Turhia toiveita ja rikottuja lupauksia

Ratapihalla

"Karataan", hän sanoi.
Tasapainottelin raiteella
katse kaukana auringonlaskussa.

"Karataan, se olisi ihan mahdollista",
hän toisti ponnekkaammin.
Käänsin katseeni häneen.

Kauempana, toisella raiteella juna teki lähtöään.
"Tuollako?" nyökkäsin junaa kohti
ja hän nyökkäsi vastaukseksi.

Kohautin olkiani.
"Joo, miksei. Päästäisiin varmaan Hankoon asti", vitsailin.

Houkutus oli suuri.
Valtava.
Mutta karu maailma vei
jälleen kerran voiton.

Kiusausta vain lisäsi se,
että yksi sen tavarajunan
ovista oli jäänyt auki - niin kuin
aina elokuvissa.

Mutta juna tuli ja meni.

Ja kyllähän me molemmat
ymmärsimme vitsailevamme.

"Ehkä sitten joskus toiste", hän tokaisi ja pukkasi minut alas raiteelta.