Me ei olla kai koskaan ehjiä

Luku 6 - Piirtäjäpoika

A/N: mooi! koitan aktivoituu tän kanssa, kun noita lukujakin on valmiina c: ihania kommentteja sain edellisestä oliver-luvusta, tosi kiva, että sen mietteet herätti tunteita <3

tässä on 14 eri kertojaa ja en oo ees puolessa välissä ehh. sit kun oon kaikkien näkökulmasta kirjottanu nää ekat luvut niin noi hahmonäkökulmat jatkuu ihan sekalaisesti. ei vielä mitään tietoo kuinka pitkälle lopulta ööh

pakko sannoo, että mulla ei tuu oikeen ikinä uniin mitkään mun lukemat kirjat/tarinat tai nää mun omatkaan tekstit, mutta näin muutama yö sitten _aivan jäätävää_ painajaista roopesta 😂

mutta siis, oon tosi liikuttunut, että tää teksti kiinnostaa teitä, ehkä mä jännitin turhaan tämän julkasua. mää aina itku silmässä luen teijän kommentteja <3

tässäpä sinna-lukua!

Luku 6 – Piirtäjäpoika

Sinna

Kai koululiikunta olisi voinut olla kivaa, jos me 9B:n tytöt ei oltaisi jouduttu olemaan yhteisillä tunneilla A-luokan tyttöjen kanssa. Ne olivat kamalia, suurin osa niistä – Alma, Reetta, Ada ja muut. Lisäksi eilen koulun käytävällä sattunut tapahtuma sai mun olon tuntumaan sitä, että Alma Pyykkö katsoi mua jotenkin normaaliakin pisteliäämmin, kun me juostiin valkomustan pallon perässä nurmikentällä. 

Kyllä mua ahdisti niiden ilkeiden tyttöjen katseet, mutta en halunnut näyttää sitä. Mieluummin mä näytin siltä, ettei muka pelottanut yhtään.

Mä halusin olla rohkea. Niin kuin eilen.

Mä en vaan kestänyt katsoa sitä, miten ne kiusasivat Varpua – tai ketä tahansa muuta hiljaisempaa tai arempaa tyyppiä. Varpua kuitenkin ehkä kaikista eniten, olihan se niiden luokalla ja kai jotenkin vaan helppo kohde. Musta tuntui tosi pahalta. Ja mua satutti myös se, mitä Sakke oli sanonut mulle:

Ruma hikke ja huora

Miten kukaan kehtasi sanoa noin toiselle?

Mun katse seilasi jalkapallokentän läheisyydessä olevalle yleisurheilukentälle, jossa A- ja B-luokan pojat heittivät keihästä ja juoksivat. Akseli näytti ilmeisen tyytyväiseltä kentän laidalla venytellessään, pikkuserkku oli varmaan taas ihan ykkönen kaikessa. Aksu teki kyllä hillitöntä tulosta, varsinkin juoksemisessa. Sakke heitti keihästä ja mä toivoin, että se vaikka kompastuisi jalkoihinsa ja kaatuisi rähmälleen maahan, mutta niin ei käynyt, eipä tietenkään. Se heitti aika pitkälle.

Hemmetti, että mä inhosin koko tyyppiä.

Inhosin niitä kaikkia siitä porukasta – tai melkein. Tai en ehkä enää sitä yhtä, joka nyt seisoi keihäänheittopaikan laidalla, pyöritteli keihästä käsissään ja tuijotteli taivasta. Mua hämmensi se eilinen, tai lähinnä se, että Oliver Malmi oli puuttunut siihen tilanteeseen. Mä olin kai aina pitänyt sitä sellaisena samanlaisena kusipäänä, tai ainakin sellaisena idioottina, joka teki mitä muut käskivät, tai mitä Sakke käski.

Ehkä mä olinkin kuvitellut väärin.

Tänään aamulla, siinä koulun tupakkapaikalla se oli jutellut kivasti. Se oli vaikuttanut melkein jännittyneeltä. En mä ollut ajatellut, että sitä kiinnostaisi yhtään jutella mun kaltaiselle tytölle. Sehän oli sellainen paha poika, vai oliko se? Mun mahanpohjassa muljahti hassusti.

"Sinna varo!"

Mä olin ajautunut ihan täysin omiin maailmoihini, mulle kävi niin aika usein, enkä ehtinyt reagoida kaukaa kuuluvaan Sonjan huudahdukseen. Käänsin vähän päätäni ja siinä samassa tunsin märän, kovan jalkapallon mäjähtävän suoraan päin kasvojani. Mun tasapaino petti, kuten arvata saattaa, ja samassa pyllähdin ruohikolle takapuolelleni, ehtimättä kunnolla ottaa käsillä vastaan. Aamupäivällä oli satanut vettä ja ruoho oli inhottavan märkää, mä todellakin havainnoin.