Until we die✅

Erottamattomat

Mä istuin Nikon sylissä ja yritin kovasti keskittyä kuuntelemaan meidän uuden biisin demoa. Aleksi istui keskittyneenä työpöytänsä takana ja etsi lieviä vivahde-eroja milloin mistäkin kohtaa biisiä. Jotain korjattavaa... paranneltavaa tai poistettavaa. Se oli ikuinen perfektionisti.

Niko kuunteli keskittyneenä meidän aikaansaannosta ja taputteli musiikin tahtiin mun sinisten farkkujen peittämää reittä. Se tuntui mukavalta... ehkä vähän jopa liiankin.

Mä yritin kuitenkin sivuuttaa sen ja nauttia siitä harvinaisesta hetkestä kun meistä kuudesta jokainen oli hiljaa. Sellaista ihmettä ei yleensä kertaa vuodessa päässyt tapahtumaan. Se hetki oli siis nauttimisen arvoinen. Kohta kuitenkin kaikki huusi jo toistensa puheen päälle niin ettei sanaakaan saanut selvää. Se oli enemmän meidän tapaista..

Nikon laulu kuulosti aina yhtä kauniilta mut tällä kertaa mä en voinut olla sivuuttamatta sitä kuinka hyvältä Joelin ääni kuulosti. Se oli viettänyt pitkiä päiviä treeniksellä ja se oli näköjään tuottanut myös tulosta.

"Joel, mistä lähin sä oot osannut laulaa?" esitin sarkastisen kysymyksen.

Se oli kyllä tarkoitettu ihan kohteliaisuutena vaikkakin pienellä vittuilulla höystettynä. Sehän nyt oli meille enemmän sääntö kuin poikkeus. En kai mä sitä olis ruvennut kehumaan sentään ilman mitään ilkikurista twistiä!

"Siitä lähtien kun Aleksi on alkanut käsittelemään meidän biisejä" Niko huomautti.

Joel mulkaisi Nikoa kulmiensa alta ja pyöräytti silmiään täysin turhautuneena toisen ilkeilyyn. Totuus sattui. Se oli kylmä fakta.

"En mäkään sentään ihmeisiin pysty" Aleksi huomautti.

No.. ei kai tuon monilahjakkuuden kohdalla voinut poissulkea yhtäkään vaihtoehtoa. Ties mikä taikuri se olisi.. mentalisti.. ajatustenlukija! Ei kiitos sellaista meidän porukkaan. Jos tämän jengin ajatukset päätyisi jonkun korviin, olisi se varmasti jo matkalla mielisairaalaan. Ikuiset traumat oli taattu!

"Niko voikin sit vastaisuudessa hoitaa koko homman yksin" Joel tokaisi.

Älä nyt leikistä suutu... enhän mä tuota nyt alunperinkään pahalla tarkoittanut. Ihan positiivisena kommenttina mä sen meinasin. Se oli ihan oikeasti kehittänyt tajuttoman paljon lauluääntään. Aina se oli hyvältä kuulostanut mut kyllä eron huomasi kun vertasi ihan alkuaikoihin. Olisihan se nyt inhottavaa jos kehitystä ei olisi tapahtunut mihinkään suuntaan. Ihan meillä jokaisella siis. Toki myös Aleksi oli saanut meidät kuulostamaan paremmalta mut oltiin me hitto vie duuniakin sen eteen tehty!

"Eihän meitä nyt voi erottaa!" Niko huomautti.

Siinä se oli kyllä ihan oikeassa. Ne olivat lavalla täysin erottamaton yhdistelmä. Jos toinen sairastuisi tai loukkaisi itsensä ennen keikkaa, me jouduttais varmasti perumaan koko esiintyminen. Pitää koputtaa puuta ettei näin käy!

"Eikä meitä" sanoin hiljaa.

Laskin käteni tuon brunen käsien päälle jotka lepäsivät edelleen mun reisien päällä. Tunsin lempeän tuhahduksen niskassani ja hetken päästä leuka painautui mun olkapäälle. Ei ikinä.

"Ei koskaan" se kuiskasi.

***

Sori lyhyestä osasta :/ Koitan saada tänään myös TommixOlli stooriin jatkoa. Ja pienenä muistutuksena jos joltain on mennyt ohi, niin jatko-osaa yhteen stooriin on julkastu sekä myös ihan kokonaan uutta matskua (: Saa lukea ;3