Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 9 - Kielokuja

"Mä luulin, että se oli vitsi kun sä sanoit, että Sulo tulee herättämään aikasin", totesin kohta huvittuneena ja Joona käänsi katseensa muhun. Se ei näyttänyt enää niin uniselta kuin hetki sitten.

"Yleensä se tulee kuudelta, mutta ilmeisesti se tajus olla vieraanvarainen ja tulikin vasta seiskalta", Joona vastasi ja mun huulille nousi hymy. "Joskus se alkaa hyppiä päällä jos ei heti jaksa nousta."

Mä nauroin.

"Tollasen herätyksen tarviis kouluaamuina, ei pysty ainakaan torkuttamaan", mietiskelin ja Joonan huulilla häivähti hymy sen vilkaistessa mua.

"Joo, se on ihan kätevä", poika totesi keskittäen katseensa huoneen lattialla makoilevaan koiraan, joka oli selvästi rauhoittunut äskeisestä touhotuksestaan. Mä hieraisin silmiäni ja näpräsin hetken peiton reunaa sormillani, kunnes nostin katseeni toisella puolella sänkyä istuvaan Joonaan. Se näytti mietteliäältä, vähän samalla tavalla kuin se oli näyttänyt eilen illalla ennen nukkumaan menoa. Mä olisin halunnut tietää mitä sen päässä pyöri, mutta mä melkein tiesin, ettei se kuitenkaan kertoisi. Niinpä mä sitten katselin sitä ja koitin turhaan lukea sen kasvoilta jotain.

"Laitanko ton valon pois? Haluutko nukkua vielä?" Joona kysyi hetken päästä ja käänsi katseensa Sulosta muhun.

"En mä usko, että mä saan enää unta", vastasin hiuksiani haroen ja hymyilin vähän. "Ihan hyvää vaihtelua herätä vapaapäivänä aikasin."

"Niin", Joona lausahti. "Mä keitin kahvia, se on varmaan jo tippunu."

"Joo", mä nyökyttelin haukotellen ja lopulta kampesin itseni istumaan. Vähän aikaa mä vaan istuin siinä peitto sylissäni ja tuijottelin eteeni, kunnes heitin peiton sivuun ja nousin ylös. Etsin lattialta housuni ja kiskoin ne boksereideni päälle vilkaisten Joonaa. Se katsoi mua ja vaikken mä mikään ujo ollutkaan, niin tunsin silti ujostuvani ollessani siinä vähissä vaatteissa. Joona käänsi katseensa polviensa päällä lepääviin käsiinsä ja mä purin huultani kun nappasin flanellipaitani alla olleen t-paidan ja vedin päälleni.

Joona nousi myös sängyltä ja mun katse lipui vuorostaan sen paljaaseen, hoikkaan yläkroppaan. Mä mietin miltä sen paljas iho oli tuntunut mun omaani vasten kun se oli viime yönä pitänyt musta kiinni ja mun mahanpohjassa kouraisi kutkuttavasti.

Joona etsi itselleen t-paidan päälle ja sitten me suunnattiin olohuoneen kautta talon keittiöön. Se kysyi halusinko mä aamupalaa ja saatuaan myöntävän vastauksen se kasasi pöydälle jugurttia, muroja ja leipää ja mua hymyilytti väkisin. Se osasi olla todella kiva, ihan erilainen kun mä olin ajatellut aluksi. Silmiäni hieraisten kaadoin muroja kulhoon ja katselin vastapäästä istuvaa Joonaa, joka pyöritteli mietteliäänä lusikkaa kahvikupissa.

"Sulla on hieno tatska", sanoin kohta ja Joona nosti katseensa muhun. Sitten se vilkaisi ranteensa yläpuolelle tatuoitua kompassia ja nyökytteli vähän.

"Miiro, se mun kaveri, teki tän", Joona vastasi ja hieraisi sormenpäillään kompassia. Mä nyökyttelin ja mietin, että kuulinko mä väärin, vai muuttuiko sen äänensävy taas kun se mainitsi Miiroon.

"Ai sillä oli tatuointikone?"

"Juu."

"Siistiä", mä mietiskelin ja lusikoin muroja suuhuni. "Se Miiro on selkeesti taitava."

"Niin."

"Lähtiks se jonnekin?" mä kyselin taas aika innokkaasti, vaikka tiesinkin, ettei Joona välttämättä halunnut kertoa. "Tai siis kun sanoit eilen, että et oo kuullu siitä mitään pitkään aikaan", selittelin ja Joona katsahti mua.

"Varmaan Helsinkiin, en mä tiedä", se hymähti ja alkoi voidella itselleen leipiä melko rivakkaan tahtiin. Mä katselin sitä hetken silmäkulmastani, kunnes päätin antaa aiheen olla, sillä jokin Joonan olemuksessa muuttui, ihan niin kuin oli muuttunut eilenkin. Sen verran mäkin sentään älysin, että osasin pitää suuni kiinni silloin kun se oli suositeltavaa. Ainakin yleensä.