My Lion (Finnish)

V E I N T I N U E V E

Sebastian

"Nyt et mieti mitään turhaa, vaan nyt biletetään ja kunnolla", Anton julisti, kun parkkeerasi autoni clubin eteen. Jotenkin hän ja Kaiden olivat saaneet suostuteltua minut viettämään iltaa heidän kanssaan. Itse en ollut kovinkaan innoissani, enhän edes pystyisi juhlimaan näiden kainalosauvojen ynnä muiden vammojen takia.

"Olisitte edes valinnut eri paikan", mutisen ja lukitsen autonovet. Kaiden kohotti toista kulmaansa, joten selitin, "Kun mä viimeksi olin täällä, mä olin Zacin kanssa"

Kaiden ja Anton katsoivat minua säälivästi, joten kohautin olkapäitäni, "Ihan sama"

He lähtivät jo sisälle, kun päätin vielä vaihtaa parkkipaikkaa toiseen, sillä autoni vieressä oleva auto on kolhittu pahasti, enkä uskalla jättää autoani siihen. Siirsin autoni hieman rakennuksen taakse ja lukitsin ovet sitten uudestaan. Vilkaisin vielä kerran autoani, kun lähdin kohti ovea sisälle.

Lähellä ovea oli joku pari suutelemassa toisiaan kiihkeästi, mutten kiinnittänyt niihin sen kummempaa huomiota. En, kunnes näin heidät kunnolla ja tajusin, kuka toinen heistä on.

Suuni loksahti auki ja kysyin epäuskoisena, "Zac?"

He irrottautuivat toisistaan ja Zac pyyhkäisi kädellään hieman huuliaan säikähtäneen näköisenä. Toinen poika näytti ensin siltä, kuin hän vain haluaisi jatkaa hommiaan, mutta katsoi sitten minua tarkemmin ja huudahti: "Sähän olet se kuvaajapoika, Sebastian!"

Zac näytti hänen vieressään vaivaantuneelta ja nyökkäsi. Naurahdin kuivasti heille ja kysyin sitten häneltä: "Ai tätä sä olet tehnyt koko ajan, kun mä oon soitellut sulle pyydellen edes yhtä helvetin minuuttia selittää?"

En voinut kieltää sitä, kuinka paljon olin ikävöinyt häntä. Nuita vihreitä, kirkkaita silmiä, hieman pinkihtäviä huulia ja ylipäätäänsäkin kaikkea hänessä. Mieleni olisi tehnyt vain kaapata hänet syleilyyni, huolimatta siitä, mitä juuri näin.

"Mitä? En!" Zac kiisti ja sanoi sitten hiljaa, "Ei me edes tehty mitään"

"Ai ette? En tiiä mitä sun suhteisiin on kuulunut, mutta mun kirjoissa suuteleminen ei tarkoita ei mitään", huomautin vihaisena. Poika katsoi meitä hämillään, kunnes ilmeisesti tajusi tilanteen ja kääntyi Zaciin päin.

"Siis oletteko te yhdessä?" hän kysyi järkyttyneenä, "Et sitten voinut mulle kertoa, että sulla on poikaystävä!"

"Ei mulla olekaan" Zac sanoi kylmästi katsoen suoraan silmiini, "Kiitos Sebastianin"

"Okei... Ehkä teidän pitäis selvittää asianne, nähdään Zac", poika poistui erittäin kiusaantuneen näköisenä paikalta. Katsoimme toisiamme hetken, kunnes Zac pudisteli päätään turhautuneena ja lähti kävelemään poispäin.

"Zac!" huusin ja kirosin mielessäni onnettomuuteni, jonka takia en voinut juosta hänen peräänsä. Onnekseni hän pysähtyi ja kääntyi hitaasti minua kohti. Sydämeni jätti varmasti lyönnin välistä, kun näin hänen ilmeensä. Zac näytti niin surulliselta, mikä oli täysin syytäni.

"Miksi?" Zac kysyi hiljaa, katsoen minua vihreillä silmillään.

"Zac, mä tarvitsen tätä, siellä on Kaiden ja Anton, sekä mun isoäiti, joka on ainut mun perheestä, joka pitää muhun edelleen yhteyttä, enkä mä ole nähnyt sitä pitkään aikaan", selitin ja kävelin kepeilläni hänen eteensä, nostaen sormillani hänen kasvonsa ylös. Pettymyksekseni hän kuitenkin läpsäisi käteni pois ja tiuskaisi: "Sä olet sitten valintasi tehnyt"

Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän jo kääntyi ja totesi hiljaa: "Hyvästi"

Järkytyksen sekaisin tunnelmin katsoin hänen katoavaa selkäänsä, kunnes huusin: "Mä rakastan sua!"

Zac jähmettyi paikalleen, muttei hetkeen kääntynyt. Kompuroin mahdollisimman nopeasti hänen taaksensa ja käänsin hänet ympäri. Hän hymyili surullisesti ja näin yksinäisen kyyneleen virtaavan hänen vasemmasta silmästään.

"Mä vihaan sua", Zac ilmoitti pyyhkäisten kyyneleen pois ja yritti taas kääntyä muualle, mutta käänsin hänet takaisin ja väitin: "Etkä vihaa"

"Vihaan! Sä teet mut ihan hulluksi! Vähän väliä me riidellään jostain ja kun me vihdoin saatiin asiat kuntoon, sä päätät muuttaa jonnekin toiselle puolelle maapalloa!" Zac huusi raivoissaan ja kysyi sitten heikolla äänellä: "Tajuatko sä yhtään, miltä tää musta tuntuu?"

"Ei se tarkoita, ettenkö mä sua rakastais tai haluaisi olla sun kanssa yhdessä", selitin ja pyyhkäisin peukalollani kyyneleet, joita alkoi virtaamaan lisää hänen silmistään, "Se on vaan yks kuukausi, sitten mä tuun takaisin tänne"

Hän pudisti päätään ja veti kätensä vaaleiden hiustensa läpi, "Ei se tuu toimimaan"

"Miksei?" kysyin jo epätoivoisena. Tämä hetki tuntui siltä, kuin tämä olisi viimeinen mahdollisuuteni ikinä saada häntä, ja jos mokaisin tämän, en näkisi Zacia enää koskaan. En kuitenkaan aikoisi luovuttaa nyt, aioin rakastaa Zacia, huolimatta siitä, halusiko hän minun rakastavan häntä.

"En mä voi olla erossa kuukautta! Ehkä sulle se ei ole pitkä aika, kun sä oot vanhempi, mutta mulle se on", Zac huomautti ja naurahdin: "Vanha? Mä oon vaan jotain viis vuotta vanhempi"

Hän vain pyöräytti vetisiä silmiään ja kääntyi taas lähteäkseen.

"Mikset sä sitten tuu mukaan?" ehdotin, "Silloin me voitaisiin olla yhdessä ja mä saisin olla myös Espanjassa"

Zac huokaisi ja pudisti päätään, "En mä voi lähteä, mun koko elämä on täällä. Mulla ei olis siellä muuta kuin sut, enkä mä edes osaa espanjaa"

"Zachary, please", pyytelin ja nostin käteni hänen kasvojensa sivuille, "Mä en pysty menettämään sua, enkä mä edes halua. Mä tekisin mitä vaan, että saisin sut. Etkö sä muka tunne samoin?"

"Jos sä tekisit kaiken, niin sä et lähtisi Espanjaan", hän totesi ja sulki silmänsä sitten, "Mutta... en mäkään halua erota susta"

Hymyilin hieman, vihdoinkin hän edes myönsi jotain sinne päin.

"Entä jos sä tulet myöhemmin sinne vaikka viikoksi tai kahdeksi? Silloin meidän ei tarvitsisi olla erossa niin kauaa", pyysin sitten ja rukoilin niin kovasti kuin pystyin, että hän suostuisi. Zac avasi silmänsä ja pudisti pettymyksekseni taas päätään, "Mä oon pahoillani, mutta mä en vaan voi"

"Miksi? Etkö sä luota muhun? Siitäkö tää on kiinni?" kyselin toivottomana. Miten ihmeessä saisin hänet pysymään kanssani yhdessä?

"Sähän tiedät siitä mun exästä?" Zac varmisti ja kun nyökkäsin, hän jatkoi: "Kyllä mä luotan suhun... tavallaan, tai siis luotan, mut mä tiedän, että mä miettisin silti koko ajan, oletko sä kenties jossain bileissä ja humalassa päädyt jonkun muun sänkyyn, tai ihan muuten vaan"

Katsoin hämilläni häntä ja huomautin: "En mä vois ikinä pettää ketään, Zachary, varsinkaan sua. Mä vihaan pettäjiä ja pettämistä niin paljon, enkä mä todellakaan tekisi niin kenellekään"

"Miten mä voin luottaa siihen, että sä puhut totta?" hän kysyi hiljaa.

"Sä tiedät, että mä en muulloinkaan ole sulle valehdellut", totesin ja kerroin sitten: "Mä olen myös itse nähnyt Antonin kautta, miten pettäminen rikkoo ihmisiä"

"Okei", Zachary sanoi hymyillen, ja suuni loksahti auki: "Okei?"

Hän nyökkäsi, "Okei... Mä luotan suhun"

Sekunnin ajan vain olin paikoillani, kunnes kiljaisin erittäin miehekkäästi ja kaappasin hänet syliini riemuissani.

"Kiitos, kiitos, kiitos", hoin varmaan miljoona kertaa ja halasin häntä itseeni tiukasti. Zac vain nauroi ja pyysi minua laskemaan hänet takaisin maahan, koska olin päässyt juuri vasta sairaalasta, minkä teinkin.

"Mä rakastan sua niin paljon, Zachary", kuiskasin katsoen suoraan häneen ja suljin sitten välin huuliemme väliltä. Tunsin olevani kuin jossain elokuvassa, suutelemassa rakastani riidan jälkeen. Tunsivatko hekin itsensä niin onnellisiksi kuin tunsin itse, mikään ei ollut niin mahtavaa kuin tämä.

En ikinä päästäisi häntä karkuun käsistäni, mietin ja suutelin häntä yhä intohimoisemmin.