Kouluvuosi oli startannut vauhdilla. Ensimmäiset viikot luisuivat ohi ja Brooks oli joutunut hyväksymään sen tosiasian, ettei Elias Somerset hävinnyt minnekään. Hän oli vältellyt tätä sen minkä kykeni, mutta se oli osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi suorittaa. Elias Somerset oli kaikkialla, jos ei fyysisesti, niin hengessä.
Kun Brooks oli tullut jäähallille sinä yhtenä aamuna ja löytänyt Eliaksen jo harjoittelemasta jäillä, hän oli tajunnut, että halusi tai ei, heidän välillään oli jotain samaa. Hän ei myöntäisi sitä kenellekään. Kysyi keneltä vain, he kertoisivat, että Brooks Myers vihasi Elias Somersetia.
Toisella viikolla opiskelijoille järjestettiin vuosittaiset karsinnat niin juniori- kuin edustusjoukkueeseen. Tapa, jolla ensimmäisen vuoden opiskelijat katsoivat vanhempia pelaajia herätti hänessä mielihyvää. Brooks oli itsekin ollut joskus siinä tilanteessa, kun hän oli 15-vuotiaana tutissut jännityksen ja adrenaliinin vaikutuksesta hieman liian suurissa varusteissa itseään kaksi kertaa isompien poikien edessä. Ne isommat pojat olivat kuninkaallisia.
Siinä Brooks oli seissyt ja antanut kaikkensa. Kaikkihan oli se, mitä häneltä vaadittiin. Hänet oli valittu 15-vuotiaana suoraan edustusjoukkueeseen ja sen hetken jälkeen kukaan ei ollut enää koskaan aliarvioinut häntä.
Nyt kolme vuotta myöhemmin hän oli seissyt toisella puolella, katsomassa tutisevia poikia, jotka näyttivät siltä että liian voimakas tuulenpuuska voisi kaataa heidät ja odottanut, että heistä joku antaisi kaikkensa. Kukaan hänen jälkeensä ei ollut pystynyt samaan.
Edustusjoukkue tulisi pysymään lähes samana kuin viime kaudella. Kolmen valmistuneen opiskelijan paikka piti täyttää. Elias Somerset oli luonnollinen valinta. Brooks oli vaatinut, että Elias osallistuisi karsintoihin niin kuin kaikki muut tavalliset kuolevaiset. Muu edustusjoukkue oli kuolla nauruun seuratessaan kuinka Elias Somerset pesi lattioita ykkösluokkalaisilla. Muut valinnat olivat kuitenkin yleensä selkeitä. Pelaajia, jotka loistivat juniorijoukkueessa mutta soveltuivat nyt ikänsä puolesta edustusjoukkueeseen. Silvalla oli aina ollut filosofia, ettei hän päästänyt ensimmäisen- ja toisen vuoden opiskelijoita edustusjoukkueeseen ellei heissä ollut jotain todella erityislaatuista - kuten Brooksissa.
Karsinnat olivat ohi ja enää oli jäljellä valintojen julkaisu. Brooks ei odottanut, että siihen liittyisi mitään yllätyksiä. Kun valmentaja Silva pysäyttää hänet pukukopin ovella eräiden harjoitusten lopulla, Brooks aisti, että hänen odotuksensa ovat olleet väärässä. Jokin sai hänet kääntymään ja kun hän näki Elias Somersetin vilkuilevan häntä vaivihkaa jäältä, hän tiesi, ettei jokin oli pielessä.
Brooks seurasi Silvaa portaat ylös katsomon penkkirivien välistä hänen toimistoonsa. Silva meni työpöytänsä taa, joka pursui erilaisia mappeja ja kansioita. Siellä täällä lojui irtopapereita, joille mies oli hahmotellut erilaisia hyökkäyskuvioita ja roskakoriin oli sullottu niin paljon pikaruokaketjujen pakkauksia, että niistä oli tilan loputtua muodostunut huojuva torni. Mieheksi, joka korosti alituiseen, että poikien oli pidettävä huolta varusteistaan, hänen oma toimintansa oli aina ollut nurinkurista. Silva hävittäisi oman päänsä, jos se ei olisi kiinni hänen harteillaan.
Silva hymyili hänelle rohkaisevasti, mutta Brooksista tuntui, että hän oli kävelemässä teuraalle.
"Mitä nyt?" Brooks kysyi.
"Odotetaan Eliasta."
Ja silloin Brooks oli varma, että jokin oli pielessä. He kiertelivät ja kaartelivat, kunnes lopulta Elias astui sisään toimiston ovesta. Poika ravisti vielä hiestä märät vaaleat suortuvat silmiltä. Brooksia inhotti se, miten hyvältä hän näytti. Oliko se kummallista? Ehkä. Sellaisen rääkin jälkeen mitä aikaisemmat treenit olivat olleet, ei kenenkään pitäisi näyttää tuolta. Jälkihiki kuumotti Brooksin poskia. Elias istui alas tuolille Brooksin vierelle.
"Okei, pojat. Juttu on nyt niin. Aiomme tehdä muutoksia ketjuihin tulevalla kaudella. Brooks, sinä ja Kenneth jatkatte samoilla paikoilla, mutta Elias pelaa jatkossa ykkösketjussa hyökkääjänä."
"Täh? Olen aina pelannut Andrew:n kanssa", Brooks töksäytti.
"On aika kokeilla jotain uutta."
"Et voi vain siirtää häntä."
"Kukahan minua estää?" valmentaja Silva haastoi pojan tavalla, minkä Brooks tunnisti hyvin. Näissä tilanteissa oli yleensä parempi olla sanomatta mitään. "Niin ajattelinkin. Olen tehnyt päätökseni. Callahan siirtyy kakkosketjuun ja Elias ottaa hänen paikkansa, mikä taas tarkoittaa sitä, että pelaatte jatkossa parina."
Mitä enemmän sanoja valmentajan suusta tuli ulos, sitä kiihkeämmin Brooks olisi halunnut olla kuulematta niitä. Hän puristi sormillaan penkin reunaa niin kovaa, että menetti niistä tunnon. Brooks näki sivusilmällä Eliaksen kasvoilla väreilevän itsetietoisen hymyn. Mikä kusipää.
"Olette parhaat pelaajani. Olette myös ne pelaajat, keitä skouttaajat tarkkailevat tulevalla kaudella. Haluamme mestaruuden tänä vuonna ja saatte työskennellä yhdessä sen eteen."
"Olettaen tietysti, että se sopii kapteenille", Elias hymyili maireasti. Tuo paska.
"Olisinhan nyt ihan typerä, jos en ottaisi apua vastaan tuollaiselta kävelevältä jääkiekon ihmelapselta."
"Se olisi typerää, mutta sehän on erikoisalaasi."
"Sinä tunnetkin minut niin hyvin."
"Vähän samalla tavalla kuin sinä kuvittelet tietäväsi kaiken minusta."
"Älä jaksa. Olet stereotypia."
"Riittää!" Valmentaja Silva jyrähti. "En halua kuulla sanaakaan. Jos teillä on jotain selvitettäviä asioita, hoitakaa se. Tämä on jääkiekkokenttä, ei lastentarhan hiekkalaatikko. Onko selvä?"
"Selvä on", Elias totesi välinpitämättömästi.
"Joo. Okei", Brooks myöntyi hampaita kiristellen.
"Voit mennä Elias. Brooks, haluan jutella kanssasi."
Brooks valahti syvemmälle tuolilla. Elias kiitti valmentajaa ja poistui sitten toimistosta. Kun ovi sulkeutui tämän perässä, osa virallisesti kireydestä haihtui ja ilme Silvan kasvoilla pehmeni lähes myötätuntoiseksi. Tämä nojasi taaksepäin tuolilla ja laskosti kädet päänsä taakse. Hiukset olivat alkaneet viime vuosina harmaantua ja otsalle oli ilmestynyt syvempiä uurteita. Valmentajalla ei ollut omia lapsia, mutta Brooks oli aina ajatellut, että tämä olisi ollut hyvä isä. Silva oli valmentanut häntä niin kauan, että oli nähnyt pojan huonoimmat ja parhaimmat päivät. Silva oli aina ollut hänelle lähin asia mikä korvasi oman isän puuttumista.
"Mikä sinua oikein vaivaa?"
"Ei mikään", Brooks huokaisi ja käänsi päänsä.
"Älä aloita nyt. Katso minua. Etkö halua häntä tänne?"
Brooks kohautti olkia. Valmentaja kehotti häntä jatkamaan. "Haluan kai."
"Mistä sitten kiristää?"
"En pidä hänestä. Hän on yliarvostettu."
"Tuon on pakko olla typerin asia mitä olen vähään aikaan kuullut", Silva haukahti ja nauroi kovaan ääneen. "Kiekko pysyy lavassa. Eikö se ole pääasia?"
"Kaikki muut täällä ovat ansainneet paikkansa."
"Taidat nyt unohtaa kenestä puhumme."
"Sitä on hankala unohtaa, kun minua muistutetaan asiasta jatkuvasti."
"Sitä paitsi, sinähän pistit hänet osallistumaan karsintoihin. Mikä oli muuten ihan älytöntä, mutta siinä mielessä hän sai paikkansa ihan samalla tavalla kuin sinäkin."
Brooks murahti.
"Tosiasia on se, ettet voi tapella Somersetin kanssa. Sanon tämän vain kerran. Scouttaajat tarkkailevat joukkuetta tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin, etenkin nyt, kun uutisen Somersetin siirtymisestä on julkista. Kukaan ei halua joukkueeseensa pelaajaa, joka on hankala, oli hän miten hyvä tahansa. Ymmärrätkö?"
"Kyllä, valmentaja."
"Tästedes kun olette kentällä, kaikkien olisi parempi luulla, että olette sydänystäviä. Onko selvä?"
"Kyllä, valmentaja."
Kun Brooks palasi pukukoppiin, Elias istui vielä penkillä. Se, odottiko Elias häntä siellä, ei ollut todennäköistä, mutta sillä hetkellä Brooks ei keksinyt muutakaan syytä. Brooks ei halunnut jutella. Hän oli väsynyt ja hikinen ja halusi vain käydä suihkussa ja lähteä.
"Valmentaja teki oikean ratkaisun", Elias sanoi.
"Sanoo äijä, joka pääsi ensimmäiseen ketjuun."
"Tajuat varmaan, ettet voi voittaa mestaruutta ilman minua. Muuten teillä olisi se jo."
Brooks puristi silmänsä kiinni ja alkoi riisua.
"No miten on? Aiotko leikkiä nätisti?"
"Unelmoi vain."
"Joskus iltaisin sängyssä."
Brooks tuijotti Eliasta pitkän hetken. Vaaleatukkaisen pojan kasvoilla välähti lähes hätääntynyt ilme, joka suli nopeasti. Brooks odotti, että Elias olisi jatkanut. Sanonut, että se oli vitsi. Sitähän se oli? Kuka heitti tuollaista, kun toinen oli alasti? Elias ei sano mitään. Tuijotti vain kaikkialle muualle, kuin Brooksia kohti. Brooksin vatsanpohjassa painoi kummallisesti.
"En tiedä miksi sanoin noin", Elias yskäisi käheästi.
"Joo. Älä sano noin. Se on outoa."
"Outoa. Jep."
Brooks kietoutui pyyhkeeseen ja painui suihkuun. Hän kuuli takanaan, kun jokin kolahti ja Elias kiroili.
// Otan mielellään vastaan ajatuksia ja kommentteja tarinasta tai hahmoista tai mistä vaan, mutta mulle on myös vaan kiva kun luette ❤️