Fragile || Louis Tomlinson (Completed)

Epilogi

//kaikki lukee loppuhöpinät! Ja kaikki jotka avaa tän luvun votee!!

*Louis*

Kävelin sisään lääkärin huoneeseen. Tänään murtunut jalkani röntgenkuvataan ja varmistetaan, että kaikki on kunnossa. Istuin tuolille ja lääkäri katsoi minua hymyillen pöydän takaa.
"Onko jalkasi ollut kipeä?" lääkäri kysyi ja kuullosti asialliselta. Pudistin päätäni ja lääkäri nyökkäsi. Hän katsoi tietokoneen näyttöä hetken ja avasi suunsa.
"Meneppäs tuonne toiseen huoneeseen makaamaan, niin kuvataan se jalka", lääkäri kehotti. Lääkäri oli vanhahko mies, ja puhui virallisesti. Se häiritsi minua, mutten sanonut asiasta mitään. Nousin ylös tuolilta ja kävelin toiseen huoneeseen. Menin sängylle makaamaan ja sairaanhoitaja, joka oli juuri tullut sisään, nosti housujeni lahjetta. Minulla oli päällä kolitsihousut, koska en halunnut laittaa farkkuja. Makasin sängyllä silmät kiinni ja mietein kaikkia asioita. Millaista elämäni olisi jos Maya olisi täällä vielä? Millaista elämäni olisi jos Harry ja Liam olisi täällä? Varmaan sellaista kun se oli ennenkin. Mutta millaista elämäni on nyt, kun minulla on vain Niall ja Zayn? Yksinäistä. En pysty katsomaan Niallia ja Zayniä yhdessä. Haluaisin itsekkin voida söpöillä Mayan kanssa.
Lääkäri käski minun nousta pois sängyltä, koska sai kuvat jo otettua. Menin takaisin hänen huoneeseensa, ja lääkäri istui pöytänsä takana.
"Näissä kuvissa ei näy enää mitään epänormaalia. Sun jalka on kokonaan terve", lääkäri sanoi ja hymyili.
"Hyvä. Voinko mä nyt lähteä?" kysyin ja yritin olla ystävällinen, mutta en tainnut onnistua. Lääkäri nyökkäsi ja sanoi heipat. Lähdin pois lääkärin huoneesta. Kuljin sairaalan läpi, kohti pääovia. Pian tunsin jaloissani törmäyksen, ja käännyin katsomaan kuka minuun oli törmännyt. Pieni kalpea poika istui pepullaan maassa. Kyykistyin hänen eteensä ja autoin hänet ylös. Hänellä oli mustat silmän aluset ja hän näytti kipeältä. Hänellä oli sairaala vaatteet päällä ja pieni nallekarhu kainalossaan.
"Hei, mitä sä täällä teet?" kysyin hymyillen pojalta.
"Mä karkasi", pieni poika sanoi virnistäen. Hän oli suloinen.
"Missä sun vanhemmat on?" kysyin pojalta edelleen hymyillen.
"Ei oo", poika sanoi ja käänsi katseensa lattiaan. Hänellä ei ollut vanhempia ja hän oli sairaalassa? Voi raukkaa.
"Mennään yhdessä etsimään sun hoitaja ja viedään sut takas sun huoneeseen", sanoin ja nousin seisomaan. Olin lähdössä jo kävelemään kun poika käänsi itkuisen katseensa minuun.
"Ei jakta kävellä", hän sanoi ja kyyneleet valuivat pojan silmistä. Sydäntäni särki nähdä noin suloinen lapsi itkemässä. Poika ei ilmeisesti osannut sanoa kaikkia kirjaimia vielä hyvin. Kyykistyin takaisin pojan eteen.
"Mä voin kantaa sua. Mennään", sanoin ja otin poikaa kyljistä kiinni. Poika kietoi kätensä kaulani ympärille ja nostin hänet syliini. Hän oli laiha, eikä painanut hirveästi. Varmistin, ettei hänen nallekarhunsa tippunut. Lähdin kävelemään suuntaan, josta oletin hänen tulleen.
"Mikä sun nimi on?" kysyin pojalta, jonka kasvot olivat haudattuna olkapäähäni.
"Ethan", poika sanoi ja katsoi minua silmiin. Hänellä oli kauniit vihreät silmät ja vaaleat hiukset. Hänen hiuksensa eivät kuitenkaan näyttäneet kovin paksuilta.
"Se on tosi kaunis nimi", sanoin ja hymyilin. Poika kikatti ja se oli ehkä maailman kaunein ääni mitä olin kuullut. Heti Mayan kikatuksen jälkeen. Hymyilin pojalle entistä leveämmin.
"Mun nimi on Louis", sanoin ja poika katsoi minua silmiin. Hänen toinen kätensä oli olkapäälläni ja toinen rutisti tiukasti nallea hänen rintaansa vasten.
"Loui", Ethan sanoi hymyillen, ja hänen pari hammastaan näkyi. Käytävällä oli hoitaja ja pysähdyin hänen kohdalleen.
"Anteeks. Mä löysin tälläsen karkulaisen tuolta käytävältä. Tiiäksä missä Ethanin huone on?" kysyin sairaanhoitajalta, joka näytti mukavalta naiselta.
"Ethan! Et sä saa lähteä sun huoneesta!" sairaanhoitaja sanoi toruvasti Ethanille. Käänsin katseeni Ethaniin ja hänellä oli surkea ilme.
"Anteek", Ethan sanoi hiljaa ja katsoi nallekarhuaan.
"Viedään sut takas sun huoneeseen", sairaanhoitaja sanoi ja lähti johdattamaan meitä käytävää pitkin. Sairaanhoitaja avasi yhden huoneen oven ja päästi meidät sisään. Laskin Ethanin sängylle ja katsoin ympärilleni huoneessa. Huone näytti tosi tylsältä, täällä ei ollut edes telkkaria. Ei lelun lelua -ellei nallekarhua lasketa - ja yksi piirrustus seinällä.
"Voidaanks me puhua ulkopuolella?" kysyin hoitajalta hymyillen. Hoitaja hymyili takaisin.
"Toki. Mä puhun ensin Ethanille. Jos sä voisit odottaa ulkopuolella?" sairaanhoitaja sanoi ja nyökkäsi kohti ovea. Nyökkäsin ja menin käytävään odottamaan. Ovi jäi vähän raolleen, joten kuulin hoitajan ja Ethanin keskustelun.
"Miks sä karkasit?" hoitaja kysyi Ethanilta. Näin, että Ethan rutisti tiukasti nalle rintaansa vasten.
"Ei haluu olla yktin", Ethan sanoi ja niiskaisi. Kyyneleet tulivat silmiini. Tämä poika joutui olemaan yksin sairaalassa ja kärsimään ties minkälaisesta sairaudesta. Minun kävi sääliksi poikaa. En tiennyt oliko hänen vanhempansa kuollet, vai oliko he hylänneet Ethanin tänne.
"Sä et saa lähteä sun huoneesta. Se voi olla vaarallista", nainen sanoi Ethanille ja silitti hänen selkäänsä. Näin oven raosta tapahtumat.
"Anteeks", Ethan sanoi ja pyyhki kämmenselällään naamaansa. Hän luultavasti itki. Sairaanhoitaja sanoi vielä jotain Ethanille, kunnes tuli ulos huoneesta. Hän sulki oven perässään.
"Mikä Ethanilla on?" kysyin hoitajalta. Halusin tietää mikä tällä pojalla on, ja halusin auttaa häntä.
"Akuutti lymfaattinen leukemia", hoitaja sanoi ja hänellä oli surullinen ilme kasvoilla.
"Eli verisyöpä?" varmistin vielä. Sairaanhoitaja nyökkäsi.
"Paraneeko se?" kysyin sairaanhoitajalta. Kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota hänen nimeensä, Laura.
"Luultavasti jos olis tarpeeks rahaa syöpähoitoihin", Laura sanoi ja katsoi minua.
"Eli sitä syöpää ei hoideta koska kukaan ei maksa sitä?" kysyin. Laura nyökkäsi hitaasti. (mä en tiiä voiks tällee oikeesti käydä mut tässä käy).
"Miksei sitä makseta?" jatkoin kyselyä. Olin jo hieman suutahtanut, mutta se ei ollut Lauran eikä Ethanin vika.
"Ethanin äiti hylkäsi Ethanin tänne eikä valtio maksa niin paljoo", Laura selitti. Nyökkäsin vastaukseksi.
"Jaaha. Mikä Ethanin koko nimi on?" kysyin ja otin kännykkäni käteeni. Avasin muistion ja odotin vastusta.
"Ethan Elmer Flinstone", Laura sanoi. Kirjoitin nimen muistiin.
"Mikä Ethanin henkilötunnus on?" kysyin ja nostin katseeni Lauraan. Laura otti taskustaan kännykän ja selasi hetken jotain.
"050613A435", Laura sanoi, ja kirjoitin sen muistiin. (Mä en myöskää tiä meneeks henkilötunnukset tollai, mut nyt menee). Ethan oli vasta kaksi vuotias ja hän on kokenut näin paljon?!
"Mä aion adoptoida Ethanin ja maksaa sen syöpähoidot ja ostaa sille kaiken mitä se tarvitsee. Ja kaikista tärkeintä. Mä aion olla sille hyvä vanhempi. Noin pienen lapsen ei kuului kokea tätä yksin ja kuolla tähän", sanoin ja kyyneleet tulivat silmiini. Yksi kyynel vierähti poskelleni ja pyyhin sen nopeasti pois.

Kaksi viikkoa myöhemmin

Istuin Ethanin huoneessa hänen sänkynsä vieressä. Hänen syöpähoidot oli aloitettu heti, kun olin alkanut maksamaan ne. Ethan oli ollut innoissaan siitä, että vihdoin sai jonkun tänne hänen kanssaan. En ollut jättänyt Ethania pitkäksi aikaa yksin, korkeintaan yöksi. Olin muutaman yön nukkunutkin täällä.
"Ethan", sanoin pojalle, ja poika nosti katseensa värityskirjasta minuun. Olin ostanut hänelle muutaman väristyskirjan ja värikyniä ja paljon leluja. Olin myös vaatinut sairaalan henkilökuntaa tuomaan telkkarin tänne huoneeseen. Ethan hymyili minulle ja katsoi minua kysyvästi.
"Sä tiedät että mä en aio jättää sua yksin? Ja että sä oot mun lapsi?" kysyin Ethanilta ja nojauduin eteenpäin tuolillani. Nojasin sairaala sänkyyn kyynerpäilläni ja katselin poikaani. Olin saanut adoptoitua Ethanin, koska hän oli orpo. Hän oli suostunut heti kun häneltä oltiin kysytty. Ethan nyökkäsi minulle vastaukseksi.
"Mä vaan aattelin jos sä haluut kutsua mua isäks?" sanoin Ethanille kysyvästi. Ethan nousi seisomaan sängylle ja kietoi kätensä kaulani ympärille.
"Isi", poika sanoi riemuissaan. Kiedoin käteni hänen pienen vartalonsa ympärille ja rutistin tiukasti. Vaikka Maya toi paljon surua lähtiessään, Ethan tuo paljon iloa. Nyt kun Ethan on elämässäni en ehdi enää ajattelemaan Mayaa niin paljoon.

Kävelin hautausmaalla kohti Mayan hautaa. Saavuin haudalle ja laskeuduin polvilleni. Laskin kauniin kukkakimpun haudalle, muiden kukkien sekaan. Suurin osa oli jo aika kuihtuneita. Olihan hautajaisista ja muutama viikko. Muutama kyynel valui poskilleni.
"Mä löysin ihan mahtavan ihmisen mun elämään, Ethanin. Ethan on vahva poika ja se on kestäny niin paljon paskaa. Mä toivon, että sä olisit täällä ja voisit olla äiti Ethanille. Ethanin entinen äiti oli paska, ja hylkäs lapsensa sairaalaan kun sai tietää syövästä. Mä tiedän, et sä olisit ollu paljon parempi äiti sille. Ethanin avulla mä voin ehkä joskus selvitäkki sun kuolemasta, mun vaan täytyy jatkaa taistelua. Jos mä en oo täällä mun itseni takia, mun täytyy olla täällä edes Ethanin takia. Ethan tarvii mua ja mä tarviin Ethania, ja sua. Mä tiiän et sä katsot mua sieltä jostain ylhäältä ja tuut suojelemaan mua. Mä en tiedä voinko mä enää rakastaa ketään niinkun mä rakastin sua. Mut mä rakastan Ethania. Ja mä tuun aina rakastamaan sua. Älä unohda sitä", sanoin pitäen hautakivestä kiinni ja katsoin taivaalle. Kyyneleitä valui poskilleni. Nousin seisomaan ja katsoin hautakiveä vielä.
"Sit ku Ethan parantuu, mä tuon sen katsomaan sua. Mä aion kertoa Ethanille kuinka hieno ihminen sä olit ja jaksoit taistella", sanoin hiljaa. Olin jo lähdössä pois haudalta, kunnes sanoin vielä:
"Mä tuun pian taas käymään. Mä rakastan sua"

//siinä oli viiminen luku tätä tarinaa. Mä itsekkin itken täällä kun kirjotin tätä lukua. Mä en tiiä voiks lapsen adoptoiminen tapahtuu noin nopeesti ja tää muutenki varmaa vähä kusi tää luku, mut kirjotin tän kuitenki.

Mä rakastan teitä kaikkia niiiiin paljon jotka ootte jaksanu lukee tätä, voteta ja kommentoida!❤️ anteeks jos en oo kaikkien kommentteihin vastannu, mut mun iPad ja kännykkä ei toimi aina kauheen hyvin! Oon nähny kaikki kommentit mut en oo välttämät pystyny vastaamaan. Tällä on jo yli 9k näyttökertaa (tai lukukertaa mitä ikin onkaa) melkein 10k ja rakastan teitä kaikkii vaan niiin paljon!❤️❤️

Mä alotan sen I want youn jatko-osan ens viikolla luultavasti. Saattaa olla et alan julkasee jossain vaiheessa Larry tarinaa, mut en ihan vielä ainakaa koska mulla ei oo juonta oikeen mietittynä eikä oo oikeen mitää kunnollista ideaakaan!

JOS EI KIINNOSTA MUN ELÄMÄ MITENKÄÄN EI TARVII LUKEE PIDEMMÄLLE!

Eli siis se on mulle itelleni arka aihe, et lapset joutuu kärsimää syövästä. Sen takii mä halusin laittaa tähän viimiseen lukuun noin. Koska se ei oo oikein, et pienet lapset joutuu kärsimää sellast paskaa.

Ja mä kävin kattomassa sen Labyrintti 2 elokuvissa ja se oli niiiiin hyvä! Rakastan sitä!❤️