𝚒𝚝 𝚊𝚕𝚕 𝚎𝚗𝚍𝚜 𝚑𝚎𝚛𝚎// 𝚋𝚕𝚒𝚗𝚍 𝚌𝚑𝚊𝚗𝚗𝚎𝚕

10. "Julia, puhutaan vähän"

Herään kauhean päänsärkyyn. En hetkeen tajunnut mitään, sitten muistan eilisen illan. Ihan putkeen meni taas. Okei muistini katkeaa pian ensimmäisen hörpyn jälkeen, mutta muistan pieniä välähdyksiä sieltä täältä. Muistan, kun Niko kantoi minut nukkumaan ja kun he tulivat kaikki huoneeseeni, en vain muista miksi.

Makoilen vielä hetken, kunnes päätän nousta ylös hakemaan särkylääkettä. Tunnen kuitenkin oksennuksen matkalla ylös, joten nousen nopeasti ja ryntään vessaan.

Olen hetken tässä jo oksentanut, kunnes kuulen laahustavia askeleita vessan oven toiselta puolelta. Kuulostaa Joelilta. Pian tämä avaa oven ja kuulen Joelin äänen.
"Tarviitko särkylääkettä?" hän kysyy.
"Joo kiitos ihan super paljon" sanon oikeasti todella kiitollisena. Tämä pelastaa aamuni.
"Tarviitko jotain muuta?" Joel kysyy vielä samalla, kun on poistumassa vessasta.
"Ei kiitti, mä pärjään" vastaan ja hymyilen hiukan.

—————

On kulunut jonkin aikaa ja olen huoneessani vaihtamassa vaatteitani. Pitäisi kai kohta mennä syömään. He kaikki ovat täällä, joten en voi skipata syömistä. En ole nähnyt tänään vielä muita, kuin Joelin. Olen nyt suunnittelemassa, mitä kerron Joonakselle syyksi juomiseeni. Olisiko se, että halusin maistaa, ei liian epäuskottava. Voisin vain sanoa, että tuntui kuin kaikki olisi romahtanut päälle, joten koin tuon helpoksi ratkaisuksi. Joo, se on hyvä.

Kävelen kohti olohuonetta. Kaikki kääntävät katseensa suuntaani, okei tämä on vähän pelottavaa.
"Julia, puhutaan vähän. Istu alas" Joonas sanoo ja katsoo minua totisella ilmeellä. Okei nyt pelottaa.
"Eilen kun Niko oli kantanu sut sänkyyn, niin annoit sille luvan vaihtaa sun vaatteet yövaatteisiin" hän jatkaa. Okei mihin tämä on menossa.
"Ja tota no... me nähtiin sun ranteet ja reidet" hän päättää asiansa. Voi paska, tätä en osannut olettaa.
"Julia, miks sä teet noin?" Aleksi kysyy sohvan nurkasta.
"Se on sellanen pakokeino elämästä" vastaan mustahiuksisen kysymykseen. Ensimmäinen lauseeni keskustelun aikana, hienoa.
"Onks sulle sattunu jotai vai miks sulla on paha olla?" veljeni heittää ilmoille seuraavan kysymyksen.
"Mitään ei oo silleen tapahtunu, mut joskus vaa tuntuu vitun pahalta. Sen takia mä joinki" vastaan nyt tuon rakkaan pörröpään kysymykseen. Oikeastihan vaikka ja mitä on tapahtunut, mutta heidän ei tarvitse tietää niistä.
"No kai sää tiiät et voit aina puhua meille?" Olli kysyy tälläkertaa.
"Joo tiiän" vastaan lyhyesti. Veljeni nousee sohvalta ja tulee halaamaan minua. Voikun ihanaa, saat tuntea läskin kehoni vasten omaasi.

—————
Sanoja: 354

Tää osa on aika lyhyt, mut en nyt jaksa kirjottaa enempää. Hyvää yötä<3