𝚒𝚝 𝚊𝚕𝚕 𝚎𝚗𝚍𝚜 𝚑𝚎𝚛𝚎// 𝚋𝚕𝚒𝚗𝚍 𝚌𝚑𝚊𝚗𝚗𝚎𝚕

7. "Otin jo buranaa"

Kuulen kun ovi käy.
"Julia, ooksä tääl?" veljeni huudahtaa eteisestä.
"Mä oon olkkaris" vastaan hänelle.
"Aa moi, miten sul on-" hänen lauseensa jää kesken kun hän kävelee olohuoneeseen.
"Julia mitä vittua on tapahtunu?" Joonas kysyy minulta samalla analysoiden kasvojani jotka ovat täynnä ruhjeita. Näkisipä hän käteni ja jalkani nyt, niihin sattuu aika paljon.
"Mä olin lenkillä ja kompastuin jalkoihini kun juoksin ja lensin sit naamalleni ja liusuin kai siinä sit vähän matkaa maata pitkin" vastaan hänelle.
"Ai, sattuuko sua kui paljo?" hän aloittaa taas tuon ylisuojelemisen. Olen tässä nyt yksin pärjännyt, niin en tarvitse mitään turvamiestä kiitos vaan.
"Sattuu semi paljo mut kyl mää pärjään. Otin jo buranaa" kerron ja hän nyökyttelee päätään.
"Onks sul haavoi muuallakin kun naamas?" Joonas esittää jälleen kerran kysymyksen.
"Kädet ja jalat on aika pahat..." vastaan, taas. Kai ne sitten pitää näyttää, ei viiltelyjälkiäni onneksi huomaa muuten ruhjeiden seasta.

"Miten sua ei satu ees paljoa noihan on tosi pahan näköset?" Joonas kyseenalaistaa sanomisiani. Hän katsoo haavojani käsissäni ja jaloissani. Voisin kertoa, että olen tottunut kipuun viiltelemisen takia, mutta en aio sanoa niin.
"Se pahin kipu on jo menny ohi" sanahdan vastatakseni veljeni uusimpaan kysymykseen. Päästäisi jo pois tästä tilanteesta.
"No tota jos niihin alkaa vaik yön aikana sattuu tosi paljon nii tuu sit herättää ja katotaa mitä tehää mut mun on nyt pakko mennä nukkuu" hän selittää. Nyökkään hänelle ja nousen ylös sohvalta.
"Hyvää yötä, nuku hyvin" sanon hänelle ennen, kun lähden huoneeseeni.
"Hyvää yötä" Joonas vastaa ja suljen huoneeni oven. Selvisin. Joonas ei huomannut jälkiä, onneksi. Olisi voinut olla aika paha reaktio.

—————

Kuulen jotain kolistelua ja avaan silmäni, on aamu. Nousen vastahakoisesti ylös pehmeästä sängystäni ja lähden laahustamaan keittiötä kohti.
"Mitä sää riehut tääl kello on varmaa kuus?" kysyn veljeltäni joka tekee itselleen leipää.
"Sori ku mää herätin, mun pitää lähtee iha just nukuin pommii" hän vastaa ja kävelee ohitseni ilmeisesti vaihtamaan tuon upean pyjaman päivävaatteisiin.
"Okei tarviiksä apua?" kysäisen Joonakselta. Hän paraikaa yrittää pestä hampaita ja tehdä jotain noille pörröisille hiuksille. Ei onnistu hirveän hyvin samaan aikaan.
"En mä tarvi mut kiitti kuitenki" hän tokaisee nopeasti. En jaksa alkaa seuraamaan tätä esitystä pidempään joten kävelen takaisin huoneeseeni.
"Kivaa keikkaa!" huudan vielä ennen, kun suljen huoneeni oven. Tälläistä se on, elää Joonaksen kanssa. Okei en voi sanoa mitään, olen varmasti paljon vaikeampi kuin hän.

—————
Sanoja: 380