Turhia toiveita ja rikottuja lupauksia

Tyhjän päällä

Kävelen nuoralla.

Kyllä, sitä tämän
täytyy olla.

En ole edes puolessavälissä,
mutta olen silti
liian kaukana lähtöpisteestä.

En voi kääntyä
takaisin.

Korkealla ollessa ei saisi
koskaan katsoa alas.

Minä vilkaisen silti.

Allani velloo levoton
meri, jonka
tummanpuhuva aallokko
voisi huuhtoa minut
vaivatta, jos
sattuisin putoamaan.

Toisinaan toivonkin
putoavani.

Joskus taas nostan katseeni
nuoran toiseen päähän.
Sitä peittää sumu.
Aivan järjetön sumu.

Mahdotonta nähdä
mikä minua siellä
odottaisi.
Haluaisinko edes nähdä?

Tasapainottelen kallioiden
välissä tuulen
heiluttaessa nuoraa.
Paljaita varpaitani paleltaa.

Ajattelen pudotusta,
olen varma, että putoan,
mutta sitä ei tapahdu.

Joskus olen näkevinäni
valon pilkahduksia toiselta puolelta.
Kuin majakan valo,
joka näyttää tien eksyneille
laivoille.

Niin minua toisinaan kutsutaan.
Ja minä haparoin.
Yritän löytää tietä.
Sitten eksyn.