Unohda eilinen

LUKU 8

A/N: Oikeestaan tosi iso moti oikolukee tätä, mut mie koitan editoida tota toistakin kirjaa välillä. Mitä mieltä tästä stoorista?

---

LUKU 8

KONSTA

Aurinko pilkotteli kaikkien sateisten päivien jälkeen pilvien takaa, kun mä sunnuntaina lampsin kohti salia treenikassi olallani.

Elokuu oli jo yli puolenvälin ja kesä tuntui menneen ihan helkkarin nopeasti, varsinkin kun mä olin vaan tehnyt duunia koko kesän.

Jesse oli sanonut, että mä voisin kyllä pitää lomaa syksyllä, mutta sai nyt nähdä, oli vaan ihan jees, kun oli tekemistä.

Haukotellen astelin salin ovista sisälle ja näpyttelin samalla viestiä Henkalle, että tulisiko se treenaamaan. Jätkä ilmoitti melkein samantien olevansa darrassa.

Tyypillistä.

Mä olin treenannut hulluna koko viikon, kun duunissa oli ollut niin lyhyitä päiviä ja luppoaikaa tuntui olevan jotenkin ihmeellisen paljon.

Oli mun treenaamiselle tosin muukin syy. Se oli Eeli.

Helvetti, miten mua ahdisti, kun se tuntui pyörivän mun mielessä nykyisin jotenkin normaalia enemmän, varsinkin viime maanantaisen episodin jälkeen mä olin kelannut sitä ihan vitun paljon.

Tosin ei se säkin hakkaaminen, juokseminen tai painojen nostelu lopulta kamalasti siihen auttanut, vaikka ne ehkä veivätkin hetkellisesti ajatukset muualle.

Mä en ymmärtänyt, miksi se jätkä juoksi mun ajatuksissa niin paljon. Tai oikeastaan ymmärsin, mä ymmärsin liian hyvin, vaikken olisikaan halunnut myöntää.

Eeli ahdisti mua. Mun ajatukset ahdistivat mua. Mun väärät, sairaat ajatukset Eelistä. Mä olin pitänyt jo vuosia huolen siitä, ettei näin koskaan kävisi, etten mä koskaan ikinä tuntisi tällä tavoin ketään kohtaan. Mä olin vittu vannonut itselleni.

Nyt mun sisällä jylläsi jotain täysin uutta ja helvetin vaarallista. Sellaista, joka tuntui hyvältä ja silti maailman hirveimmältä yhtä aikaa. Ei mun pitänyt tuntea näin ja silti mä tunsin.

Mä en ollut nähnyt Eeliä sitten maanantain, olin mä kyllä kysynyt siltä siitä kyljestä ja se oli vastannut viimeksi keskiviikkona, ettei koskenut enää niin paljon.

Sen jälkeen me ei oltu juteltu ja vaikka mua salaa harmitti, niin samalla koitin järkeillä, että se oli vaan hyvä juttu. Oli vaan ihan hyvä, että mä en näkisi sitä hetkeen, niin mä voisin tappaa tämän tunteen mun sisälläni.

Reilun tunnin treenin jälkeen mä kävelin lihakset hapoilla ulos salilta ja saatoin todeta, että ilma oli vaan parantunut. Riisuin pitkähihasen siinä kadulla, sillä pihalla tarkeni ihan t-paidassa ja treenimössöjä kädessäni olevassa juomapullossa heilutellen lähdin kävelemään lähikaupalle päin. Kello näytti yhtä päivällä ja mulla oli helvetin kova nälkä.

En ehtinyt kävellä kuin ehkä sata metriä siitä salilta kaupoille päin, kun sitten huomasin tutun hahmon kävelevän kadun toisesta päästä vastaan. Eikä se ollut kuka vaan tuttu hahmo, vaan juuri se joka pyöri mielessä jo ihan liikaa muutenkin, se, jota ei pitäisi nyt nähdä.

Purin hammasta levottomana ja pidin kasvoni ilmeettöminä, kun Eeli lampsi jonkun tuntemattoman kundin kanssa siihen mun kohdalleni. Se ei heti tajunnut mua, mutta huomattuaan sen kasvoille levisi tuttu, rento hymy. Se hymyili niin saakelin vilpittömästi ja iloisesti, että rintaa puristi. Siitä maanantaisesta ahdistuneesta jätkästä ei ollut jälkeäkään, mikä oli tietysti vaan hyvä juttu.