Joleksi

66.

~Joel~
Katson nukkuvaa Aleksia. Mietin kostoani. Sen pitää olla samankaltainen, kuin hänen aiheuttama ongelma. Eihän se olisi reilua, jos hänen ei tarvitsisi kärsiä siitä. Voisin kyllä mennä vielä vähän pidemmälle ja estää häntä tyydyttämästä itseään. Eli toisin sanoen siinä, missä minä hoidin ongelman itse pois, hän ei voisi hoitaa sitä ollenkaan pois. Hymähdän hiljaa. Suunnitelma on muodostunut päähäni. Nousen varovasti ja jätän Aleksin vielä nukkumaan. Hiivin huoneesta pois ja menen vessan kautta keittiöön. Muistelen hetken, mihin olen jättänyt erään asian, mitä tarvitsen kostamiseen. Makuuhuoneessa. No. Herättäisin muutenkin Aleksin kohta. Palaan makuuhuoneeseen ja alan penkomaan laatikoita ja kaappeja. Löydän etsimäni vaatekaapin perimmästä nurkasta. Katson käsirautoja. En edes muista, mistä nämä ovat peräisin. Joistain villeistä juhlista ennen Aleksin liittymistä bändiin ehkä. Kuulen muminaa sängyltä. Käännän katseeni sänkyyn päin ja näen, että Aleksi alkaa heräillä. Menen hänen luo ja istun hänen lantion päälle hajareisin. Otan hänen kädet ja pistän käsiraudat niihin. En pistä niitä liian kireälle, mutta kuitenkin niin ettei hän saa niitä pois. Aleksi avaa silmänsä ja katsoo minua ihmeissään. Nostan hänen kädet hänen pään yläpuolelle ja painan niitä hellästi sänkyä vasten hänen ranteista. “Huomenta”, sanon ja siirryn polvilteni niin, että toisen jalkani polvi painaa hänen haaroväliä. Hän katsoo minua ja puree huultaan. Kumarrun hänen kaulan luo ja näykkäisen. Teen hänen kaulaan fritsuja, kun hän huokailee. Liikutan jalkaani koko ajan hieman. Tunnen sen, että hän on kovana. “Joelh…”, kuuluu Aleksin suusta. Lopetan hänen kaulan imemisen ja katson hänen haaroväliä. Totean, että nyt on juuri oikea hetki lopettaa. Virnistän ja nousen pois hänen päältään. Hän katsoo minua silmät pyöreinä. “Otaks sä nää pois?” hän kysyy. “En. Tää on mun kosto eilisestä”, sanon ja häivyn huoneesta. Hän koittaa huutaa perääni, mutta sivuutan sen. Menen keittämään kahvia ja tekemään aamupalaa. 

 _ _ _

On kulunut tunti. Päätän mennä katsomaan Aleksia. Naurahdan. Hän on nukahtanut. Hän on suloinen ja aika seksikkään näköinen, kun hänen kädet ovat edelleen ylhäällä ja käsiraudoissa. Menen hänen luo ja avaan käsiraudat. Istun sängyn laidalle ja silitän hänen hiuksia. Hetken päästä hän alkaa availla silmiään. Hän nousee istumaan ja pistää kätensä puuskaan. Hän tuijottaa minua tuimasti. “Mä en enää ikinä tyydytä sua”, hän sanoo. Naurahdan. “Onks pikku Aleksi vihanen mulle mun kostosta?” kysyn ja nostan käteni hänen poskelle. Hän ottaa käteni pois poskeltaan. “Se ei ollu reilua. Mä sentään annoin sun tyydyttää ittees ja päästä siit ongelmasta eroon”, hän sanoo. Hän pitää ranteestani kiinni. Katson häntä hymyillen. “Kostot on yleensä pahempia, kuin mitä toinen ensiks teki”, sanon. Hän ei vastaa. “Haluuks sä aamupalaa?” kysyn. Hän nyökkää. Nostan hänet syliini ja kannan keittiöön. Lasken hänet keittiön tasolle istumaan. “Mitä sä haluut aamupalaks?” kysyn. “Sut”, hän sanoo. “Sori. Se ei oo mahollista”, sanon hymyillen. “No jos se ei oo mahollista niin kai mä tyydyn kahviin ja leipään”, hän sanoo. Nyökkään ja alan tekemään hänelle aamupalaa

 _ _ _

Istumme sohvalla ja juttelemme niitä näitä, kun ovikello soi. Nousen ja menen avaamaan oven. Oven takaa paljastuu Joonas ja Niko. He astelevat asuntoon ohitseni. “Mitäs te täällä?” kysyn. “Tuli tylsää ja halusin hengaa muittenki, kuin Nikon kanssa”, Joonas sanoo. “Kyllä sulle eilen vaan mun seura kelpas”, Niko sanoo. Pudistan päätäni huvittuneena. “Joo. Meki kuultiin, että Joonakselle kelpas”, sanon. Joonas väläyttää hammashymyn. “Tai siis minä kuulin. Aleksi oli ulkona sillä välin”, kerron. He nyökkäävät. Olemme käveleet olohuoneeseen. Istun sohvalle Aleksin viereen. 

~~~
Sanoja 538
Vaihan nyt varmaan tässä ja Jikossa myös siihe et kirjotan luvun ajan yhen nk. :)