My Lion (Finnish)

V E I N T I U N O

Heips! Tässä ei kauheana tapahdu mitään jännittävää, mutta toivottavasti pidätte tästä siitä huolimatta :) Seuraavassa luvussa tapahtuukin sitten enemmän, mikä on odotettavaakin, kun Anton, Kaiden, Sebastian ja Zac laitetaan hengailemaan!

-Jacqueline

Sebastian

Olin juuri käynyt hakemassa lentokentältä Antonin ja Kaidenin, jotka tosin vain nukkuivat autoni peräpenkeillä toisiinsa nojaten aikaeron takia. En vielä oikein tiennyt, mitä tekisimme huomenna, sillä tänään todennäköisesti vain söisimme ja menisimme nukkumaan.

"Herätyys!" huusin heille, kun olin parkkeerannut kerrostaloni eteen. Tämä rakennus tosin oli lähinnä täynnä vain jotain rikkaita eläkeläisiä, mikä tosin kävi minulle hyvin, sillä en tykännyt juhlia kotonani yleensä, ellei ollut esim. syntymäpäiväni.

"Kanna mut", kuulin Antonin mumisevan miehelleen, joka haukotellen nosti hänet reppuselkäänsä. Katsoin heidän peräänsä ärsyyntyneenä, luulivatko he minun todellakin vievän kaikki heidän matkalaukkunsa?

"En mä nyt näitä yksin kanna!" huudahdin heille, mutta he vain jatkoivat matkaansa.

"Ette te kuitenkaan pääse edes sinne taloon sisälle ilman avaimia!" huusin ja aukaisin peräkontin, jossa oli heidän matkalaukkunsa, tavalliset tummanharmaat. Tietenkin samanlaiset, koska he nyt olivat sellaisia, että kaiken piti olla match.

Näin Kaidenin laskevan Antonin oven eteen, kävellen sitten takaisin autolle. Nostin hänelle toisen matkalaukun ja jätin toisen itselleni. Suljettuani autoni ovet lähdin heidän luokseen, jotta heidän ei tarvitsisi odottaa ulkona kauaa.

"Onko teillä mitään toiveita, mitä haluatte syödä?" kysyin samalla, kun odottelimme hissiä oikeaan kerrokseen. Anton pysyi hiljaisena silmät kiinni, mutta Kaiden kohautti hartioitaan, "Ihan mikä vaan käy, kunhan siinä ei ole kofeiinia, koska kukaan ei jaksa ylipirteää Antonia"

"Excuse me!" Anton tuhahti ja aukaisi vihdoin silmänsä. Kaiden väläytti hänelle pienen hymyn ja sanoi: "Se on fakta, kaikki tietää sen"

"Aha", Anton huokaisi ylidramaattisesti ja ryntäsi äkkiä hissiin, kun sen ovet avautuivat. Kaiden ja minä vaihdoimme tietäväiset katseet keskenämme ja menimme hänen perässään hissiin.

Napsautin valot asuntoomme heti, kun saavuimme, vaikka tiesin Antonin valittavan siitäkin.

"Autsh, liian kirkasta", hän marisi pian, juuri niin kuin aavistinkin. Hän oli selvästi unen tarpeessa, joten sanoin Kaidenille, että hän voi viedä Antonin jo nukkumaan vierashuoneeseeni, jonne olin jo laittanut valmiiksi pedin.

"Tuo kuulosti siltä, niin kuin mä olisin joku lapsi", Anton sanoi ja lähti kävelemään nopeasti oikeaan suuntaan, tosin vain törmätäkseen oveen, joka oli auki käytävällä. Kaiden pyöräytti silmiään ja lähti aviomiehensä perään, joka nyt lyyhistyi lattialle.

"Rakas, mennään nyt vaan nukkumaan", hän sanoi ja nosti Antonin hellästi syliinsä, kadoten sitten vierashuoneeseen.

Itse lähdin valmistamaan jotain syötävää keittiöön, sillä olin itse nälkäinen, sekä Kaiden todennäköisesti tulisi syömään, kunhan Anton nukahtaisi. "Tämä muuten oikeasti kuulosti siltä, kuin Anton olisi lapsi", ajattelin huvittuneena mielessäni.

***************

"Tuolla on kuumaa vettä vedenkeittimessä, pöydällä on jotain ja jos haluat jotain muuta, niin kato jääkaapista", kerroin Kaidenille, kun hän palasi vierashuoneesta kymmenen minuutin kuluttua.

"Okei, kiitos", hän sanoi hiljaa ja kävi sitten ottamassa kaapista valkoisen mukin itselleen.

"Nukkuuko Anton jo?" varmistin ja pyöräyttelin lusikkaa kuumassa kaakaossani. Kaiden nyökkäsi ja istahti viereeni, ja huomasin hänen näyttävän siltä, kuin yrittäisi piilotella hymyä tai virnettä.