13. minun oli aika

16 4 2
                                    

Minun oli aika mennä.
Aika lähteä.
Aika jättää.
Aika poistua.
Aika kadota.

Ja niin, illalla olin palannut kotiin pitkän päivän jälkeen. Taas yhden raskaan päivän jälkeen. Olin käynyt matkalla kaupassa. Ostanut pari lyijykynää ja kirjepaperia.
Kotiin päästyäni olin matkannut tieni kohti keittiön pöytää.
Ja kirjoittanut.
Kirjoittanut kirjeen.
Sinulle rakas.

~~
Rakas anteeksi etten jaksanut enää. Anteeksi että olin niin itsepäinen, että jätin sinut yksin. Anteeksi kauheasti rakas. Minulle jää ikävä sinua rakas. Ja nyt, nyt on minun vuoroni jättää, sillä minut on aina jätetty. Sinäkin. Sinäkin olit jättänyt minut. Ainoa ero sinun ja muiden välillä oli se, että sinä aina palasit. Ja minä lupaan, lupaan palata. Lupaan palata luoksesi, aina kun minua tarvitset. Kuiskaa nimeni tuuleen ja minä palaan. Palaan auringon laskuina, palaan myrskytuulina, palaan auringon säteinä, palaan usvana, palaan kuun loisteena, palaan aamukasteena.
Ja rakas, niin, minä lupaan sinulle, että odotan sinua täällä. Silloin kun on sinun aikasi jättää, odotan sinua. Siihen asti odotan ja kun me sitten taas tapaamme. Olen aina ja ikuisesti luonasi. Eikä meitä voisi enää erottaa.

𝑺𝒚𝒅𝒂̈𝒎𝒆𝒍𝒍𝒂̈: 𝒉𝒂̈𝒏 𝒋𝒐𝒌𝒂 𝒆𝒊 𝒆𝒏𝒂̈𝒂̈ 𝒋𝒂𝒌𝒔𝒂𝒏𝒖𝒕
~~

Taittelin kirjeen kahtia kaksi kertaa ja kirjoitin nimesi päälle. Jätin lapun pöydälle ja astelin kylpyhuoneeseen. riisuin housuni, mutta jätin antamasi paidan päälleni. Astuin ammeeseen ja laitoin hanan päälle. Annoin lämpimien pisaroiden ropista päälaelleni. Katsoin kun pikkuhiljaa ammeen pohja alkoi täyttyä ja veden pinta nousta. Katsoin kun jalkani upposivat veteen ja kuinka pian veden pinta saavutti napani, rintani ja kaulani.
Sammutin hanan. Piirsin sydämen veteen, mutta se katosi nopeasti.
Kuiskasin nimesi hiljaa. Pyysin anteeksi. Tunsin kuinka kyyneleet alkoivat virrata kasvoillani.
Ja niin.
Niin minä sukelsin. Sukelsin ja pysyin pinnan alla. Pysyin pinnan alla kunnes sumeni. Silmissäni, aivoissani, ja niin minä hukuin.

Minun oli aika kuolla.

MieliWhere stories live. Discover now