17.

204 27 0
                                    

-Cain...äiti maisteli nimeä suussaan.
-Missä hän asuu? isä kysyi.
Niimpä. Oikein hyvä kysymys.
"Ensimmäisen sektorin rajalla. Siellä kunnon rikkaitten luona."
-Ensimmäisen sektorin rajalla. kerroin.
Isä hypisteli partaansa. Hän mietti.
-Onko hän kiva? isäni kysyi.
-On hän ihan kiva. sanoin nopeasti.
-Ihan kiva? isä kysyi tuimasti.
-Siis olen tuntenut hänet vain muutaman päivän. Hän on ollut kiva. selitin.
Isäni nyökkäsi ja sitten vakavoitui hyvin nopeasti.
-Osaatko käyttäää Varjotaikaa? isäni kysyi.
"Osaat. Vastaa vain."
Olin kiitollinen Aralle kun hän osasi ohjata minua elämässäni. Se teki kaikesta helpompaa.
-Osaan. sanoin.
Olin varma, että isä halusi tästä näyttöä.
-No? äitini kysyi.
"Nosta oikea kätesi ilmaan ja vie se vasemmalle rintakehäsi korkeudelle. Suuntaa kämmenesi eteenpäin."
Tein niinkuin Ara käski ja siirsin kättäni.
"Nyt samalla kun liu-utat kätesi samassa asennossa oikealle niin sulje se nyrkkiin."
Henkäisin syvään ja liu-utin käteni oikealle ja suljin sen nyrkkiin. Vanhempieni kasvot muuttuivat nopeasti peruslukemista yllättyneisiin. Katselin heitä ihmeissäni. Mitä he nyt tuijottivat.
-Okei mitä teitä kahta vaivaa? kysyin heiltä kummastellen samalla heitä.
Kumpikaan ei vastannut.
"He ovat eri maailmassa. Me olemme Varjomaailmassa. Muista se."
Ara kertoi minulle totuuden, totuuden, jonka tiesin oikeasti sisälläni. Totuuden joka erottaisi minut heistä. Minussa oli Varjotaikaa.
-Alya? Minne menit? Äiti kyseli.
-Miten pääsen takaisin? kysyin Aralta.

"Ainoalla oikealla tavalla. Sanomalla."
-Siis häh? Sä et oikeesti välillä tee yhtään mitään järkevää. huomautin Aralle.
"Älä suutu, mutta me oltais voitu tulla tänne ihan vaan yhellä sanalla..."
-Miksi minä tuosta suuttuisin? kysyin.
En olisi koskaan suuttunut Aralle. En voisi.
"No, ei sitten. Sano Obs."
-Miksi? Mikä se on? kysyin hämilläni.
"Obs on se maailma jossa olet. Sinne voi tulla kukatahansa ihmisten luota, mutta vain harva löytää sinne."
-Ahaa...No kai sitä voi yrittää. Obs. sanoin.
-Alya tulit takaisin! äitini huudahti ja rutisti minua aivan liian kovaa.
-Minne menit? isä kysyi vakavasti.
-Menin Varjomaailmaan, mutta seisoin tuossa edessänne. kerroin.
-Jaahas. isä vain totesi.
Muistin nopeasti, että Cain odotti minua. Tai siis olimmehan menossa sinne baariin. Olimmehan? Halusin tavata Cainin kavereita. Isä ei kyllä kuulostanut hirveän innostuneelta siitä, että Alex hylkäsi minut tai siitä, että olen nyt löytänyt uuden ja sen oikean sielunkumppanin. Selitin äidille tilanteeni ja hän antoi minun lähteä. Kunhan kävisin kerran viikossa kotona. Menin huoneeseeni ja avasin vaatekaapin.

"Mekkoja...lisää mekkoja...ja vielä lisää mekkoja. Eikö tuolla kaapissa ole mitään muuta?"
Kuuntelin Aran valituksia ja katselin vaatteita. Se oli totta. Kaikki olivat mekkoja. Ei siinä mitään, ne olivat kauniita mutta en kyllä niihin koko ajan pukeutuisi. Nappasin muutaman kauneimman mekon laukkuuni joista pidin itse ja annoin Aran hoitaa loput.
"No niin. Anna kun Ara-täti hoitaa..."
Muutuin ketuksi ja annoin Aralle vallan. Hän hyppäsi kaapin sisään ja penkoi vaatteita läpi. En voinut uskoa mitä hän teki. Tai no, kyllä oikeastaan voin. Ara repi vaatteita kappaleiksi ja yhdisteli niitä toisiinsa taialla. Hän loi upeita asuja joita en ollut koskaan nähnyt. Toisaalta näkemäni vaatteet rajoittuivat hyvin pahasti...
"Valmis! Nyt mennään kumppanin luo!"
Ara laittoi vetoketjun hampaidensa väliin ja sulki laukun. Otin vallan helposti Aralta ja muutuin ihmiseksi. Nappasin laukun maasta ja juoksin ovesta ulos.

Linnan henkilökunta katseli minua oudosti kun hymyilin korviini asti ulottuvaa hymyä. Juoksin käytäviä pitkin ja laskin kaiteita alas. En ollut tehnyt mitään vastavaa ennen, mutta se tuntui mahtavalta. Niin vapauttavalta. Vartijat avasivat minulle linnan ovet ja juoksin isot portaat alas muurien portille. Portti avattiin ja suorastaan syöksyin siitä ulos. Juoksin jonkin aikaa, että pääsisin metsään, mutta se oli sen arvoista. Jotain mitä en ollut ajatellut oli valkoinen mekkoni...Hups...No jaa. Kai senkin kuului joskus mennä pesuun. Nostin hieman mekkoni helmaa ja jatkoin sitten juoksua kohti Cainin kotia. Saavuin aika nopeasti sektorin rajalle ja lähdin siitä suunnistamaan tietä pitkin Cainin talolle. Voi ei...Miten...Mikä tämä minun tuurini on! Miksi samaa tietä pitää kulkea täsmälleen se yksi olento jota en haluaisi nähdä!
"Hän on sudenmuodossaan...Hän ei hallitse itseään. Alexin silmät ovat eriväriset..."

Tapitin mustaa sutta edessäni. Se oli laiha. Aivan kuin se olisi ollut pitkän ajan ilman ruokaa...tai vettä. Mustasta sudesta sojotti karvoja eri suuntiin ja kaikista pahinta oli sen syvä haava vasemmassa kyljessä...Aiheutinko tämän? Olinko minä satuttanut häntä? Suden aneleva katse muuttui nopeasti vihaiseen ihan kuin olisin ollut jänis jota se pyydysti. Tai ehkä olinkin kuka tietää.
"Hänen silmänsä! Ne ovat taas normaalit!"
Huh, mahtavaa Alex rauhoitti itsensä.
"Ei Alya! Hän on vihainen! Hänen sutensa rauhoitteli tätä!"
Mitäh? Astuin hieman lähemmäs vaikka Ara kielsi minua. Susi otti askeleen lähemmäs ja tuijotti kaulaani siitä kohdasta mistä se yhdistyy hartioihini. Alex lipaisi huuliaan ja alkoi juosta minua kohti.
"Hän aikoo merkitä meidät! Juokse Alya!"
Hätäännyin. Panikoin. Kompastuin ja istuin maassa kun susi lyhensi väliämme. Se oli jo aivan muutaman metrin päässä ja ainoa asia mitä kykenin tekemään oli käteni laittaminen eteeni.
-Varjomaailma! huusin paniikissa.

Siirryin Varjomaailmaan ja tuijotin tuota mustaa sutta edessäni. Se yritti haistella minua ja etsiä minua. Olin aivan hiljaa, kunnes muistin Cainin. Lähdin juoksemaan ja päätin, että oli turvallisempaa mennä Varjomaailmassa kuin Alexin luona. Näin edessäni jo Cainin ja talon ja se sai Aran pomppimaan ilosta päässäni. Näin talon ovella hahmon. Cain. Astelin lähemmäs ja kyynel vierähti poskelleni. Astuin Cainin viereen ja odotin reaktiota. Ei mitään. Hän ei sanonut mitään, vaan tuijotti kaukaisuuteen.

-Haloo? Mä oon tässä...sanoin.
"Köh köh...Varjomaailma..."
Ara ivasi päässäni. Tietenkin.
-Obs. lisäsin nopeasti.
-Halleluuja! Mistäs sä ilmestyit? Cain huusi säikähtäneenä.
-Pelkkä pikku harmiton taika. kerroin.
"Pikku harmiton taika joka todennäköisesti kertoi sedällesi missä olemme ja setäsi sattuu olemaan Paha. Siis periaatteessa annoit vihjeen sijainnistamme henkilölle joka yrittää vallata maailman ja tappaa sinut?"
Ara selitti päässäni. Huokaisin ja halasin Cainia.
-Joskus toivon, että elämäni olisi vain normaalia. huokaisin.
-Samoin...Cain kuiskasi korvaani.
Mitäh? Oliko hänenkin elämässään niin paljon draamaa?
"Cain on ainoa 'oikea' ihmiskettu. Kai se varmaan nyppii vähän päätä."
Ara totesi päässäni ihan kuin en olisi tiennyt asiasta. Pitäisiköhän hänelle kertoa Alexista tänään...
"Ei missään nimessä!"
Lähdin aivan liian pitkästä halistamme ja katsoin Cainia.
-Mennäänkö me sinne baariin sen Rickyn kanssa tänään illalla? kysyin nopeasti Cainilta.
-No voidaan mennä jos oikeasti haluat? Cain totesi kysyvästi.
-No tottakai! Mä haluan tutustua sun kavereihin. huusin Cainille ja vetäisin tämän sisälle taloon. Läimäytin oven perässämme kiinni.

Alya ||Ei jatkuWhere stories live. Discover now