Star Wars; Varjojen Henget

Luku. 12

- Varjojen henki? Toistin ihmeissäni ja Lila nyökkäsi.
- Ihmisen rauhaton sielu, kaikki eivät pääse niin sanotusti pois tästä maailmasta, vaan jäävät matkaamaan maailmojen välille. Hän kertoi ja katsoi minua silmiin.
- Mutta sinäkin olet kuollut mutta olet yhä täällä. Huomautin ja Lila nyökkäsi.
- Niin, mutta varojen henget ovat pimeitä sieluja, he ovat jääneet yleensä maailmaan vain kostaakseen muille. Lila selitti ja yritin miettiä.
- Siis, tarkoittaako se sitä että minua piinannut henki on tullut kostamaan minulle jostain..? Kysyin ja Lila huokaisi.
- Luultavasti. Muistatko ketään joka haluaisi kostaa sinulle? Lila kysyi ja pudistin päätäni.
- En.. Kuiskasin ja pidättelin kyyneleitä.
- Ei se mitään, koeta muistella. Mutta nyt minun täytyy mennä. Nähdään myöhemmin. Lila sanoi ja ennenkuin ehdin sanoa mitään, hän oli jo poissa.
Huokaisin syvään ja silloin näin kun Ren käveli ohitseni lääkintä huoneeseen.
Lähdin hänen peräänsä ja tunsin kun sydäntäni vihlaisi.
Pääsenkö enää koskaan omaan kehooni..?
Pudistin päätäni karistaakseni ne ajatukset mielestäni.
Menin Renin perään ja näin "itseni" makaamassa sängyllä.
Kävelin Renin viereen ja katsoin häntä.
Yhtäkkiä näin pelon sekä syyllisyyden häivähdyksen hänen tummissa silmissään.
- Älä luovuta vielä.. Hän mutisi ja astuin askeleen taaksepäin.
Välittääkö hän sittenkin..?
Nojasin sängyn laitaan ja vahingossa hipaisin "minun" kättäni.
Silloin näkymä vaihtui silmistäni.

***
Näin lunta. Kasoittain lunta. Tunsin kun kylmä viima puhalsi vasten kasvojani. Näin kun tummat hiukseni liehuivat tuulessa.
Hetkinen nyt. Tummat?!
Yhtäkkiä näin tummahiuksisen pojan sekä blondin tytön. Järkytykseksi tunnistin blondin itsekseni.
Nuorista kasvojen piirteistä olimme suunnilleen 11-13 vuotiaita. Eli olimme olleet vielä Luken opetuksessa.
Silloin tajusin.
Onko tämä se Hothin tehtävä..?!
Yhtäkkiä joku ampui minua kylkeen ja kipu läpäisi kehoni. Astuin askeleen taaksepäin ja kauhukseni tunsin kun kallion reuna mureni altani.
- Izumi! Poika huusi ennenkuin putosin tyhjyyteen..
**
Avasin silmäni väsyneesti. Huomasin lunta. Tajusin makaavani hangessa.
Kehoni oli jo aivan tunnoton, näin vain verta hangella.
Yhtäkkiä kuulin askeleita. Nostin hieman katsettani vaikken kehoani pystynytkään liikuttamaan.
- Kiltti, Izumi. Sano jotain. Tummahiuksinen poika pyysi ja vaikka yritin sanoa jotain, ääni ei vain lähtenyt.
- Et kuole tähän. Et voi. Mestari tulee pian. Poika sanoi hätäillen ja blondi tyttö juoksi hänen viereensä.
Yritin epätoivoisesti pitää elämästäni kiinni, mutten pystynyt. Suljin silmäni, hymyillen.
Kostan tämän vielä..
****
Räpäytin silmiäni. Olin jälleen lääkintä huoneessa, Ren vierelläni.
Mitä se äskeinen oli..?
Yhtäkkiä muistin sen tummahiuksisen tytön. Izumi, hän oli ollut samassa jedikoulutuksessa minun sekä Renin kanssa. Muistan kun hän oli ihastunut Reniin, hän oli kertonut sen minulle.
Mutta hän ei koskaan ehtinyt kertoa sitä hänelle.
Izumi kuoli eräällä tehtävällä Hothilla.
Haluaisiko hän kostaa sen..?
Mutta se ei ollut minun vikani..
Purin alahuultani ja kosketin Renin olkapäätä.
Näkymä vaihtui jälleen.
***
Tulta. Näin valtavia, leimuavia liekkejä kaikkialla. Olin jumissa. En päässyt pakoon. Tiedän että kuolen. Noihin liekkeihin. Se on tulen tahto.
***
Avasin silmäni kauhuissani.
Nyt tajusin mitä oudot näkyni tarkoittavat.
Näen toisten kuolemat!