Mieli

9. keino

Makasin siinä.
Sängyssäni.
En saanut unta.
Itketti.
Miksi?
Miksi minua itketti?
Ja niin, niin vuolaat kyyneleet valuivat poskiltani rohtuneille huulilleni kun nousin istumaan. Niihin kirveli. Suolainen vesi osui haljenneille huulilleni. Nuolaisin huuliani ja otin paremman asennon. Tunsin kuinka lämpimät suolaiset pisarat valuivat kaulaltani rintojeni väliin. Kuinka isot kyynelkarpalot valuivat pitkin poskiani.

Hyi minä. Enhän minä saisi itkeä. Miksi itkisin, kun minua ei edes sattunut. Ei sattunut fyysisesti, mutta sisälläni minua sattui. Kuin sieluani olisi poltettu elävältä. Kuin sydämeeni olisi isketty satoja puukkoja enkä koskaan tulisi saamaan niitä kaikkia haavoja tyrehdytettyä.
Ne vuosivat. Vuosivat tyhjyyttä. Minulla oli niin helvetin tyhjä olo, mutta minua sattui. Sattui liikaa.
Täytyi olla keino jolla saisin tämän kivun lievitettyä.
Keino jotten tuntisi tätä tuskaa enää.

Tiesin keinon löytyvän käteni ulottuvilta. Tuon yöpöydän alimmasta vetolaatikosta.
En voinut retkahtaa. En nyt. Olin ollut vahva niin pitkään. Voikun paras kaverini tulisi ja veisi keinon pois minun laatikostani. Voikun ilo tulisi taas häätämään keinon ja masennuksen pois täältä. Miksi löysin aina ne väärät ystävät? Ei, miksi väärät ystävät löysivät minut, eivätkä päästäneet menemään. Masennus ja keino, menkää pois. Jonain päivänä minä, ilo ja onnellisuus saamme teidät katoamaan.

Mutta päivä ei ollut tänään. Tänään retkahtaisin taas vanhoihin tapoihini. Tänään ottaisin keinon laatikosta ja käyttäisin sitä.

Tänään lakanani kastuivat taas verellä.