Slow motions

Chapter 14

Se kuuluisa seuraava päivä toi tullessaan kurkkukivun ja nuhan.

Kuuma kaakao lämmittää mukavasti sisuksissani. Herättyäni kävelin suoraan keittiöön tekemään itselleni tsemppaavan kaakaon. Se auttaa aina, kun on paha mieli ja lämmittää karheaa kurkkua.

Selvisin eilisestä, joten pahin on Jamesin suhteen koettu - toivottavasti. Ellei se sitten aio viedä tänään loppuun sitä, mitä yritti eilen matikan tunnilla aloittaa. Toivottavasti ei, sillä oloni on jo ihan tarpeeksi kurja tämän flunssan takia.

Kuin hidastettuna voitelen itselleni leivän ja haukkaan sitä. Pitäisiköhän sittenkin jäädä kotiin? Ei tarvitsisi nähdä Jamesia, eikä sinnitellä puolikuntoisena.

Enpä tiedä, kai se on mentävä. Lukiossa ei auta paljon poissaoloja ottaa, tai on jo heti auttamattomasti jäljessä. En ymmärrä, miten James on pärjännyt, kun on niin paljon poissa.

Jalkojani laahaten raahaudun yläkertaan pukemaan. Vedän päälleni löysän, pitkän collegepaidan, joka on niin suuri, että käy jo mekosta. Mustat sukkikset ja neulotut ylipolven sukat jalkaan. Ehkä niillä pärjää.

Vilkaisen vielä peiliin lähtiessäni. Nenäni on jo nyt punainen kaikesta niistämisestä ja silmäni vetistävät inhottavasti. Näytän yhtä kauhealta, kuin miltä musta tuntuukin. Kiva.

Äiti meni tänään jo aiemmin töihin, joten minun ei tarvitse heittää häntä. En tiedä, miten äiti on päässyt perille asti, kun ulkona vihmoo lunta ja tuulee niin kovaa. Auto on hautautunut jonnekin lumikasan alle ja auton lämmitys on lopettanut jo aiemmin, koska menen muina päivinä aikaisemmin kouluun. Käynnistän siis vanhan romumme lämpenemään sillä välin, kun yritän kaivaa autoa lumen alta ja raapata jo jäätyneitä ikkunoita. Heti, kun saan yhden ikkunan putsattua ja siirryn seuraavaan, uusi lumi pyryttää jo tilalle. Perkule sentään. Pinna on tavallistakin kireämmällä, kun flunssa pukkaa päälle. Tekisi mieli vaan viskoa lumiharja mäkeen ja lähteä takaisin sisälle.

Lopulta luovutan lumen harjaamisen suhteen ja päätän lähteä ajamaan, kun jäät kuitenkin ovat poissa. Ehkä auton ilmastointi sulattaa lunta ikkunoista sen verran, että pysyn ojien välissä.

Ajan normaalia hiljempaa, kun yritän tihrustaa sumean tuulilasin läpi muuta liikennettä. Tuulilasinpyyhkijät ovat jäätyneet paikalleen, joten niistä ei ole apua. Kun pääsen muutaman läheltä piti -tilanteen jälkeen koulun parkkipaikalle, huokaisen helpotuksesta. Toinen helpotuksen huokaus pääsee huuliltani, kun pääsen vihdoin sisälle kouluun, pois lumipyryn armoilta.

Huomaan Arthurin istuvan Jamesin ja Chasen kanssa aulassa. Suunnittelen luikahtavani suoraan tunnille, jotta minun ei tarvitsisi kohdata Jamesia, mutta Arthur huomaa minut, joten minun on pakko koukata heidän suuntaansa.

"Wow, näytätpä pirteeltä", Chase hörähtää pysähtyessäni heidän eteensä.

"Hehheh", vastaan vain sarkastisesti, sillä tiedän näyttäväni kamalalta.

"Flunssaa pukkaa vai?" Arthur rupattelee.

"Joo, ihan ku täs nyt ei ois ollu tarpeeks paskaa muutenki", mumisen vastaukseksi ja tiedän Arthurin tajuavan viittaukseni Jamesiin.

Kellot soivat tunnin alkamisen merkiksi ja porukka alkaa vyöryä tunneille. Arthur huikkaa jotain kemian tunnista ja he lähtevät Jamesin kanssa siihen suuntaan.

Itse lähden portaita yläkertaan äidinkielen tunnille. Tänään jatkettaisiin viime tunnilla aloitettuja esseitä ja odotan sitä jo kauhulla. Luovuus ei tosiaan ole tänään huipussaan.

Sinnittelen seuraavat tunnit pelkän tahdonvoiman avulla ja viimeisellä välitunnilla valloitan kokonaisen sohvan itselleni ja käyn siihen makaamaan. Nellie tulee luokseni ja änkeytyy jalkopäähäni, mutta huomaan Jamesin ja Arthurin jäävän vähän matkan päähän kuiskuttelemaan oudosti. Eihän jätkät ikinä kuiski? En kuitenkaan jaksa uhrata asialle enempää huomiota, sillä päätäni kivistää ikävästi ja nenääni kirvelee.