Unohda eilinen

LUKU 6

LUKU 6

KONSTA

"Mitä sä täällä itekses virnuilet?"

Mä käänsin katseeni puhelimen näytöllä olevista Eelin lähettämistä viesteistä viereeni ilmestyneeseen Jesseen, joka kohotteli kulmiaan jotenkin ihmeellisen merkitsevästi.

"Enpä mitään", mä vastasin yskäisten ja vilkaisin sateista maisemaa siitä korjaamon katoksen alta.

"Sulla on salettiin joku nainen", Jesse jatkoi antamatta asian olla ja mä pyöräytin silmiäni sille samalla kun vein tupakan huulilleni. "No mitä, onko?" se uteli.

"Sä puhut mulle niinku jollekin teinipojalle", mä sanoin saaden tupakkaansa sytyttelevän miehen virnistämään.

"Niinhän sä vähän oot, tommonen söpö ja lutunen", Jesse härnäsi ja nipisti mua poskesta saaden mut huitaisemaan sen kättä.

"No niin, voit lopettaa jo."

Jesse vihelsi hiljaa ja tönäisi mua sitten kylkeen välittämä yhtään mun sanoistani.

"Sulla siis on joku, et sä muuten tolleen hermostuis", se jatkoi kujeileva hymy suupielessään ja haroi mustaa tukkaansa.

Mä tuhahdin hiljaa sen sanoille.

Kieltämättä Eeli sai mut jostain syystä hyvälle tuulelle, mutta ei siinä nyt ollut mitään ihmeellistä. En mä ainakaan uskonut, tai varsinkaan tahtonut uskoa niin.

Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Meistä oli tullut kavereita. Ei muuta.

Ei vittu muuta.

"Sä oot idiootti."

"Hei mä oon sun pomos, vähän kunnioitusta", Jesse lausahti ja mä pyöritin päätäni vino hymy suupielessäni, kunnes tumppasin tupakkani kovaa vauhtia täyttyvään tuhkakuppiin.

"Yritetään", tuumasin venytellen. "Mä lähen tappelee sen Kuokkalan Mesen kanssa", jatkoin sitten rennosti ja Jesse taputti mua olalle.

"No nyt on reippaan alaisen puhetta", se virnisti ja mä kohotin sille kumiani, ennen kuin painelin sisälle siitä sateesta.

Neljän jälkeen mä lysähdin vähän jo vanhan, mutta sitäkin rakkaamman Toyotan ratin taakse jokseenkin uupuneena.

Maanantait olivat aina tällaisia, ihan poikkeuksetta väsytti aina niin perkeleesti. Mun pitäisi olla kuudelta mutsin luona, sillä se oli päättänyt järkätä jotkut illalliskutsut koko perheelle, enkä mä kehdannut missata niitä, vaikka olisikin tehnyt mieli painella vaan nukkumaan.

Äiti asui yksin ja mä tiesin, miten paljon sille merkkasi, että me käytiin sen luona. Mun mielestä sen olisi pitänyt hommata itselleen uusi mies, mutta Niilon, meidän entisen isäpuolen jälkeen sillä ei ollut oikeastaan ollut ketään.

Joskus musta tuntui, ettei se uskaltanut ottaa uutta miestä, kun Niilo oli ollut niin totaalisen narsistinen tapaus ja jotenkin mä ymmärsin sitä.

Niilo ehti terrorisoida meidän perhettä koko mun yläasteen ja ammattikouluajan, ennen kuin me Samin kanssa kyllästyttiin sen hakkaamiseen ja siihen, miten se kohteli mutsia, ja potkittiin se suoraansanottuna sairaalakuntoon.

Eikä sitä sen jälkeen näkynyt, ei se edes nostanut mitään syytettä, hävisi vaan ihan kokonaan. Ei ollut ehkä fiksuin tapa meiltä ratkaista sitä hommaa, mutta mua ei kaduttanut yhtään, eikä varmasti Samiakaan.

Eeli tupsahti varkain taas mun mieleeni, kun mä käynnistin autoni siinä korjaamon parkkipaikalla.

Laitoin jätkälle viestiä, että voisin hakea sen paidan nyt kotimatkalla ja se vastasi melkein heti, että tervetuloa vaan.