Slow motions

Chapter 21

Makaan sängyssä. En omassani. Lakanat eivät tuoksu samalta. Kuulen isän kolistelevan keittiössä. En halua vielä nousta ja kohdata häntä. Minulla on nyt muutakin mietittävää. 

Tuntuu melkein kuin pettäisin Jamesia, kun mietinkin hänen sijastaan erästä toista tummatukkaista komistusta. 

Tämä tuntuu häkellyttävältä. Ensin Jace, sitten James ja nyt Raguel. Mistä näitä miehiä oikein tunkee? Kaikki tapahtuu niin yllättäen.

Ei sillä, että minulla varsinaisesti olisi mitään seuraa vastaan. Se vain, että miehistä seuraa kauheasti päänvaivaa. Koskaan ei saa olla rauhassa. 

Mutta eihän tässä nyt mitään ole vielä tapahtunut. En ole laittanut Raguelille edes viestiä. Eilinen saattoi olla hänen puoleltaan vain yhden illan vietto. Jos näin on, en jää hänen peräänsä surkuttelemaan. Hän ei selittänyt häipymistään millään lailla ja näin jälkeenpäin ajatellen se oli aika epäkohteliasta. Toisaalta, eihän hän ollut minulle mitään velkaa, vastahan me tapasimme. Ja sitä paitsi, minun oli myönnettävä hymyillen ironisesti, selvisinhän minä yksin pimeällä baariinkin.

Kello oli jo reilusti yli kaksi yöllä, kun lopulta palasin isän asunnolle, mutta hän ei ollut tullut vielä kotiin. Olin niin väsynyt, etten jaksanut asioita sen enempää ihmetellä, mutta nukuttuani puoleen päivään kuin tukki, on mielessäni yksi kysymys.

Laittaako Raguelille viestiä, vai ei?

Toisaalta haluaisin, koska Raguel vaikutti varsin mielenkiintoiselta ja meillä klikkasi tavalla, jota en usein tunne. Se fiilis, kun saatoimme vain istua ja katsella toisiamme ja kuunnella bändiä sanomatta mitään. Se pieni jännite, joka välillemme lukkiutui. 

Toisaalta minä vasta yritän päästä yli Jamesista. Ei ole mitään järkeä sotkeutua taas uuteen mieheen näin nopeasti. 

Toisaalta, eihän minulla ja Jamesilla ollut varsinaisesti mitään parisuhdetta, joten fuck it...

Mutta mitä minä edes sille laittaisin? "Moi, Sasha täällä, muistatko vielä?" ...Nope.

Voisin jatkaa tätä loputtomiin, enkä päätyisi mihinkään lopputulokseen. On siis paras nousta ylös. 

Heitän peiton yltäni ja suuntaan kaivamaan kassista vaatteita. Isä kurkkaa keittiöstä, mutta en kiinnitä häneen mitään huomiota.

Käyn vessassa vaihtamassa vaatteet ja palaan olohuoneeseen kasatakseni sohvasta levitetyn sängyn. Suunnitelmani on vain kerätä kamppeeni ja häipyä saman tien. Isä kuitenkin on toista mieltä. 

"Tein sulle aamupalaa", kuulen isän karhean äänen.

Pysähdyn kesken liikkeen. Ei, ei, ei. Ei tämän näin pitänyt mennä. Nyt minun on jäätävä syömään ja kohdattava hänet.

Käännyn hitaasti ympäri ja kohotan vielä hitaammin katseeni isäni kasvoihin. Hän näyttää ilmeettömältä nojatessaan keittiön ovenkarmiin. Tummat hiukset ovat pörrössä ja silmälasit hieman vinossa, mutta kaikesta huolimatta hän näyttää hyvältä ikäisekseen. Myös muut naiset ovat huomanneet saman. Minusta todella tuntuu, että isäni on kaupungin pahin fuck boy. Niin paha, että yrittää omaa tytärtäänkin. Suljen hetkeksi silmäni. En voi ajatella sitä nyt.

Avaan silmäni ja yritän vääntää hymyn tapaisen kiitokseksi. Kuljen isän ohi keittiöön ja istun pöydän ääreen paikalle, jossa tapasin aina istua. Isä on tehnyt minulle leipiä ja keittänyt teetä. Itselleen hän kaataa kahvia ja istuu minua vastapäätä. Yritän pitää itseni kiireisenä lisätessäni hunajaa teeheni, jotta minun ei tarvitse kohdata isän katsetta. Ei helvetti, miten tähän päädyttiin?