Until we die✅

Suoraa puhetta

Tuijottelin kenkieni kärkiä ja vedin hupparini hihoja enemmän kämmenien päälle. Kuinka niin mä vaikutin stressaantuneelta? Se tuskin auttoi tätä asiaa yhtään. Hengittäminen olikin täysin yliarvostettua.

"Onks kaikki hyvin?" Niko kysyi huolestuneena.

Se oli harvinaisen monitulkintainen kysymys. Samaan aikaan oli ja ei. Eihän tässä varsinaisesti mikään huonosti ollut mutta olis kai aina paremminkin voinut mennä. Toki myös huonommin.

"Mun on vaan helpompi sanoa tää ihan suoraan" aloitin.

Niko katsoi mua odottavasti ja nyökkäsi merkiksi että kuunteli mitä mulla oli sydämellä. Siinä saattoi mennä tovi jos jokaisen lokeron avasi yksi kerrallaan ja kävi läpi yksityiskohtia myöten.

"Mä oon aika hiton kusessa suhun" jatkoin huonosti alkanutta selitystäni.

Pääasia oli että nyt se oli sanottu ääneen. Oli enää Nikosta kiinni miten asian halusi ottaa. Jos se järkyttyi, mä ymmärsin. Jos se suuttui, mä ymmärsin. Kaikki reaktiot maan ja taivaan välillä oli ymmärrettäviä. Se väli vaan oli ihan hemmetin laaja..

"Miten sä muhun..?" se kysyi epäuskoisena.

Mitenköhän? Niin paljon me tehtiin kaikkea typerää yhdessä et ihme sinänsä etten mä vielä tämän kauempaa ollut tuntenut mitään tällaista. Ei sekään mikään huutava vääryys olisi ollut. Siitä kuuluisasta seitsemännestä ihmeestä puhumattakaan.

"En mä tiedä.. niin se vaan on" tokaisin.

Niko näytti epäluuloiselta. Ihan kun se olis luullut mun valehtelevan.. vaikka mä pidinkin typeristä pikku käytännön piloista, en mä tällaisella asialla olis leikkimään lähtenyt. Surullista et Niko ei mua sen vertaa tuntenut et pystyi kuvittelemaan mun heittävän läppää tällaisella asialla.

"Tämäkö sua on vaivannut?" se kysyi.

Mä luulin sen olevan aika selvää jo tässä vaiheessa. Ei mulla muutakaan piiloteltavaa ollut. Jos mun hataria ajatuksiani ei laskettu tähän tunteiden valtapeliin mukaan. Yksi saatanan spiritismi tämäkin...

"Niin.." vastasin hiljaa.

Mun oli vaikea ottaa selvää sen olemuksesta. Lievä shokki kai tämä oli ollut vaikka mä salaa toivoin et se olis osannut päätellä.. kai kaikki oli niin luonnollista et mä en vaan herättänyt tarpeeksi epäilyksiä. Hyväksihän sen olisi voinut sanoa mutta toisaalta... en minä tiedä..

"Miten sä et oo saanu suutasi auki aiemmin?" se kysyi.

Mä olin kuulevani lievää soraääntä tuossa kysymyksessä. Jos me nyt saatiin tästä riita aikaiseksi niin mä kiroaisin vielä sen hetken kun kuvittelin tämän olevan hyvä idea. Tai sitten mä saisin kirota itseni jonnekin helvetin syvimpään koloon.

"Oon pelännyt liikaa sen vaikuttavan meidän väleihin" huokaisin hiljaa.

Toivottavasti Niko ymmärsi sen. En mä tätä siksi salaillut et halusin vain huvin vuoksi pitää tunteeni salassa. Ei enää tässä iässä leikitty mitään hiton salapoliisileikkejä. Ei varsinkaan tunteiden kanssa...

"Ei hitto Joonas.." se sanoi päätään pudistellen.

Oliko se näin paha juttu? En mä tajunnutkaan et se otti asian niin raskaasti. Mä luulin tämän olevan sille helpotus yhtälailla. Ei tarvinnut pohtia ainakaan mikä oli huonosti kun tiedettiin missä mentiin.

"Mä luulin et tää olis helpottanu jotain" sanoin harmistuneena.

Mä halusin uskoa et oli parempi kun se tiesi mut enhän mä voinut olla huomaamatta miten pahasti sen olemus muuttui. Kyllä sitä asia vaivasi. En mä niin halunnut..

"Helpottanut? Vittu Porko, me harrastettiin seksiä just ja sä sanot vaan vuorokauden päästä siitä et sul on tunteita mua kohtaan" se sanoi ääntään korottaen. Sitäkö se nyt... että mä en olis saanut kertoa tunteistani sille...

"Enkö mä sitten olis saanut sanoa?" kysyin epäilevästi.

Mä kun luulin että kaikesta voitiin puhua ja että näille jos joillekin se oli enemmän kuin ok. Nähtävästi mä olin sitten väärässä...

"Et" se vastasi.

Kurtistin kulmiani ja katsoin Nikoa epäuskoisena. Se ei ihan tosissaan voinut sanoa noin. Eikä tarkoittaa... ettäkö mulla ei ihan oikeasti olisi oikeutta kertoa parhaalle ystävälleni tunteistani...

"En?" kysyin epäilevästi.

Sanoo Niko joka oli aina ennen vannonut rehellisyyden nimeen. Asiat piti kertoa niin kuin ne oli, vaikka sitten miten vaikeaa se oliskin ollut... nyt mä en saanut kertoa totuutta koska Niko itse ei kestänyt sitä kuulla.

"Et" se toisti ja lähti sen enempää sanomatta pois.

Mä jäin katsomaan hölmistyneenä poispäin suuntaavaa Nikoa. Ihan kuin tämä olisi ollut unta. Harmi vain että ei tainnut olla... voi helvetti..

***

Tilanne on nyt se etten minä saa pois päästäni ajatusta hypätä yliluonnollisuuksien maailmaan :)