Until we die✅

Hetkestä kiinni

Kitkerä valkoviini maistui mun huulilla vahvempana kuin koskaan ennen. Mä vastasin siihen lonkeron makeudella josko se hieman tasapainottaisi tätä mielenkiintoista yhdistelmää. Ei se sitä mihinkään huuhtonut mutta eipä tarvinnutkaan. Tämä oli oikein hyvä näin.

Vahva ote mun vyötäröltä vain tiukentui, mitä lähemmäs me päästiin kotia. Ja parempi olikin että mä pysyin jotenkin vielä pystyssä. En mä nyt sentään ihan niin humalassa ollut ettenkö tolpillani olis pysynyt. Puolet oli Joelin syytä.. mitäs oli niin viehättävän näköinen.

Se avasi alaoven ja työnsi mut rappukäytävään. Mä kävelin portaat edellä ja Joel tuli perässä.

"Kumman luo?" se kysyi meidän päästyä tasanteelle.

Mulla oli jostain syystä hyvin vahva tunne siitä et Joelin luona olis ollut parempi. En mä tiedä miksi.. ainakin sillä oli isompi sänky ja tässä kohtaa nyt aika ilmeistä oli että me tultais tämä yö viettämään saman peiton alla...

"Mennään sun luo" vastasin ja kiedoin käteni tuon blondin niskaan.

Se hymyili ja nappasi hupparinsa taskusta kotiavaimen. Sillä oli edelleen tallessa tuo samainen avaimenperä, jonka mä olin hankkinut sille ystävänpäivälahjaksi lähes kymmenen vuotta sitten. Siinä oli metallinen J-kirjain. Se oli yksinkertainen mutta kaunis. Ihan kuten omistajansakin...

Ovi meidän edessä avautui ja Joel herrasmiehenä ohjasi mut ensin sisälle. Se seurasi itse perässä ja veti oven perässään kiinni. Avaimet lensi viereiselle pöydälle ja kengät jäi sikinsokin keskelle eteisen lattiaa. Huulet löysi toisensa samalla käsien etsiessä tarttumapintaa toisen keholta.

Mä kiedoin omani sen niskaan samalla kun sen ote jumittui mun olkapäille. Se laski merkitsevästi mun takkia että mä tajuaisin edes siksi aikaa irrottaa käteni sen niskasta. Kun musta rotsi oli lattialla, alkoi Joel kuljettaa mua kohti makkaria. Mä menin kiltisti edellä ja yritin samalla epätoivoisesti suudella sitä. Epätoivo olikin tällä hetkellä ainut sana mikä mua tarpeeksi hyvin kuvaili...

Se työnsi mut makkariin päästyään sängylle ja tuli itse perässä. Ei sekään kauaa malttanut olla erossa. Hyvä huomata etten mä tässä ainut malttamaton ollut. Vaikka mä siihen olin vähän ehtinytkin tottua.

Pehmeä peitto tuntui mukavalta selkää vasten kun mä etsin itselleni parempaa asentoa sen sängystä. Tässä kävi hyvin ilmi petaamattoman sängyn hyödyt. Sillä säästi kummasti aikaa tilanteen tullen.

Mä nosti yläkroppaani auttaakseni Joelia saamaan paidan paremmin mun päältä. Sen kosketus tuntui tutulta ja turvalliselta. Juuri siltä mitä mä olin kaivannutkin tämän epävarmuuden keskellä.

"Oot sä aina ollu noin upee?" se kysyi yhtäkkiä.

Sen katse oli jumittunut mun paljaalle ylävartalolle ja kädet painoi lantiota vasten peittoja. Saman kysymyksen saattoi hyvin heittää myös toiseen suuntaan. Vaikka vastaus olikin aika ilmeinen. Eikä promillemäärillä ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa.

"Suutele mua nyt vaan" sanoin sen kysymyksen sivuuttaen ja vedin sitä vaativasti lähemmäs itseäni. Se hymyili ja teki työtä käskettyä. Ja tämä sopi mulle oikein hyvin. Kunhan vielä Joelilta sai vaatteet päältä niin kaikki oli hyvin.

Juuri nyt mä halusin vain tuntea sen huulet omillani ja unohtaa kaiken muun. Koskea joka kohtaa tuosta taivaallisesta kropasta ja tuntea se lopulta sisälläni. Siinä kaikki mitä mä kaipasin...

***

Mä kauheesti yritän taas aktivoituu mut työt vaan jaksaa olla eri mieltä :/