Mieli

1. Ällöttävä

Pitäisikö käydä kaupassa?
Eihän siinä olisi mitään järkeä.
Mitä minä sieltä edes ostaisin?
Jos ostaisin suklaapatukan? Ei, kassalla ne vaan miettis ettei noin ison ihmisen kannata lisää syyä. Eihän? Eihän mun kannattais enää syyä lisää? Miksi mä söisin?
Kävelin peilin eteen. Otin paitani pois. Oksetti. Oksennus tarttui kurkkuun.
Olin ällöttävä.
Liian ällöttävä.
Olin läski.
Hyi.
Hyi helvetti.
Menin vessaan. Kävelin lavuaarille. Katsoin iteäni peilistä. Taas. Se oli rutiini.
Hyi.
Miksi se on rutiini jos näytän niin ällöttävältä etten itse edes pysty katsomaan itseäni ilman oksennusrefleksiä?
Laskeuduin lavuaarin ääreen. Työnsin kaksi keskimmäistä sormea kurkkuuni. Oksensin. Oksensin aamupalani ulos. Taas. Olin tehnyt sen taas, mutta se oli tuttua. Eihän näin ällöttävän ihmisen tarvinnut edes kantaa sisällään ylimääräistä rehua. Ällöttävä. Se minä olin.

Mutta se oli tehty. Tänään minun ei tarvinnut pelätä painoani enää.