Joleksi

68.

~Joel~
Ramppaan asunnossa edes takaisin. On hieman levoton olo. “Muistitko sä ottaa lääkkeet?” Aleksin kysymys tavoittaa korvani. Sepä se. “En oo muute ottanu”, sanon ja menen saman tien ottamaan lääkkeet. “Treenit alkaa puolen tunnin päästä niin voitais varmaan alkaa jo lähtee pikkuhiljaa”, Aleksi sanoo. “Onko pikku työnarkomaanilla ikävä työn tekoa?” kysyn hieman huvittuneena. “En myönnä enkä kiellä”, hän sanoo. Hymähdän. “Meiän pitäis tehä se vieraslista niihin häihin ja päättää missä vietetään hääyö ja mihin mennään häämatkalle”, sanon. “Mm. Jos mietitään illalla sitä vieraslistaa ja musta ois ehkä kivempi viettää se hääyö jossain hienossa, pienessä mökissä ilman, että tarvii oikeestaan nähdä ketään ihmistä”, Aleksi sanoo. Hymyilen. Se kävisi minulle oikein hyvin. “Entäs häämatka?” kysyn. Aleksi rypistää suloisesti kulmakarvojaan ja miettii selvästi. “En tiiä. Ei ainakaan mihinkään, missä on kylmä. Suomen säässä on iha tarpeeks”, hän sanoo. Naurahdan. Tuo on totta. Suomen säässä on ihan tarpeeksi. Saatanan kylmä ja räntää sataa ja tuulee, kuin viimeistä päivää. Jos täällä jossain on joku, joka päättää säätilasta, mahtaa olla paska päivä hänellä sillä hetkellä, kun Suomen säätilasta päättää. Meinaan, että miksi helvetissä sellaista paskaa. “No mut lähetään nyt”, Aleksi sanoo ja menee eteiseen. Seuraan häntä. Vedän kengät jalkaani ja puen takin päälleni. Aleksi avaa oven ja astuu rappukäytävään. Seuraan häntä ja suljen oven perässäni. Kävelemme raput alas ulko-ovelle ja ulko-ovelta autolle. Aleksi menee istumaan kuskin paikalle. Itse istun pelkääjän paikalle. Hän käynnistää auton ja lähtee ajamaan studiota kohti. 

_ _ _

Kello on viisi. Olemme olleet pari tuntia studiolla. Menen keittiöön sillä kahvihammastani alkoi kolottamaan. Onneksi Olli oli keittänyt kahvia juuri. Otan kaapista kupin ja kaadan kahvia siihen. Lasken kahvipannun takaisin paikalleen ja käännyn oviaukolle päin. Näen Aleksin, joka katsoo minua hymyillen. Hän tulee luokseni ja painaa huulensa omilleni. Hän liikuttaa huulian intohimoisesti minun omia vasten. Hän ujuttaa kielensä suuhuni. Alan pikkuhiljaa janota enemmän ja enemmän. Sitten hän kuitenkin vetäytyy pois. Hän ottaa kahvikuppini kädestäni. “Kiitti kahvista”, hän sanoo ja häipyy sitten keittiöstä. Pudistan pätääni. Otan kaapista uuden kupin ja kaadan siihen kahvia. Sen jälkeen poistun keittiöstä. Aleksi istuu työtuolillaan. Hän väläyttää minulle hymyn. Näytän hänelle leikkimielisesti keskisormea. 

_ _ _

“Okei. Eli meiän kummanki perheet kutsutaan totta kai ja muu bändi ja crew”, Aleksi alkaa luetella. “Isovanhemmat”, sanon väliin. Hän nyökkää. “Mikä väri valitaan teemaks?” kysyn. “Musta”, Aleksi vastaa välittömästi. Nyökkään hymyillen. “Tosin sä voisit pukeutua valkoseen pukuun”, hän sanoo ja katsoo minua suoraan silmiin. Naurahdan. “Niin kai voisin”, myönnyn. Mikäs siinä. Valkoinen puku sopisi hiuksiini taas, kun Aleksin mustiin hiuksiin sopisi hyvin perus musta puku. Ei sillä oikeastaan edes ole väliä, minkä väriseen pukuun hän pukeutuu, hän näyttää silti seksikkäältä ja hyvältä. “Sen mökin ei kannata kyllä olla kaukana”, sanon virnistäen. “Ai meinaaks sä, että päädytään muuten panemaan autossa?” Aleksi kysyy naurahtaen. “Ei sitä koskaan tiiä. Ei olis ensimmäinen kerta”, sanon. Hän pudistaa päätään huvittuneena. Mietimme pitkään, ketkä kaikki pitää kutsua. Lopulta saamme vieraslistan valmiiksi. Kello on nyt yhdeksän. “Voidaanko hankkia koira?” Aleksi kysyy yhtäkkiä. Kysymys tulee hieman puskista. En ole itse ajatellut lemmikkiä, mutta olisihan se kiva. Varsinkin Aleksin kanssa. “Ehkä. Ei kyl mitään isoa”, sanon. Aleksin huulille leviää hymy. Hän on kaunis hymyillessään. Hän on aina kaunis. 

~~~
Sanoja 512
Ihmiset. Miten? 67K lukukertoja. Kiitos<3