Mystery Boy→ [VALMIS]

Luku 8.

-Namjoon (kuvassa Namjoon)
•
•
•
"Ei ole tosi!" Mulla alkaa palaa käämi Yoongin kanssa. Kyllä sen kuuluisi vastata. Tää ei Oo sen tapasta. Menin huvikseni käytävään seisoskelemaan, jotta saisin vähän vaihtelua omasta punkastani. Yritin vielä kerran, jos vaikka vastaisi. Aloin kuulemaan surinaa johtajan huoneesta, kun puhelu käynnistyi. Kokeilun nimessä sammutin soiton ja surina loppui. Aloin soittamaan uudestaan ja surina lähti taas päälle. "Wuuuuut?!!!" En ymmärrä. Kävin hakemassa aina asioista innostuvan Hoseokin ja lähettiin siitä sitten selvittää asioita. Pidin koko ajan puhelun aktiivisena, jotta kuulimme surinan. Ääni tosiaan tuli johtajan huoneesta. "Sori, mut ooks tosissaan menossa johtajan huoneeseen ilman lupia?" Hoseok kysyi arasti. En vastannut, mutta Hoseokin puuskahduksesta päätellen hän ymmärsi päättäväisyyteni. Raotin ovea ja onnekseni kukaan ei ollut paikalla. Astelin varovasti surinaa kohti yksin, sillä Hoseok halusi jäädä vahtiin, jos vaikka johtaja olisi tulossa. Pääsin lipaston luokse ja avasin laatikon, josta ääni kuului. Siellä oli laatikollinen puhelimia, ja onnekseni vain Yoongin puhelin soi. Nostin sen ja avasin puhelimen. "YASH Yoongi, Jäit kiinni", hymisin mielessäni, sillä Yoongin taustakuvana oli Hoseokin pärstä. En voinut olla ajattelematta yhtä kertaa, kun Hoseok pyyhki Yoongilta ruoan muruset suupielistä. Silloin Yoongi muuttui paloauton punaiseksi. "Namjoon nyt ei ole aikaa virnuilun, kuulen johtajan askeleet jo", Hoseok selitti paniikissa. Otin kännykän ja lähdimme juuri sopivasti ulos huoneesta. "Mitäs pojat Täällä sähläävät?" Johtaja kysyi ja katsoi meitä nenävarttaan pitkin. "Aish", kuulin Hoseokin sanovan ja naurua oli vaikea olla pidättämättä. Johtaja käveli ylimielisesti ohitsemme ja huokaisimme helpotuksesta. Astelimme Taehyungin huoneeseen ja soitimme Jinin sinne myös. Jimin oli jo siellä valmiiksi ja Jungkook ei saanut enää poistua sellistään muuloin, kun opetuspäivinä. Ainiin huomenna on taas ns. Koulua. Taehyung ja Jimin keskustelivat jostain, mutta en jaksanut kuunnella heidän höpinöitään, vaan aloin puhumaan 'Yoongi tapauksesta'. Olimme varmoja ettei Yoongi ollut unohtanut puhelintaan asuntolaan, vaan olimme samaa mieltä siitä, etää Yoongin kännykkä varastettiin. Mutta entäs Yoongi itse? Oliko hän edelleen Täällä jossain, vai onko hän pyrkimässä levy-yhtiölle? Halusimme varman tiedon Yoongin hyvin voinnista, joten aloimme tarkkailemaan johtajan liikkeitä. (Kuulostipa oudolta :'))

-Taehyung
•
•
•
Heräsin kolahdukseen, joka kuului tietenkin aamupalan tarjottimen hetettyä huoneeseeni. Katsoin sitä nyrpeänä. "Rusinoita ja puuroa. Oikeasti!" Kippasin aamupalan ikkunasta alas sinne minne Olin ne viimeiset vuoden ajan jo kipannut.
    Puin päälleni raitaiset sukat, College housut ja vaaleanpunaisen t-paidan. Hiukset nyt oli mitä oli.
    Astuin ulos huoneestani ja vastapäinen ovikin aukesi. Jin astui ulos hökkelistään ja hymyillen lähti kanssani kohti opetus tilaa. En voinut olla kadehtimatta Jinin kykyä jaksaa laittaa itsensä joka päivä komeaksi. Enkä voinut olla miettimättä sitä, miten tuon näköinen ja niin sivistyneen näköinen poika saattoi olla Täällä. En tiennyt kavereitteni historiaa siitä, miten joutuivat tänne, sillä niistä ei puhuta.
-Jimin
    Istuin normaalille paikalleni keskelle luokkaa ja keskelle tyttö laumaa. Niiltä en saanut hetkeksikään rauhaa. Jimin sitä Jimin tätä...pla pla pla. "OLKA JO HILJAA!!" Karjaisin tytöille, jotka hiljenivät välittömästi. Hieman myöhemmässä Jungkook tuotiin luokkaan istumaan aivan takapenkkiin. Vilkaisin Kookien silmiä ja niin hän katsoi minua. Siirsimme katseemme heti pois toisistamme, sillä riitaa ei oltu selvitetty. Opetus tuntui kestävän viisi vuotta. Lopulta kun olimme istuneet penkissä ja 'kuunnelleet' opettaja Wong Yi Bon selityksiä.
    Astelin Jungkookien kanssa peräkanaa syömään ja lopulta päädyimme istumaan vierekkäin ruokalan penkeille. En syönyt mitään ja sehän vasta sain Kookien hämmentyneeksi. "Mikset sinä syö?" Jungkook kysyi, mutta ei katsonutkaan minuun päin. "Ei ole nälkä". Vastaukseni ei kumminkaan tyydyttänyt häntä, joten Kookie jatkoi kuulustelua. "En ole nähnyt kertaakaan että olisit syönyt". Nyt hän katsahti minuun ja avasi suunsa jälleen. "Oletkin niin heikko kun et pärjännyt siinä meidän välisessä kamppailussa, kun tunsin sen heti että olet kuin luuranko". Oli kai minun aika kertoa hänellekin olevani anorektikko. "Jungkook minä olen anorektikko, siksi en syö kuin vähän omassa huoneessani". Jungkookien ilmeestä näki hänen yllättyneen, mutta päästi suustaan vain "jaah". Olin jo vähän kyllästynyt tähän meidän väliseen riitaan, joten ilmaisin sen ääneen. "En jaksaisi enään elää Tässä meidän riidassa, joten oltaisiinko taas väleissä?" Jungkook jatkoi ruokansa mutustelemista ennenkuin vastasi, "Mmmm". Nyt minulla paloi hermot. Hän ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta sopia riitaa. No en pakota. Lähdin hymähtäen pois paikalta ja sain monen katseen kääntyvän itseeni. Pistävin katse tuli kumminkin Herralta itseltään, Jeon Jungkookielta.
    Tiesin jossain syvällä itsessäni, että Jungkook ei tarkoita sitä mitä antaa olettaa. Hän ei ole välinpitämätön tai töykeä. Hän vain elää jossain roolissa tällä hetkellä. Olen nähnyt Kookiessa melkein kaikki hänen tunteensa, vihan, tappavan vihan, surun, katkeruuden, mustasukkaisuuden, ilon, pelon ja en tiedä onko Tämä tunne tila, mutta Jungkook on myös erittäin lohduttava persoona, sekä viilliintyessään köhm halukas suutelia. Jungkookien puheesta silloin sain käsityksen siitä, että hän välittää minusta eikä halua vahingoittaa minua. Itse välitän hänestä ja rakastumisen aihettakin löydän itsestäni vähän välillä häntä kohtaan, mutta minusta tuntuu että itse herrasta on vaikea kaivaa niitä ihastumisen tunteita esille. Lysähdin lopulta sängylleni enkä nousisi siitä, ellei joku olisi kuolemaisillaan.

-Hoseok
•
•
•
Istuimme Namjoonin kanssa huoneessani, sillä lähtisimme kohta seuraamaan johtajaa, kun tänään Jackson Wang vapautetaan asuntolasta. Aina kun otin puheeksi Yoongin, Namjoonin kasvoille levisi ilkikurinen virnistys. "Give Me your phone Hoseok". Namjoon tokaisi minulle edelleen se sama virnistys naamallaan. Annoin sen hänelle ja Namjoon räjähti nauruun. Menin punaiseksi, sillä minun ja Yoongin näytönlukituskuvassa on molemmista kuva. Minulla Yoongista ja Yoongilla minusta. Kaiken kukkuraksi, kun puhelimet laitettiin vierekkäin, niistä syntyi yksi iso kuva. Repaisin puhelimen leaderin kädestä ja millaisin häntä. "Äläs nyt Hoseokie~", Namjoon inisi korvani juuressa virnuillen. "Lopeta!" Huusin hälle, mutta liian leikkisästi, sillä Namjoon jatkoi nauramista. "Ei ihastumisessa ole mitään pahaa. Älä mökötä. Sinun pitää vain sanoa se Yoongille". Namjoon koitti sanoa tuon virnuilematta, mutta epäonnistui siinä 100℅.sti. "Ihan kun itse et olisi joskus ollut lääpällään johonkin", sanoin sen leikkisästi, mutta se ei tainnutjään olla leikin asia. "Olinhan minä, mutta samalla vitun moinen fuckboy". Namjoon sanoi katsoen kattoon. (Jos luulette että Namjoon joutui asuntolaan tyttöjen/poikien viettelystä olette väärässä. Hän teki  varkauksia, mutta vain siksi, koska hänen lapsuuden perheensä oli kuolemassa nälkään ja he tarvitsivat ruokaa.)

-Namjoon
•
•
•
Kello läheni yhtätoista ja aloimme valmistautua johtajan väijytykseen. Kuulimme, tai ainakin minä kuulin johtajan inhottavan kävelytyylin, joka ohitti huoneemme. Aikaisin ovea ja astuin varovasti käytävään. Kävelimme Hoseokin kanssa johtajan perässä ja pian hän pysähtyi katsoi ympärilleen ja astui meille kielletystä ovesta sisään. Ennen kuin ovi ehti pamahtaa kiinni, sain työnnettyä sormeni väliin. "Aish", sanahdin ja sain Hoseokilla läpsäisyn poskeen ollakseni hiljaa. Menimme sinne ja kurkimme pienesti sisään. Jackson istui sidottuna rullallisessa tuolissa ja johtaja ruiskukädessään hänen edessä. "Tiesitkö että Täältä ei lähetä pois", johtaja sanoi ivallisesti jähmettyneelle pojalle. Johtaja aukaisi yhden oven ja sieltä paljastui kaikki 'vapautetut' henkilöt. En voinut olla huomaamatta Yoongia, joka näytti kuolleelta. Hoseok näki saman ja nielaisi kuuluvasti. Jos Tämä ei olisi ollut vaarallista, olisin virnuillut ja kiusannut Hoseokia, mutta nytei ollut leikin paikka. Katselimme, kun johtaja käänsi Wangin  itseään kohti ja huuto kuiskasi hänen korvaansa "Nimeni on muuten Roseanne Park". Silloin hän iski ruiskun Jacksonin kaulaan ja poika vaipui johonkin kooman tyyliseen tilaan. Lähdimme juosten pois huoneesta kertomaan kaikille näkemämme. Hoseok ja jopa minä valutimme kyyneliä matkalla, sillä Yoongi oli siellä ja vaikutti kuolleelta, vaikka tiesimme hänen olevan vain jossain kooman tyylisessä tilassa. Meidän oli vaikea saada sanat suustamme, sillä olimme järkyttyneitä. Loppujen lopuksi muut ymmärsivät ja Taehyung päätti käydä kertomassa Kookiellekkin uutiset. Jin soitti poliisille, sillä saimme johtajan nimen selville ja poliisit tunnistivat naisen. Nyt piti enään odotella.

Jooh et tämmösä tuli nyt töherrettyä. Kommentoikaa ja tällaista, en pure😎🙈