaalla oli mukavat olot ja kaikki eläimet saivat oman ulkotilan, jossa oleilla. Tulimme aitauksen eteen, aitauksen pihaosassa oli matalia puita ja puskia. Siinä oli muutama puunrunkokin. Aidat olivat korkeat ja paikassa oli myös ritiläkatto. Cain avasi aitauksen oven ja laski minut sisään. -No niin, tässä sinä sitten tulet asumaan. hän sanoi, rapsutti minua ja sulki oven. Sitten hän lähti.
