Unohda eilinen

LUKU 4

A/N: kiva että jotkut ainaki eksyny lukee, toivottavasti tää on jees 😁

------------

LUKU 4

KONSTA

"Tulkaa nyt!"

Henkan huuto kaikui torstaisessa kesäyössä ja mä huomasin kauempana näkyvät siniset valot, jotka saivat muhun huomattavasti enemmän vauhtia kuin Henkan huutelut.

Mä tyrkkäsin maahan sen mun kimppuun käyneen iranilaisen, ennen kuin lähdin juoksemaan Henkan perään.

Ohi juostessani tarrasin Haapalaa kyynervarresta ja vedin pystyyn kaikella voimalla, sillä jätkä ei olisi halunnut lopettaa tappelemista poliisien sireeneistä huolimatta.

Haapalalla oli naama ihan veressä, kun se kompuroi mun perään ja me juostiin sen sivukadun läpi toiseen kortteliin ja sitä kautta yhden alakoulun roskakatoksen taakse.

Ne iranilaiset olivat pinkoneet karkuun yhtä nopeasti kuin mekin ja vilkaisin hengästyneitä kavereitani meidän seisahtuessa siihen katoksen suojaan.

Jätkät olivat kännissä ja mä olin selvinpäin, enkä voinut olla miettimättä, että miksi vitussa mä olin tässä tilanteessa. Ei mun todellakaan ollut tarkoitus, enkä mä edes olisi halunnut.

Mä olin vaan lähtenyt hengaamaan niiden seuraan, kun en pystynyt olemaan yksin, ja yhtäkkiä kävi näin. Yhtäkkiä me painittiin jonkun kovaäänisen iranilaisjengin kanssa.

Pyyhkäisin auenneita rystysiäni ja syljin maahan verta. Haapala kiroili pyyhkiessään naamaansa vihreän takkinsa hihaan.

"Miten sä annoit sen mamun myllyttää sua tolleen?" Henkka kysyi Haapalalta, joka lopetti naamansa pyyhkimisen katsahtaen Henkkaan.

"En mä mitään antanu, etkö sä nähny miten se paskiainen ulis siinä maassa", Haapala vastasi saaden Henkan naurahtamaan.

Mä sytytin itselleni röökin hengästyneenä ja kuuntelin kavereideni kännistä höpötystä puolella korvalla. Ne olivat niin kuin teinejä juttuineen, ihan innoissaan tällaisesta tappelusta.

En mä nykyään ollut samanlainen tappelupukari kuin ennen, mutta Haapala ja Henkka, lähinnä Haapala, olivat alkaneet huudella niille iranilaisille, niin että en mä voinut välttyä käsirysyltä. Ne iranilaiset olivat vetäneet kunnon kilarit ja tulleet päälle. Sitähän Haapala tietysti oli hakenutkin, se sai jotain mielipuolista hyvää oloa, kun pääsi käyttämään nyrkkejään.

Harvoin mä omasta syystäni päädyin tuollaisiin tilanteisiin enää, sellainen riekkuminen oli mun osalta jäänyt pitkälti muutaman vuoden taakse.

Henkasta saatika Haapalasta ei ainakaan voinut sanoa ihan samaa. Ne eivät varmaan muuttuisi koskaan.

"Lähetään baariin", Haapala sanoi, kun me oltiin hengailtu siinä koulun pihalla yli puoli tuntia. Se ei paljon jäänyt murehtimaan, väkivalta ei ollut sille kauhistus, vaan tapa ratkoa asioita, siinä missä joku muukin.

"Pyyhi toi naamas eka", Henkka vastasi sytytellen röökiä. "Tuutko sä Konsta?"

"Äh, en mä jaksa selvinpäin", vastasin vilkaisten ensin Henkkaa ja sitten Haapalaa, joka hinkutti naamaansa ja näytti typerältä.

Työnsin kädet mustan, ohuen takin taskuihin ja annoin haukotuksen päästä huuliltani.

"Tylsä jätkä", Henkka sanoi tönäisten mua kylkeen.