Star Wars; Varjojen Henget

Luku. 26

Avasin silmäni väsyneesti, näin hämärän huoneen ääriviivat ensin sumeasti, ennen kuin silmät tottuivat hämärään. Yritin liikuttaa käsiäni, mutten saanut niitä liikkumaan minnekään.
- Ei hemmetti.. Mutisin ärtyneenä kun huomasin käsieni olevan raudoissa, ja kun tajusin roikkuvani seinällä.
- Heräsit näemmä, Kylo. Naisen ääni sanoi tyynesti ja käänsin katseeni puhujan suuntaan.
Izumi.
Miten en äsken huomannut häntä?!
- Jos ihmettelet aistiesi surkeutta, se johtuu varmaan hallinnastani. Izumi sanoi ja katsoin häneen siristäen silmiäni nähdäkseni paremmin.
Hänen tummat aaltoilevat hiuksensa laskeutuivat olkapäille ja oranssit, hehkuvat silmät katsoivat minuun tunteettomasti.
Hän oli omassa kehossaan.
- Etkö enää ole..? Meinasin kysyä mutta Izumi keskeytti minut pienellä kädenliikkeellä.
- Niin, hylkäsin oppilaasi kehon. En tarvitse sellaisen heikkoa pikkutyttöä. Izumi sanoi ilmeettömänä, raivo kuohahti sisälläni.
- Kirottu..!! Mutisin vihaisena, yritin riuhtaista käteni irti, mutta ne eivät liikkuneet minnekään.
- Lopeta jo tuo riehumisesi. Siitä ei ole mitään hyötyä. Olemme nyt Ritarikunnan vanhoissa varastoissa, tänne on pääsy kielletty. Ei kukaan osaa etsiä täältä. Lisäksi väärensin paperit siten että lähtisimme muka suorittamaan salassa pidettävää tehtävää, eikä meihin saisi ottaa yhteyttä. Kukaan ei osaa etsiä sinua.
Olet minun armoillani. Izumi sanoi tunteettomasti pitäen hopeanharmaan sävyistä puukkoa kädessään. Katsoin häneen varuillani, tiesin olevani helppo maalitaulu, hallinnan takia en voinut käyttää Voimaa, enkä nähnyt valosapeliani missään.
Raivostuttavaa.
Olin aseeton.
- En ikävä kyllä voi hallita sinua täysin, tahtosi on vahva. Mutta voin helposti vahvistaa hallintaani. Izumi sanoi tyynesti ja sytytti viisi kynttilää puoliympyrän muotoon pöydälle.
Hän nousi ylös penkiltä ja käveli minua kohti veitsi kädessä. Jännitin lihakseni valmistautuakseni iskuun, mutta Izumi pysähtyi eteeni.
Katsoin häntä hiljaa, ja silloin hän viilsi kättäni. Hätkähdin hieman, mutten sanonut mitään. Izumi pyyhkäisi verta käteensä, ja käveli takaisin pöydän luo. Hän piirsi verellä jonkun kuvion pöytään, ennen kuin viilsi kevyesti itseään, veri tippasi pöydälle.
Katsoin hänen touhuaan ihmeissäni, yrittäen keksiä järkevää syytä hänen teoilleen.
Izumi mutisi jotain itsekseen ja kynttilöiden liekit muuttuivat violetin sekä mustan sekamelskaksi.
Onnistuin aistimaan vahvan Pimeyden huoneessa.
Ei, ei vain pimeyttä.
Pahuutta.
Izumi katsoi suuntaani, tumman varjot silmiensä ympärillä.
Yhtäkkiä aikaisempi päänsärky palasi.
- Taasko..? Mutisin tuskaisena, mutta Izumi vain hymyili.
- Pian olet minun orjani...