𝚒𝚝 𝚊𝚕𝚕 𝚎𝚗𝚍𝚜 𝚑𝚎𝚛𝚎// 𝚋𝚕𝚒𝚗𝚍 𝚌𝚑𝚊𝚗𝚗𝚎𝚕

11. "No kai me voidaan mennä vaikeemman kautta"

Istun taas luokassa. Nyt on maanantai ja kyllä, tulin darrassa kouluun, ei oikein ole nyt muuta vaihtoehtoa. Enää ei onneksi ole huono olo, mutta välillä särkee päätä. Ei mitään vakavaa siis. Kello on 9.10 ja välitunti alkaa ihan kohta. Sen jälkeen lähdenkin hammaslääkäriin. Ahdistaa, koska pelkään niitä, mutta pakko mennä.

—————

Astun sisälle rakennukseen. Koulumme hammaslääkäri on ihan hirveä paikka. Tämä paikka tekee tästä kokemuksesta monta kertaa pahemman. Olen ainoa täällä, onneksi. Ei sitä koskaan tiedä millaisen mental breakdownin saan tämän jälkeen.
"Julia Porko?" ystävällisen näköinen hoitaja kysyy minulta, kun kurkkaa oven raosta.
"Joo" vastaan ja huomaan ääneni värisevän.
"Tuu vaan sisälle ja jätä tavarat tohon" hän jatkaa ja osoittaa naulakkoa. Kävelen huoneeseen ja jätän tavarani niille tarkoitetulle paikalle. Nyt sitä sitten mennään.

—————

Astun ulos huoneesta. Ei se mennyt niin huonosti, tai no... minulla on kaksi reikää, joten joudun kohtaamaan tämän hirveän paikan ja tilanteen vielä ainakin kaksi kertaa, mutta olisi voinut mennä huonomminkin. En jaksa mennä tunnille, joten jään istumaan rakennuksen alakertaan. Kuulen, kun ulko-ovi aukeaa, mutta oletan että se on vain joku oppilas. Olen kuitenkin väärässä. Näen suurin piirtein 50 vuotiaan miehen. Hän kävelee lähemmäs minua ja virnuilee. Mitä vittua?
"Mitäs sä täällä yksin istuskelet?" mies kysyy minulta. Päätän vain olla hiljaa ja esittää, että en kuule. Onhan minulla kuulokkeet.
"Toi on epäkohteliasta olla vastaamatta" hän jatkaa, kun olen ollut vain hiljaa.
"No kai me voidaan mennä vaikeemman kautta" hän lisää vielä, kun olen vain istunut paikallani. Tunnen, kun hän kävelee lähemmäs minua. Käännän katseeni ylöspäin ja näen hieman vihaisen, pelottavan ja vahingoniloisen ilmeen tuon kasvoilla. Mitä hän aikoo tehdä? Mies ottaa kiinni minusta ja heittää lattialle. Hän tulee hajareisin päälleni, joten en pääse liikkumaan. Tunnen miehen käden vatsallani, hyi vittu. Hän vetää paitani pois päältäni ja katsoo vartaloani tyytyväisenä. Tunnen käden rinnoillani. Mies pyörittelee niitä hetken, kunnes päättää vetää housuni pois. Nyt vain toivon, että joku tulisi keskeyttämään tämän.

—————

Makaan vieläkin tässä samassa kohtaa lattialla, ilman vaatteita. Olen kai liian shokissa, joten en pysty tekemään mitään. Kaikkialle sattuu. Päätän yrittää liikkua, onnekseni onnistun ja puen vaatteet päälleni. Tuntuu likaiselta. Yksikään ihminen ei ole kävellyt tästä, kukaan ei myöskään pysäyttänyt häntä, joten sain kokea traumoja hieman pidemmän kaavan kautta. Olen vihdoin saanut puettua täysin ja nyt vasta ajatus osuu minuun, minut raiskattiin. Koulurakennukseni lattialla. Turvallinen koulu joo. Kyyneleet alkavat valua solkenaan silmistäni ja hengitykseni tiheentyy. Voihan nyt vittu. Kukaan ei ole auttamassa. Enkä halua, että Joonas saa tietää tästä. Hakeudun nurkkaan istumaan ja painan pääni polviini. Ehkä se menee kohta ohi.

—————

Istun taas luokassa. En voinut lähteä taas kotiin. Olen käynyt vessassa pesemässä sotkeentuneet meikkini pois ja nyt näytän taas ihan rotalta. No eikai siinä, kuitenkin sain kokea jotain erittäin traumaattista, joten ehkä annan anteeksi itselleni. Uppoudun taas omiin ajatuksiini, ja huomaan taas ajattelevani häntä, Veetiä. En ole antanut itseni uskoa, että olen ihastunut, mutta ehkä pitäisi myöntää se itselleni. Ajattelen häntä paljon ja näen unia hänestä. Eikun mitä ei... en näe. Meillä on huomenna liikunnassa paritanssia. Ehkä saan hänet parikseni, okei ketä kusetan hän on suosittu. Joku kaunis tyttö on hänen parinsa, eikä tällainen sotanorsu.

—————
Sanoja: 508

Kiitos ihan super paljon kaikille jotka on jaksanu lukea tätä!! Ja en ehkä kestä tää kirja on 5 #joonasporko <3