Joleksi

59.

~Aleksi~
Joel avaa asuntomme oven ja päästää minut sisään ensin. Potkin kengät jaloistani ja menen keittiöön. Otan vesilasin ja lasken siihen hanasta kylmää vettä. Ajatukseni pyörteilevät. En saa niistä kunnolla kiinni. En voi uskoa, että näin juuri raiskaajani. Tunnen käden olallani. Säikähdän sitä. Lasi kädessäni tippuu melkein maahan. Käännyn äkkiä ympäri. Kohtaan Joelin huolestuneen katseen. “Haluuks sä kertoo, mikä sulle tuli?” hän kysyy. Lasken katseeni maahan. “Mä näin sen”, sanon hiljaa. “Kenet?” hän kysyy. “Mun raiskaajan”, sanon ja nostan katseeni häneen. Oletan näkeväni myötätuntoisen ja surullisen katseen, mutta näenkin epäluuloisen katseen. Hänkö ei usko minua? “Sä et usko mua”, sanon. “Mitä jos sä näit väärin?” hän ehdottaa. Pudistan päätäni kiivaasti. “Jumalauta kyllä mä nyt oman raiskaajani tunnistan. Se muisto ei lähe ikinä musta mihinkään”, sanon. Lasken vesilasin keittiön tasolle takanani. “Ooks sä ihan varma? Siellä oli huono valaistuskin-”, hän aloittaa selittämään ja nostaa kätensä poskelleni. Riuhtaisen hänen käden pois. “Se oli se! Mä en nähnyt väärin!” huudan ja kävelen ripeästi makuuhuoneeseen. Paukautan oven kiinni ja menen sängylle. Makaan siinä kyljelläni naama seinää päin. Kyyneleet valuvat silmistäni. Tuntuu pahalta. Näin raiskaajani ja Joel ei usko minua. Oma poikaystäväni ja kihlattuni ei usko minua.

 _ _ _

En tiedä kuinka kauan aikaa on kulunut. Kuulen, kun ovi avautuu ja joku kävelee sängyn luokse. Sänky painuu alaspäin painosta. Tunnen käden hiuksissani. Se silittää niitä varovasti ja hellästi. “Anteeks Aleksi”, Joel pyytää anteeksi. En vastaa tai käänny häneen päin. Tuijotan vain seinää edessäni hiljaa. “Mä en vaan tykkää ajatuksesta, että joku on satuttanu sua niin pahasti. En mä halunnu uskoa, että se sama ihminen ois ollu uudestaan sun kanssa samassa tilassa”, hän selittää. “Se meinas lähtee mun perään, mutta näki sut”, kerron hiljaa. Hän ei vastaa mitään hetkeen. Kun hän avaa taas suunsa, hän sanoo: “Me mennään tekeen huomenna rikosilmotus.” Nyökkään. En pääsisi tästä asiasta ikinä eroon, jos en tekisi miehestä rikosilmoitusta. Käännyn Joeliin päin. Hän painaa suukon otsalleni. 

 
~Joel~
Katson nukkuvaa Aleksia. Hän makaa päälläni. Silitän hänen hiuksia. En ole saanut unta. Kello näyttää kolmea yöllä. Aleksi näyttää hauraalta ja haavoittuvaiselta. En kestä ajatusta, että joku on satuttanut häntä. Henkisesti ja fyysisesti. Haluan suojella häntä kaikelta pahalta koko loppu elämäni. Tekisin mitä vain hänen puolestaan. Hyppäisin vaikka sillalta alas, jos se pelastaisi hänet. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, tappaa itsensä toisen puolesta, minä tekisin sen vaikka kahdesti. Aleksi ei ansaitse mitään pahaa. Hän on kuin enkeli. Hän on minun oma musta enkeli. Jos joku satuttaisi häntä enään ikinä, minä olisin valmis repimään tekijän tuhanneksi pieneksi palaseksi ja polttamaan tuhkaksi, jonka jälkeen pistäisin sen pieneen arkkuun ja kaivaisin sen kauas maan alle. Ehkä minulla on liian iso suojeluvietti Aleksia kohtaan, mutta ei voi mitään. Rakastan häntä vain yli kaiken. Enemmän kuin kukaan muu rakastaa mitään. Antaisin hänelle vaikka tähdet taivaalta, jos hän pyytäisi. Hukuttaisin hänet helliin suudelmiin ja rakkauteen, jos hän sitä vaatisi. Veisin hänet kauas pois täältä, jos hän vain haluaisi. Tekisin mitä vain hänen puolesta. Kunhan vain saisin pitää hänet itselläni koko loppu elämäni. Painan suukon hänen hiuksiin ja suljen silmäni koittaen saada unen päästä vihdoin ja viimein kiinni. 

~~~
Sanoja 504
En tiiä tuleeko tänää enää mistää muusta mitää :)