Fake Love - Yoonmin✔️

06 - Jiminie

-Jiminin nk-

Oli kulunut pari päivää "siitä". Olin edelleen niin väsynyt. En saanut nukuttua sen päivän jälkeen yhtään. Kävelin hitain askelin koulun käytävillä, tuijottaen maata. En kiinnittänyt keneenkään huomiota. Olin tunnilla hiljainen. Vastasin opettajan kysymyksiin vain, jos hän pyysi. Muuten olin niin hiljaa kuin mahdollista.

Välillä olin nostanut pääni lattiasta ja katsonut ihmisiä. Välillä olin nähnyt jopa Yoongin käytävillä juttelemassa Namjoonin ja muiden hänen kavereidensa kanssa. Välillä sain moitteita opettajiltani, kuinka näytin niin väsyneeltä ja masentuneelta. Sitä minä oikeastaan olinkin. Jokainen ääni, jonka kuulin, kuului pääni sisällä kuin kaikuna. 

___

Kello oli 11.55 ja tunti alkaisi viiden minuutin kuluttua. Kuuntelin musiikkia valkoisista nappikuulokkeistani. Ihmisiä kulki supisten ohitseni. Kuulin sen liian hyvin. Mua ahdisti ihan vitusti. Tuntui niin kuin lauma ihmisiä olisi kokoontunut ympärilleni. En päässyt missään pakoon kaikkea sitä ahdistusta ja väkijoukon määrää.

Opettaja tuli avaamaan oven ja olin viimeinen joka astui luokkaan sisään. Kaikki tuijottivat minua, tunsin sen. Istuin luokan taaimmaiselle penkille ja tuijotin lattiaa. Välillä vilkuilin kelloa, ja toivoin, että tunti loppuisi pian. Se tunti oli ehkä maailman pisin tunti ikinä. Puolessavälissä tuntia, mua alkoi pyörryttää ja oksettaa. Otin reppuni ja juoksin luokasta suoraan vessaan. Kun tulin vessasta ulos, opettajani odotti minua sen edessä. Hän vei minut rehtorin kansliaan ja häipyi sitten. Hän oli ilmoittanut rehtorillemme, että olin kuulemma hoidon tarpeessa ja että oli tunneilla poissaoleva. Se järkytti minua eniten, että opettajat halusivat minut hoitoon. Ei siinä ole mitään järkeä. Olin ihan kunnossa...melkein. Rehtori lähetti minut terveydenhoitajalle ja hän taas lähetti minut koulukuraattorille puhumaan "huolistani". Ihan niin kuin haluisin selittää jollekkin ventovieraalle, miksi olen niin "outo" ja "poissaoleva". Terveydenhoitaja saattoi minut koulukuraattorin oven eteen, ja koputti ovea. Seisoin hänen edessään. Minua ahdisti taas. Miksi hänen piti olla niin lähellä minua. Kuraattori avasi oven ja terveydenhoitaja saattoi minut sisälle. Hän laittoi minut istumaan tuolille. "Älä koske muhun!" sanoin hieman vihaisella äänellä. 

"Noniin, rauhoituppas. Kerro mikä sun mieltä painaa?" Kuraattori sanoi ystävällisellä äänellä.

"Miks mä muka sulle kertoisin?!" kysyin vihaisena.

"Tunteitten ja ajatusten kertominen jollekkin auttaa." 

"Mä en ala kertoo mun asioita kelekkään ventovieraalle." 

"Mutta mä voisin auttaa sua."

"En tarvii apuu, kiitos!" huusin ja juoksin pois huoneesta. Lähdin niin kovaa, että melkein kaaduin portaissa. Päätin mennä koulun taakse istumaan. Vaikka siellä ei ollutkaan mukava istua ja ajatella, oli se ainakin parempi kuin vessa. Istuin ja tuijotin maata. Sitten laitoin pääni jaloilleni ja aloin itkeä. "Miks kukaan ei voi jättää mua rauhaan?" kysyin itseltäni. Se oli kysymys, johon en osannut vastata. 

"Jiminie!" kuulin matalan äänen huutavan parin metrin päässä. Nostin pääni ja pyyhin kyyneleitäni. Kuulin henkilön kävelevän minua päin. Tunsin kuinka hän nosti minut ylös ja suuteli minua. En tiennyt vieläkään kuka se oli, joten olin hyvin hämilläni. Työnsin hänet pois huuliltani ja näin kuka se oli, Yoongi. "Mitä helvettiä?!" huusin Yoongille silmät punaisena. 

"Mitä sä luulet tekeväs? Mä luulin et sait must jo tarpeekses!" kysyin ihmeissäni.

"En. Haluun tietää, miks tuijotit mua sillon yks päivä. Sen tulipalon jälkeisenä päivänä."

"No sillä ny ei oo enää mitään välii. Voikko sä vaan päästää irti ja häipyy!" huusin kurkku suorana.

"No en voi. Puhu, tai saat toisen suudelman! Yoongi sanoi uhkaavasti.

"Mä... Mä... Miks haluut tietää?!"

"Yritäkkö tahalles kerjätä multa suudelmaa?"

"En, mä vaan... Mä..." änkytin. En voinut sanoa, että halusin vain kiitoksen. Se olisi liian noloa.

"Sano jo..."

"En mä haluu. Voitko päästää vaan irti ja antaa sen olla. Mua ahistaa ihan vitusti just nyt" yritin rimpuilla Yoongin otteista, mutta turhaan.

"No se on harmi. Nyt ahistut varmaan enemmän." Yoongi sanoi pieni virne kasvoillaan ja suuteli minua.

Yoongi otti lantioltani kiinni ja työnsi minut sille samalle tiiliseinälle, kuin ensimmäiselläkin kerralla. Yoongi puristi kylkiäni niin kovaa, että se sattui. Päästin pienen äänen suustani. Se sai Yoongin vain nauramaan ja sen jälkeen, Yoongi suuteli mua uudestaan. Se oli maailman tuskallisin ja pisin suudelma, jonka olin kokenut. Jostain syytä, vastasin suudelmaan hieman rajummalla tavalla. Työnsin kieleni Yoongin suuhun ja tartuin hänen hiuksistaan kiinni. Ne olivat pehmeät.

En arvannut, että Yoongi olisi yhtäkkiä tosissani kanssani. Hänkin työsni kielensä suuhuni ja puristi vyötäröäni kovemmin. Se sattui ihan helvetisti, mutta yritin kestää kivun. Sitten aloinkin ottaa jo Yoongin paitaa pois. Hänen ihonsa oli niin lämmin ja pehmeä. Näin pari arpea hänen kyljessään, joita en ollut ennen nähnyt. Ne olivat tuoreita. Irroittauduin Yoongin suudelmasta ja kysyin: "Mistä nää on tullu? Millon nää on tehty?" Olin huolissani, vaikka vihasin häntä yli kaiken. "Ei sillä oo välii." Yoongi sanoi hiljaisella äänellä. "Hei oikeesti. Mistä nää on tullu?"
"Mä tein ne... Pari päivää sitte." Yoongi sanoi pyöräyttäen silmiään.
"Mut miks?" kysyin todella huolestuneena.
"No mitä se sua kiinnostaa." Yoongi sanoi turhautuneella äänellä.
"Totta. Miks huolehtia susta, ku vois tehä jotain muuta." vinkkasin silmää ja työnsin Yoongin tiiliseinää päin.

Laitoin kieleni taas Yoongin suuhun, samoin Yoongi minun. Suutelimme ainakin viisi minuuttia, kunnes otin oman paitani pois. Tunsin Yoongin viileät kädet vyötärölläni. Se sai kylmät väreet kulkemaan koko kropassani. Tavallaan nautin siitä, kun Yoongi suuteli minua, mutta samalla ajatus siitä, että tekisimme "sen" jo toisen kerran, ahdisti minua. Juuri sen takia olin ollut niin outo ja väsynyt. En saanut nukuttua sen takia. Omalla tavallaan halusin Yoongia ihan helvetisti, mutta samalla, halusin vain lähteä pois ja jättää Yoongin yksin koulun taakse.

Pian olimmekin jo siinä vaiheessa, että molemmilla oli vain bokserit päällään. En halunnut ajatella tulevaa, hoidin homman vain loppuun. Suutelu jatkui edelleen kiihkeästi ja äänettä.

___

Istuin maassa vaatteet päällä, kun Yoongi vielä puki omiaan.

"Mikö sul ny o? Yoongi sykyi sillä äänellä, niinkuin häntä ei voisi pätkääkään kiinnostaa.

"Miks mä muka sulle kertoisin?"

"Mistä minä tietäisin, ei se muutenkaan kiinnostais mua."

"No sitä vähä mäkin." sanoin purren huultani.

"Mä häivyn. Älä enää puhu mulle, okei?" Yoongi sanoi hieman vihaisena. En tiedä mistä hän olisi suuttunut.

"No en mä sulle muutenkaan juttele... Et moi vaan!"

Kun Yoongi oli lähtenyt, istuin vielä hetken maassa tuijottaen taivasta. Pari minuuttia myöhemmin lähdin kotiin. Ei olisi vähempää kiinnostanut jäädä kouluun.

Taivas oli jo hämärtynyt ja ulkona oli kylmä. Mulla ei ollut ees takkia mukana. Mua alkoi palella, enkä nähnyt edes enää eteeni. Yhtäkkiä tunsin, kuinka kaaduin maahan ja silmissäni alkoi sumentus. Kuulin askeleita. Kuulin, kuinka ne lähenivät minua. Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku otti minut syliin ja sanoi: "Jimin, onks kaikki ok?" poika kysyi hätääntyneenä. "Mistä sä tiiät mun nimen?" kysyin hämmästyneenä, mutten kuullut mitä poika sanoi, sillä ehdin jo nukahtaa.

___

Heräsin aamulla jostain oudosta huoneesta pelkät bokserit päällä. Vaatteeni oli hyllyn päällä odottamassa. Kuulin askelia oven ulkopuolelta. Ne lähenivät ovea, kunnes ovi avautui ja sisään tuli tummahiuksinen poika. Aikalailla samanpituinen kuin minä. Hänellä oli vain bokserit päällä ja hiuksetkin olivat ihan sekaisin. Hänellä oli myös kaksi kahvikuppia kädessä. Hieroin  silmiäni, jotta näkisin henkilön paremmin. En voinut uskoa silmiäni. Se oli Yoongi.

___

Mitäs mieltä olitte tästä luvusta? Tää oli aika erityylinen verrattuna mun aikasempiin lukuihin. Kertokaa kommenteissa mitä mieltä olitte:)! Luv u